Siirry suoraan sisältöön

Pohjoinen melankolia kuuluu Riitun metallimusiikissa

14.4.2021

Oululainen Riitu Ronkainen on pop- ja metallimuusikko samassa paketissa sekä suomeksi että englanniksi. Tueksi muusikon matkalleen hän on saanut Aikakone-yhtyeestä tutun Maki Kolehmaisen ja Diili-ohjelmasta ajankohtaisen Petri Materon.

Aivan lapsuusvuosista alkaen Riitu Ronkaisella on ollut yksi palava halu: esiintyä.

”Rakastan esiintymistä. Saan siitä niin valtavasti hyvää mieltä itselleni ja samalla saan antaa sitä myös muille”, hän sanoo Oulun-kodissaan.

Oulusta onkin tullut muusikolle vapauttava paikka. Vaikka Liminka säilyy rakkaana lähtökohtana, uralla eteenpäin auttaa Oulun vahva metallimusiikkikulttuuri ja samanhenkiset ihmiset.

Englanti sujuu luontevasti laulaen

Riitu on taiteilijanimi, mutta myös koko elämänhistoriansa kestänyt Riitta-Liisan lempinimi. Riitua hän alkoi käyttää popmuusikkona. Metallipuolella muusikkomme tunnetaan Riitu Ronkaisena.

Muusikon matka alkoi iskelmällä, mutta nyt Riitu tekee poppia ja miehensä Jaken kanssa metallia. Kumppanin kanssa syntyi myös ajatus Velvet Ocean -metallibändistä.  

Ensimmäisen Riitun You-singlen Spotify luokitteli iskelmäksi. Suoratoistopalvelun luokittelusta yllättyi tekijä itsekin.  

”Haluaisin monta muutakin tyyliä kokeilla, olen monipuolinen”, Riitu huomauttaa.

Hän säveltää itse kappaleensa. Englanninkielinen sanoittaminen on Riitulle luontevaa, ja metallimusiikkiin lyriikoita tekee myös aviomies.  

”Metallimusiikkimme on melankolista, kertoo elämästä selviytymisestä. Ajattelen niin, että pohjoisen melankolia tulee musiikkiin”, Riitu miettii.

Maki Kolehmainen ehdotti suomenkielistä poppia

Riitun ensimmäinen levy, metallimusiikkia edustava Purposes and Promises tuli ulos helmikuussa. Uusin single on tämän vuoden maaliskuussa ilmestynyt Sinä, suomennos You-kappaleesta. Sen sanoitti Sana Mustonen, joka on sanoittanut myös Suvi Teräsniskalle.

Aikakoneesta tutun Maki Kolehmaisen Riitu sai tuottajaksi yhteisen tutun kautta. Maki myös ehdotti Riitulle suomenkielistä poppia.  

Diili-kilpailija Petri Materon Riitu löysi promoottorikseen facebookin Uuden musiikin löytölaari -ryhmästä, jonne Riitu oli pistänyt kappaleitaan näytille.

”Kun puhuimme puhelimessa Petrin kanssa, hän vaikutti kivalta tyypiltä ja olimme heti samalla aaltopituudella”, Riitu kertoo.

Fanit pukkaavat eteenpäin somessa

Seuraavaksi Riitun suunnittelemissa on popsingle.

Velvet Oceanin kanssa esiintymään hän ei ole vielä juurikaan päässyt, sillä korona iski lähes heti levynjulkaisun jälkeen. Nyt hän korostaakin kuuntelijoiden aktiivisuutta somessa.

”Olisi tärkeää, että artistin tekemisiä jaetaan ja niistä tykätään, häntä seurataan sekä kappaleita lisätään omille soittolistoille Spotifyssa”, Riitu toivoo.

Siviiliammatiltaan Riitu on kosmetologi. Vaikka hän ei teekään tällä hetkellä alan töitä, on osaaminen näyttävissä meikeissä esiintyvälle taiteilijalle etu.

 

Riitu tekee musiikkia kotona syntetisaattorilla sekä tietokoneella. ”Sellaista soittimella olemista ja istumistahan tämä paljon on”, hän naurahtaa. Kuva: Jarkko Ronkainen

Lue myös