Tapahtumien suurkuluttaja vannoo live-keikan nimeen

Oulun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla kirjastovirkailijana työskentelevä Mikael Saari on työnsä puolesta perillä siitä, mitä artistit ja yhtyeet julkaisevat ja missä heittävät keikkaa. Kuvat: Sanna Häyrynen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Sanna Riikka Johanna Häyrynen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Tavanomaisena vuonna Mikael Saari käy noin sadalla musiikkikeikalla. Tänä vuonna on koronan vuoksi ollut hiljaisempaa.

Hänen oli tarkoitus nähdä esimerkiksi Eric Claptonin, Kansasin, Paperi T:n ja Khidin sekä Karinan esiintymiset, mutta keikat ovat joko peruuntuneet tai siirtyneet.

”Varjofestivaali Kuusisaaressa oli kesällä mahtava kokemus. Oli hieno päästä keikoille, kun kevät oli kärvistelty ilman. Siellä saattoi olla turvallisin mielin, kun oli tilaa ja rajattu väkimäärä”, Saari muistelee.

Hän on pitänyt listaa näkemistään keikoista jo pitkään.

”Homma alkoi vuonna 2002 Slipknotin Suomen-keikasta, jolla olin veljeni kanssa.”

 Tähän mennessä nähtyjä keikkoja on kertynyt yli kaksituhatta.

Paikan päältä parhaat kiksit

Mikael Saari piti pari vuotta sitten omaksi ilokseen pienen näyttelyn työpaikallaan Oulun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla. Siihen hän kokosi keikoilta kertyneitä muistoja.

”Oli keikkalippuja, rannekkeita, käsiohjelmia, valokuvia ja esimerkiksi valotikkuja, joita jaettiin Coldplayn keikalla”, hän luettelee.

Saaren keikkaharrastusta eivät rajoita genret tai maantieteellinen sijainti. Hän on kokenut esimerkiksi Roskilden festivaalin Tanskassa, Szigetin Unkarissa ja etnofestivaalin Puolassa.

Viihteen keskukseen Las Vegasiin Saari lähti katsomaan keikkoja oikein urakalla. Saman reissun aikana tuli nähtyä Elton John, Lionel Richie, 80-luvulla erityisesti vaikuttanut Bow Wow Wow -yhtye ja Billy Joel, joka ei ole koskaan esiintynyt Suomessa.

Oulun kaupunginkirjaston musiikkiosaston kirjastovirkailija Mikael Saari
Nuottikirjasta löytyy Miljoonasateen Marraskuu. Tämänkin kappaleen Mikael Saari on kuullut livenä.

Tänä vuonna yleistyneille striimikeikoille Saari ei lämpene.

”Kokeilin katsoa niitä, mutta lopetin. En saa striimauksista samaa fiilistä kuin livenä. Paikan päällä on sähköinen tunnelma ja sieltä saa parhaat kiksit.”

Keikkakokemukset ja muut kulttuurielämykset ovat hänelle irtiotto arjesta.

”Minua kiehtoo, että musiikki tai teatteri tapahtuu siinä hetkessä.”

Kaikki kulttuuri kelpaa

Tapahtumissa käyminen ei Mikael Saarella rajoitu vain musiikkiin. Vaimonsa kanssa hän käy vaikkapa Oulun taidemuseon, Valveen ja eri gallerioiden näyttelyissä. Lumo-valofestivaali on jokavuotinen suosikki. Myös sarjakuvafestivaalit ja ruokatapahtumat maistuvat.

Hän toivoisi Ouluun tapahtumaa, jossa yhdistyisivät musiikki, ruoka ja eri kulttuurit.

”Vaikka jotain sentyyppistä kuin Helsingin Maailma kylässä -festivaali, jossa kuullaan maailmanmusiikkia.”

Mistä Mikael Saari sitten löytää tapahtumat, joissa hän käy?

”Oulun tapahtumia löydän keikkapaikkojen Facebook -ja verkkosivuilta. Facebookissa on myös Oulun keikkaopas -sivu. Tietysti Kalevan sivuilta ja itse artisteja seuraamalla kuulee”, hän kertoo.

Saari on ehtinyt jo tutustua Oulun kaupungin uuteen tapahtumakalenteriin.

”On hyvä, että sieltä voi kategorioittain etsiä tapahtumia ja erilaiset tapahtumat on huomioitu. Sieltä näkee selkeästi ja nopeasti, minkälaisia tapahtumia on. Uskon, että tulen käyttämään kalenteria.”

Oulun kaupungin uusi tapahtumakalentri lanseerataan 13. marraskuuta.

Lue myös