Kiinnostus kansainväliseen politiikkaan vei oululaisen Pietari Meriläisen Portugaliin – nuorten ääni halutaan paremmin kuuluviin Euroopassa

Oululainen Pietari Meriläinen pääsi ääneen Eurocities -kaupunkiverkoston kokouksessa. Kuva: Eurocities
”Monessa maassa nuoret eivät näe poliittisia roolimalleja, joihin samaistua. Jos nuoret eivät näe päätöksenteossa kaltaisiaan, ei se tunnu heille merkitykselliseltä”, sanoo kansainvälisestä politiikasta innostunut oululainen Pietari Meriläinen, joka osallistui äskettäin Portugalin Bragassa pidettyyn Eurocities-kaupunkiverkoston tulevaisuuden päättäjien kokoukseen.
Kesäkuussa Eurocities-kaupunkiverkosto kokoontui vuosikokoukseen Portugalin Bragaan. Kaupunginjohtajien ja pormestareiden kokoontumisen rinnalla järjestettiin myös Young City Shapers -ohjelma, johon osallistui kymmenen nuorta eri puolilta Eurooppaa. Mukana oli myös oululainen Pietari Meriläinen, joka pääsi toteuttamaan unelmaansa kansainvälisestä vaikuttamisesta ja verkostoitumaan tulevaisuuden päättäjien kanssa.
Eurocites on yli 200 eurooppalaisen kaupunkien verkosto, jonka tarkoituksena on edistää kaupunkien välistä yhteistyötä ja vaikuttaa EU-politiikkaan kaupunkien näkökulmasta. Oulu on ollut verkoston jäsen vuodesta 1998 alkaen, joten eri foorumeilla ja yhteistyöverkostoissa työskentely on kaupungin virkamiehille ja poliittisille johtajille tuttua.
Kolmen päivän intensiivinen kokousohjelma oli Eurocities -vuosikokouksen ensikertalaiselle Pietari Meriläiselle suorastaan unelmien täyttymys.
”Oma kiinnostukseni politiikkaan heräsi yläasteen aikana, ja nimenomaan kansainväliseen politiikkaan. Minua kiinnostivat EU-asiat ja tietysti Yhdysvaltojen politiikka, kiinnostus kotimaan asioihin tuli vasta myöhemmin”, Meriläinen kertoo.
Kaupunkivetoinen yhteiskunta
Lukiosta keväällä valmistunut Meriläinen johtaa Pohjois-Suomen Lukiolaisia ja toimi kaksi vuotta nuorisovaltuusto ONEssa, joista toisen vuoden puheenjohtajanakin.
”Sain mahdollisuuden hakea mukaan Eurocities Young City Shapers -ohjelmaan ja tulin valituksi, mikä oli kyllä siisti kokemus! Olen aikaisemmin osallistunut kansainvälisiin tapahtumiin Oslossa ja Reykjavikissa, joten kokemus oli ensimmäinen Etelä-Euroopassa. Bragassa pääsimme keskustelemaan, miten eri kaupungeissa toimitaan”, Meriläinen kertoo.
”Koko tapahtuman näkökulma on kiinnostava, en ole aikaisemmin miettinytkään, miten kaupunkivetoinen yhteiskunta meillä on. Kaupungit toteuttavat käytännössä valtion tavoitteita – kaupungit houkuttelevat investointeja ja yrityksiä, kaavoittavat tontteja, mahdollistavat työpaikkojen syntyä monen muun tehtävän lisäksi.”
Meriläinen kertoo, että Bragassa vietetyt päivät avasivat silmiä monin tavoin. Erityisesti mieleen jäi ero yhteiskunnan rakenteissa ja vastuunjaossa eri maiden välillä.
”Täällä kolmannen sektorin rooli on paljon näkyvämpi kuin Suomessa. Esimerkiksi paikallinen nuorisotila oli täysin Punaisen Ristin ja paikallisten vapaaehtoisten organisoima – Suomessa tällainen olisi lähes poikkeuksetta kunnan vastuulla”, Meriläinen kuvaa.
Nuorten ääni esiin
Young City Shapers -ohjelma on esimerkki siitä, miten Eurocities edistää nuorten osallisuutta päätöksenteossa. Ohjelmaan valitut kymmenen eurooppalaista nuorta työskentelevät yhdessä konkreettisten kaupunkien haasteiden parissa, verkostoituivat ja tuovat oman äänensä esiin myös kaupunkien johtajien suuntaan.
Millaisen viestin Meriläinen muiden nuorten kanssa sitten haluaa Euroopan kaupungeille välittää?
Young City Shapers -ohjelman tavoitteena on lisätä nuorten kansalaisosallistumista ja vahvistaa heidän ääntään eurooppalaisessa päätöksenteossa, siksi nuorten ohjelmassa oli erilaisia keskustelu- ja työpajaosuuksia. Kun osallistujat keskustelivat yhdessä eri maiden nuorten kanssa, nousi esiin yhteisiä haasteita.
”Monessa maassa nuoret eivät näe poliittisia roolimalleja, joihin samaistua. Jos nuoret eivät näe päätöksenteossa kaltaisiaan, ei se tunnu heille merkitykselliseltä. Esimerkiksi Oulun kaupunginvaltuustossa vain kolme 67:sta valtuutetusta on alle 30-vuotiaita”, Meriläinen kuvaa.
Hän nostaa esiin myös poliittisen keskustelukulttuurin koventumisen, joka karkottaa nuoria vaikuttamasta.
”Kun väittely muuttuu henkilöön kohdistuvaksi riitelyksi, ei keskusteluilmapiiri houkuttele mukaan. Kokonainen sukupolvi jää päätöksenteon ulkopuolelle – eikä heidän ongelmiaan silloin käsitellä kunnolla”, hän pohtii.
Young City Shapers -ohjelma osoittaa, että kun nuorille annetaan tilaa ja mahdollisuus keskustelulle, he tarttuvat siihen ja tuovat mukanaan näkökulmia, joita ei päätöksenteossa muuten kuultaisi.
”Nuoret ei ole vain tulevaisuus, nuoret ovat olemassa myös nyt. Jos päätöksenteossa ei ole nuoria, heidän nykyiset ongelmansa jäävät huomiotta. Nuoret elävät päätösten vaikutusten kanssa nyt ja pitkälle eteenpäin, joten heillä on oikeus vaikuttaa myös siihen, millaisia päätöksiä tehdään”, Meriläinen kiteyttää nuorten viestin.
Mutkikas matka kotiin
Meriläinen sai kokea myös kantapään kautta, miten hankalaa kansainvälinen yhteistyö joskus voi olla. Meriläisen lentoja peruttiin ja reititettiin uudelleen moneen kertaan. Lopulta nuori mies pääsi kotiin Ouluun 48 tuntia myöhemmin kuin alkuperäisen suunnitelman mukaan.
”Laskin, että lopulta minulla oli koko reissun aikana 15 eri lentovarausta. Kiintiö kansainvälisistä lentokentistä on nyt hetkeksi täynnä”, hän naurahtaa.
Silti kokemus oli kaiken vaivan arvoinen.
”Sain tapahtumasta paljon mahtavia kontakteja, ja toivon, että törmään heihin tulevaisuudessakin. Portugalista taisi tulla lisäkipinä omalle kansainväliselle urapolulleni, tosin seuraavaksi minua odottaa asepalvelus”, Meriläinen hymyilee.