Siirry suoraan sisältöön

Vuoden 2020 madetojalainen -palkinto Ellinooralle

12.2.2021

Vuoden 2020 madetojalainen -palkinnon sai torstaina 11. helmikuuta pop-laulajatar Ellinoora, joka on kirjoittanut ylioppilaaksi Madetojan musiikkilukiosta keväällä 2013.

Vuosittain yhdelle oululaisen Madetojan musiikkilukion entiselle tai nykyiselle opiskelijalle jaettava Vuoden madetojalainen -palkinto jaettiin jo viidettä kertaa. Palkinto myönnetään henkilölle, joka on toiminnallaan ja omalla urallaan näyttänyt esimerkkiä nuorille ja ennen kaikkea Madetojan musiikkilukion opiskelijoille.

Lukion luokissa seurattiin torstaina 11. helmikuuta silmät ja korvat tarkkoina, kun Ellinoora Teams-etäyhteyksin vastaili opiskelijoiden kysymyksiin ja muisteli omaa lukioaikaansa.

Ensimmäisen levytyssopimuksensa Ellinoora sai jo vuonna 2011 opiskellessaan vielä Madetojan musiikkilukiossa.

Ellinoora on valovoimainen live-esiintyjä ja arvostettu lauluntekijä, joka tunnetaan persoonallisesta äänestään, koskettavista sanoituksistaan ja isoista popmelodioistaan. Hän  on nuoresta iästään huolimatta saanut jo useamman musiikkialan tunnustuksen, muun muassa EMMA-gaalassa hänet on valittu vuoden 2019 naissolistiksi.

Suomen Musiikkikustantajat ovat palkinneet hänet Vuoden kevyen musiikin tekijäksi vuosina 2017 ja 2019 ja hänen kappaleensa Elefantin paino ja Bäng bäng typerä sydän on molemmat valittu vuoden biiseiksi.

Omilla lauluillaan antaa toivoa

Ellinoora on julkisuudessa puhunut avoimesti myös omista vaikeuksistaan. Hän on kertonut terapiassa käymisestään ja on muutenkin halunnut tuoda esille mielenterveyteen liittyviä teemoja ja hän onkin ollut mukana muun muassa Mielenterveysseuran Mielinauha-kampanjassa.

”Hän on omalla toiminnallaan ja lauluillaan antanut monelle nuorelle toivoa, voimaa ja jaksamista vaikeiden aikojen aikana ja niiden yli. Hän onkin todennut, että monet käyvät läpi raskaita asioita ja hän pitää hienona sitä, jos pystyy musiikillaan tarjoamaan lohtua edes hetkeksi”, kerrotaan perusteluissa.

”Tämä laulaja, lauluntekijä ja artisti on omalla toiminnallaan tuonut esille nuoria koskettavia teemoja ja antanut nuorille toivoa ja voimaa ja on siten monelle nuorelle esikuva ja suunnannäyttäjä.”

Aiemmin palkinnon ovat saaneet Saara Aalto (2016), Suvi Teräsniska (2017), Helena Juntunen (2018) ja Miiko Toiviainen (2019).

 

Ellinoora seuraa palkinnossa muun muassa Saara Aallon ja Suvi Teräsniskan jalanjälkiä. Kuva: Warner Music

Lue myös

Lue lisää aiheesta