OYS hakee pohjoissuomalaisia taiteilijoita uuden sairaalan maamerkkiteosten toteuttajiksi

Sairaalan taidehaun kohteena on kolme teoskohdetta, jotka sijoittuvat uuden sairaalan A- ja B-rakennusten päätyjulkisivuihin ja pääauloihin. Havainnekuva: Oys

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Näkyvien sijaintiensa vuoksi maamerkkiteoksiksikin nimettyjen kohteiden halutaan tukevan maailman älykkäimmän sairaalan imagoa ja brändiä.

”Maamerkkiteosten halutaan olevan oivaltavia, älykkyyttä ja inhimillisyyttä viestiviä sekä teemallisesti pohjoisuuteen yhdistyviä”, taidesuunnittelija Tarja Kekäläinen kertoo.

Taidehankinnoista päättävä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin taide- ja kulttuurityöryhmä toivoo esimerkkejä niin perinteisistä kuin uudemmista toteutusmuodoista, esimerkiksi käsite-, ääni- ja valotaiteesta.

Portfoliohakuun voivat osallistua Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin alueella syntyneet tai kirjoilla olevat ammattitaiteilijat. Haku on auki 9.–30. elokuuta.

Taide on osa älykästä hoitopolkua

Kekäläisen mukaan kulttuuri ja taide ovat uudessa sairaalassa osa hyvää hoitoa ja hoitoympäristöä.

”Sairaanhoitopiirin monialainen kulttuuri- ja taidesuunnitelma tukee älykästä hoitopolkua muistuttaen inhimillisen ja laadukkaan kokemuksen merkityksellisyydestä. Kulttuuri ja taide tekevät sairaalasta myös helpommin lähestyttävän – jo aulassa välittyy tunne siitä, että olet hyvissä käsissä”.

Taiteella ja kulttuurilla halutaan tukea myös sairaalan henkilöstön hyvinvointia. ”Luovat työskentely- ja toimintatavat osaltaan edesauttavat potilaan ja asiakkaan empaattista kohtaamista, yhteistä oppimista ja yhteisöllisyyden arvostamista”.

Maamerkkiteosten lisäksi taide näkyy uudessa sairaalassa esimerkiksi eri kerrosten seinille tuotettavassa grafiikassa. Hoitoympäristön viihtyisyyttä edistetään myös yhteisöllisen ohjelmatoiminnan myötä – esimerkiksi luennot, esitykset ja näyttelyt tarjoavat inspiraatiota ja irtiottoja arjesta.

Lisätietoa ja hakuohjeet taiteilijoille löytyvät OYS2030-uudistamisohjelman verkkosivuilta osoitteesta oys2030.fi/portfoliohaku