Päättäjät vastaavat kysymyksiin yliopiston paikasta ja Linnanmaan tulevaisuudesta

Mikä on yliopistolle paras paikka? Siitä puhutaan Oulussa nyt ja varmasti myös jatkossa. Kuvat: Sanna Krook paitsi Jarmo Husson kuva: Husson kotiarkisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Sirpa Anneli Tarkkinen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Esitimme seuraavat kysymykset:

Mitä mieltä olette keskustelusta Oulun yliopiston sijoittumisesta?
Missä Oulun yliopiston tulisi jatkossa sijaita?
Millaisena näette Linnanmaan tulevaisuuden?

Tällaiset vastaukset saimme:

Jukka Kolmonen, keskusta

”Kaupunki teki merkittävät infrainvestoinnit ammattikorkeakoulun sijoittumisesta Linnanmaalle, jotta kulkuyhteydet keskustaan paranisivat. Ihmetyttää, miksi tämä uusi viritys on syntynyt.

Näin ulkopuolisesta näyttää, ettei yliopiston johdolla ja Suomen yliopistokiinteistöillä ole kunnon keskusteluyhteyttä. Näiden osapuolten pitäisi löytää toisensa ja miettiä yhdessä Linnanmaan kehittämistä. Mikäli yliopistolta jää tiloja vapaaksi, niihin voisi sijoittua yrityksiä, joille yliopiston läheinen sijainti olisi merkityksellinen.

Oulun yliopiston tulisi jatkossa sijaita nykyisellä paikallaan. Mikäli yliopisto jatkaa Linnanmaalla, näen alueen tulevaisuuden loistavana. Sellaisena, jossa on yhdessä ammattikorkeakoulu ja sieltä tulee osaajia Pohjois-Suomen tarpeisiin.

Kannanotot yliopistoasiaan ovat henkilökohtaisia mielipiteitä eivätkä edusta koko ryhmän kantaa.”

 

Jarmo Husso, kokoomus

”Keskustelu on ollut osittain varsin vastenmielistä. Vimmaista vastustamista tai puolustamista. Huhuja, vääriä tietoja, tarkoitushakuisuutta ja salaliittoteorioita. Kaikki tämä on saanut alustakseen puskaradioita, somea ja mielipidekirjoituksia.

Kokoomusryhmä haluaa aitoja faktoja pöytään, selkeitä suunnitelmia siitä, mitä yliopisto lopulta haluaa ja mikä on Linnanmaan kampuksen kohtalo. Yliopiston ulostulo mediassa oli poliitikoille yli puoluerajojen täysin yllättävä veto ja sotki totaalisesti Euroopan suurimman sisäkampuksen sekä Raksilan kehittämissuunnitelmat. Asioihin pitää tulla selkeitä vastauksia ja faktoja nopeaan tahtiin. Juoksuhautojen kaivaminen on tässä vajavaiseen tietoon perustuvaa.

On myös tärkeää muistaa asioiden aikajänne. Yliopistolla ja ammattikorkeakoululla on kymmeniä vuosia vuokrasopimuksia jäljellä ja tämä keskustelussa on usein unohtunut. Linnanmaata tulee kehittää, sillä infra- ja kaavasuunnitelmat alueelle ovat valmiina. Ne eivät saa valua hukkaan.”

 

Mikko Raudaskoski, vasemmistoliitto

”On tärkeää, että Oulun yliopiston Raksilan kampushankkeesta saadaan riittävän monipuolisesti faktatietoa, jonka pohjalta kaupungin luottamushenkilöt voivat osaltaan tehdä lähinnä kaavoitukseen liittyviä päätöksiä.

Valtuustoryhmämme on kuullut Oulun yliopiston rehtoria ja seuraavaksi saamme vieraaksemme Pro Linnanmaa -liikkeen edustajan kertomaan omat näkemyksensä. Sen jälkeen ryhmämme muodostaa mielipiteensä yliopiston siirtohankkeeseen.

On tärkeää, että Linnanmaan elinvoimaa ja palveluita voidaan kehittää aiempien suunnitelmien mukaisesti.”

 


Janne Hakkarainen, vihreät

”Oulun kaupungin kannalta on keskeistä, että yliopistomme on houkutteleva ja elinvoimainen myös tulevaisuudessa. Juuri nyt se on sitä mutta kun nuorisoikäluokat pienenevät, kilpailu yliopistojen välillä kovenee.

Tulevaisuudessa Oulun yliopiston täytyy pystyä houkuttelemaan yhä enemmän opiskelijoita sekä Etelä-Suomesta että myös ulkomailta, jotta se välttyy tulosperusteisen rahoituksensa ja sitä kautta toimintojensa supistumiselta. Yliopiston heikentyminen heijastuisi monin vahingollisin tavoin kaupunkiimme.

Valtuustoryhmämme enemmistö on suhtautunut myönteisesti keskustakampukseen. Kaupunkimme keskustan elävöittäminen on kaupunkimme kestävän kasvun kannalta olennaista ja keskustakampus saisi keskustaan lisää elämää.”


