Skeittaajille miniramppi Oulunsaloon, podcasteja tai Oulu-pakohuonepeli – mitä tehdään 35 000 eurolla?

Yksi ehdotuksista on miniramppi Oulunsaloon. Kuva: Sanna Krook.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Äänestys vuoden 2020 osallistuvan budjetoinnin suunnitelmista on käynnissä. Äänestykseen ovat edenneet 12 toteuttamiskelpoista suunnitelmaa.

Tärkeimmiksi äänestettyjä ehdotuksia rahoitetaan loppuvuoden aikana yhteensä 35 000 eurolla.

”Olemme taas saaneet monia ehdotuksia tämän vuoden osallistuvan budjetoinnin rahoituskierrokselle ja olemme voineet käydä prosessin aikana mielenkiintoisia keskusteluja työpajoissa kuntalaisten ja asiantuntijoidemme kanssa”, Oulun kaupungin yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka kertoo.

Äänestäjän tulee rekisteröityä Mesenaatti.me-sivustolla. Äänestyksessä käytetään vahvaa tunnistautumista. Äänestykseen voivat osallistua vain Oulussa asuvat. Äänestys on käynnissä 1.-15.10.

Osallistuva budjetointi on talouden, demokratian ja käytännön tekemisen yhdistävä prosessi, joka vahvistaa dialogia ja yhteistyötä eri ihmisten, yhteisöjen ja kaupungin kesken. 

Oulun osallistavan budjetoinnin äänestys Mesenaatti.me-sivustolla: mesenaatti.me/oulu-osbu/
Osallistuva budjetointi: www.ouka.fi/osallistuva-budjetointi

 

Lue myös