Siirry suoraan sisältöön

Oulussa onnellisemmaksi opiskelijaksi – Yliopistossa avataan Maailman onnellisin opiskelija -kurssi

25.8.2022

Oulun yliopistossa lanseerataan syyskuussa Maailman onnellisin opiskelija -kurssi, jossa opitaan keinoja selviämään paremmin suorituskeskeisessä yhteiskunnassa. Luennoitsijoiksi saapuu Suomen eturivin puhujia, sekä huippupsykologeja ja -lääkäreitä.

Nuorten hyvinvointi on ollut keskeisiä keskustelun aiheita yhteiskunnassa erityisesti viime vuosina. Tähän yhtenä keinona oululaiset opiskelijat yhdessä ammattilaisten kanssa ovat luoneet kurssin, jossa etsitään ratkaisuja uupumusta aiheuttaviin asioihin. Kurssilla käsitellään itsetuntemusta ja itsensä johtamista, jotka ovat avainasemassa arjen suunnittelussa.

Kokonaisuudessaan tavoitteena on saada opiskelijoiden hyvinvointia esille myös vähän uudenlaisesta näkökulmasta.

”Hyvinvointi on kokonaisvaltainen aihe, mutta joitain asioita pystyy parantamaan myös opiskelemalla uusia tapoja tai luomalla rutiineja. Niihin tarvitsee tukea ja vinkkejä, ja nyt syksyllä niitä on Oulun yliopistossa tarjolla. Opiskelijat ovat tulevaisuuden työntekijöitä, ja mitä aikaisemmin omaan hyvinvointiin alkaa panostaa, sitä parempi,” kertovat järjestäjät.

”Iloksemme monet yritykset ja paikalliset toimijat ovat innostuneet lähtemään mukaan kurssimme työstämiseen. Heidän mahdollistamana kurssille on saatu Suomen eturivin puhujia opastamaan opiskelijoita kohti parempaa hyvinvointia”, he lisäävät.

Kursseista saa opintopisteitä

Kurssin luennot koostuvat puhujan osuudesta, asiantuntijan puheenvuorosta, sekä workshop-työskentelystä.

Suomen tunnetuimpia keynote-puhujia tulee luennoille kertomaan omasta elämäntarinastaan ja kokemuksistaan. Heidän puheenvuoroistaan saadaan käytännön näkökulmaa luentojen aiheisiin. Workshop-osiossa luennoilla opittuja asioita reflektoidaan omaan arkeen ja tehdään erilaisia tehtäviä. Ne auttavat hahmottamaan itsensä johtamisen kokonaisuutta sekä helpottavat omien rutiinien luomista tai esimerkiksi vapaa-ajan ja koulutyön erottamista. Kurssitehtävät suoritettuaan opiskelijat saavat 3 opintopistettä.

Myös työelämätaitoja luvassa

Kurssin ensimmäisen luennon tulee aloittamaan entinen nyrkkeilijä ja mediasta tunnettu Elina Gustafsson. Hän puhuu minuudesta, rohkeudesta, itsetuntemuksesta ja itsensä löytämisestä. Myöhemmin syksyllä kuullaan Perttu Pölöstä. Hän on kokenut puhuja, futuristi, keksijä ja kirjailija. Pölönen haastaa ihmisten ajattelua ja puhuu muun muassa tulevaisuuden megatrendeistä, koulutuksesta ja työelämästä. Loput puhujat julkaistaan lähiviikkoina.

Asiantuntijoiden avulla opiskelijat pääsevät paneutumaan keinoihin, joiden myötä itsetuntemusta on mahdollista kehittää ja itsensä johtamista oppia. Kurssille saapuu luennoimaan esimerkiksi Meri Larivaara. Hän on Mieli ry:n työelämä ja aikuiset -kokonaisuuden johtaja ja mediassa tunnettu asiantuntijakommenteistaan. Larivaaran puheenvuoro tuo esille varsinkin työelämätaitoihin liittyviä näkökulmia.

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Ensimmäisenä yliopistolla kuullaan nyrkkeilijä Elina Gustafssonia, joka puhuu minuudesta, rohkeudesta, itsetuntemuksesta ja itsensä löytämisestä. Kuva: Oulun yliopisto

Lue myös

Lue lisää aiheesta