Pirjo Sirviö, SDP

”Minua henkilökohtaisesti hämmentää se, kuinka epätarkoilla ja osin epätosilla väittämillä tätä asiaa käsitellään. Tuntuu, että ajattelua ohjaa tunne eikä puhtaat faktat. Mitä erikoisempi perusteluja esitetään, vedoten muun muassa siihen, että rakentamiseen kuluvat rahat olisivat pois yliopiston perustehtävästä: tutkimuksesta, koulutuksesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. On hämmästeltävä, miten poskettomia väitteitä kerätään kasaan, kun halutaan esittää, kuinka huonoa päätöksentekoa yliopisto tekee.

Itse uskon siihen, että faktat on selvitetty yliopiston hallituksessa hyvin tarkkaan selvitystyössä ja tulevassa rakentamisen hankesuunnittelussa.
 
Kaupungin tehtävänä maanomistajana, mikäli tuleva rakentaminen edes kohdentuu kaupungin maille, on ottaa kantaa vain siihen, onko aiottu paikka kaupungin toimintojen kannalta järkevää. Odotan nyt ilman tunteita näitä vaihtoehtoselvityksiä kaupungin kannalta, ennen kuin kanta muodostuu.

Olen ymmärtänyt, että Oulun yliopisto on muiden yliopistojen tavoin johdonmukaisesti supistanut tilankäyttöään. Tämän tavoitteena lienee ollut varmistaa se, että juuri ydintoimintaan jää mahdollisimman paljon rahaa.

Linnanmaan näen edelleen kampusalueena, josta yliopiston osatoimintoja on keskustassa, mutta yliopistokoulutusta annetaan myös Linnanmaalla. Muutos etenee hitaasti, sijoitusasuntoja nyt Linnanmaalta ostaneet voivat rauhoittua – vuokra-asuntojen tarve ei Linnanmaalta häviä minnekään.”

 

Juha Vuorio, perussuomalaiset

”Ensisijassa yliopisto päättää itse tulevaisuudestaan. Mikäli kuitenkin yliopisto päättää hankeselvityksen jälkeen edelleen pyrkivänsä avaamaan keskustakampuksen, niin kaupungin tulee tukea ja mahdollistaa tätä.

Yliopiston kaavailuissahan huomattava osa yliopistoa ja siellä nyt oleva ammattikorkeakoulu toimisivat siellä jatkossakin. Tämä mahdollistaa hyvin erityisesti yrityslähtöisen toiminnan, jolle jäisi kaavailuissa siis hyvin tilaa. Voi myös kuvitella, että varsinaisen yliopiston puolelta nimenomaan teknillisen tiedekunnan soveltuvat toiminnot jäisivät Linnanmaalle.”

 


Junes Lokka, ASYL

”Linnanmaalla on valmis infra ja akatemian keskittymä yliopiston säilyttämistä varten. Siirto olisi täysin tarpeeton ja tuottaisi kuluja jo valmiiksi talousvaikeuksissa olevalle kaupungille. Tarvitaan vain kulkuyhteyksien parantamista Linnanmaalta kuten ratikkalinja keskustaan tai bussivuorojen lisäämistä sekä tarpeen mukaan asuntojen rakentamista ja uudistusta.

Yliopiston siirto keskustaan ei elvytä keskustaa vaan ruuhkauttaa sen. Pienituloiset opiskelijat eivät juuri elätä keskustan yrityksiä ja asioivat siellä jo nyt tarpeen vaatiessa.”

 


Marja-Leena Kemppainen, kristillisdemokraatit

”Esitys yliopiston sijoittumisesta Raksilaan tuli yllätyksenä. Miksi ei esimerkiksi Huuhkajanpuistoon tai muuhun isompaan alueeseen? Tämän hetkiset perustelut eivät riitä. Vaikuttaa siltä, että kokonaisuuden hallinnassa on vielä isoja aukkoja. Esimerkiksi yliopiston rehtorin mukaan autopaikkoja löytyy lähikaduilta?

Yliopiston, Arinan ja Keskon sekä kaupungin yhteishankeselvitys on hyvä tehdä.

Nykyinen yliopiston sijainti on hyvä ja siellä yliopistoa on mahdollista kehittää jatkossakin. Yliopisto on osa Linnanmaata ja sen alueen kehittämistä ja tulevaisuutta.”


Anne Snellman, sininen valtuustoryhmä

”Osa Oulun yliopistosta saisi siirtyä keskustaan kuten nyt on suunnitteilla. Näin Oulun kaupungin keskusta elävöityisi yliopisto-opiskelijoiden myötä. Tätä mieltä oli myös jo vuonna 2011 maailman johtaviin luovan kaupungin ja kaupunkikulttuurin asiantuntijoihin lukeutuva Charles Landry raportissaan Oulusta. Linnanmaalla säilyy osa yliopistotoiminnoista osan tilan vapautuessa esimerkiksi yritystoimintaan.”

 

 

 

Lue myös