Tierna-aika jatkuu – yhdessä tehty Oulun joulu toteutuu vaikkapa Tiernaraveina

Tierna-ajan ilmettä esittelee Äimäraution raviradan maskotti Iiro-hevonen. Joulukuussa kisaillaan Tiernaravit. Iiroa taluttaa hoitaja Reeta Ylitalo. Kuva: Carita Forsman

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Sanna Riikka Johanna Häyrynen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulussa vietetään parhaillaan tierna-aikaa, joka luo joulun tunnelmaa kaupunkiin. Tänä vuonna panostetaan visuaalisuuteen. Esimerkiksi kaupat ja ravintolat voivat hyödyntää yhteistä tierna-ajan graafista ilmettä.  

”Tierna-aikaan ovat kaikki toimijat tervetulleita mukaan. Tierna-ajan tapahtumat ja yhteinen kattoteema elävöittävät kaupunkia”, sanoo Oulun kaupungin tapahtumapäällikkö Riina Aikio

Yhdessä tekeminen on tiivistynyt eri toimijoiden välillä. 

“Tällainen yhteistyö koetaan tarpeelliseksi. Se auttaa selviämään kuluvan vuoden täysin poikkeuksellisessa tilanteessa”, pohtii Oulun Liikekeskus ry:n toiminnanjohtaja Jarmo Hagelberg

Yhteistyö synnytti erityisen tapahtuman 

Tierna-aika on osa Oulun tapahtumallisuuden vahvistamista. Oulun kaupunki kutsuu esimerkiksi yrittäjiä ja tapahtumajärjestäjiä ideoimaan uudenlaisia tempauksia. 

Yhteistyön tuloksena lauantaina 19. joulukuuta kisaillaan Äimärautiolla ensimmäiset Tiernaravit

”Halusimme ehdottomasti lähteä mukaan tähän yhteiseen tekemiseen ja ilmeeseen. Olemme todella ylpeitä siitä, että voimme nostaa Äimäraution ravikeskuksen Oulun tapahtumien keskipisteeseen”, toteaa Äimäraution raviradan toimitusjohtaja Sirkka Huopana

Ravien oheisohjelmaan kuuluu muun muassa tiernapoikaesitys. 

Tapahtumakalenterissa tuoreimmat tiedot 

Tierna-ajan tärkeät päivämäärät ja tapahtumat löytyvät kootusti Oulun uudesta tapahtumakalenterista osoitteessa tapahtumat.munoulu.fi. Käyttäjäksi rekisteröitymällä oman tapahtuman voi lisätä kalenteriin. 

Tapahtumajärjestäjillä on vastuullaan toteuttaa tilaisuudet turvallisesti.

Tierna-ajan tapahtumista Valkean Joulutori myyntikojuineen avataan tänään lauantaina 28. marraskuuta. Kädentaitajien lahjapaja avautuu maanantaina 7. joulukuuta entisen Hovihallin tiloihin. Tiernatori Rotuaarilla avautuu lauantaina 12. joulukuuta. 

Sunnuntaina 6. joulukuuta vietettävän itsenäisyyspäivän tilaisuudet voi tarkistaa niin ikään Oulun tapahtumakalenterista.  

Tapahtumakalenterissa on laaja kattaus myös virtuaalitapahtumia.

Kaikki tierna-ajan tapahtumat Oulun tapahtumakalenterissa. Ajantasaisin tieto on hyvä tarkistaa järjestäjän verkkosivuilta.  

Tapahtumien järjestelyissä tulee noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi.

Tierna-ajan konseptin ja visuaalisen ilmeen luomiseen ovat osallistuneet Oulun kaupungin viestintä sekä tapahtumapalvelut, BusinessOulu, Kauppakeskus Valkea ja Oulun Liikekeskus ry. 

Tierna-aika jatkuu loppiaisviikon loppuun saakka. 

 

Lue myös