Oulun talk show osa 6: Maailmalla menestyneet oululaiset opiskelijat

Karoliina Korhonen (vas.) ja Anni Vuohijoki tietävät, että Oulussa opiskelijan on hyvä olla

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijat muuttavat tänä syksynä Oulun yliopiston kanssa samalle kampukselle Linnanmaalle. Opetus järjestetään tosin suurelta osin etänä, mutta tulevaisuudessa Linnanmaalla käy melkoinen korkeakouluopiskelijoiden vilske.

Oulun suurlähettiläs tavoitti tämänviikkoiseen show’hunsa jututettaviksi opinahjojen kasvatit ja oululaisen opiskelijuuden asiantuntijat: Suomea kansainvälisillä painonnostoareenoilla edustavan Anni Vuohijoen, joka opiskelee viidettä vuotta lääketiedettä Oulun yliopistossa sekä sarjakuvapiirtäjä Karoliina Korhosen, joka on valmistunut mediatuottajaksi Oulun ammattikorkeakoulusta.

Ouluun muuttaneina kummatkin ovat huomanneet, että Oulussa peruskäytöstavat ovat ihmisillä hallinnassa.

”Eteläsuomalaisittain kummallinen asia on, että kaikki tervehtivät tullessaan ja lähtiessään bussikuskia. Ensin olin aivan ihmeissäni, että mitä tämä on. Helsingissä niin ei tehdä”, Vuohijoki naurahtaa.

”Tietynlainen yhteisöllisyys oli koko opiskeluajan läsnä. Ihmiset tuntevat toisensa, hengaavat keskenään ja myös tervehtivät toisiaan”, Korhonen puolestaan kertoo havainneensa.

Menestystä monella tavalla

Karoliina Korhosen Finnish Nightmares -sarjakuva syntyi, kun hän halusi havainnollistaa ystävälleen tunteita, joita stereotyyppinen suomalainen voi sosiaalisissa tilanteissa kokea.

”Sarjakuva-alalle päädyin täysin vahingossa. Päätin vitsillä laittaa piirustuksistani kuvat Facebookiin ja se lähti siitä sitten leviämään laajemmalle kuin oli tarkoitettu.”

Korhosen sarjakuvan sympaattinen Matti-hahmo on ehtinyt valloittaa maailmaa. Ujon sankarin seikkailuja on julkaistu esimerkiksi Kiinassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa.

Arvokisamitaleja voittanut Anni Vuohijoki yhdistää arjessaan ammattimaisen urheilutreenin, omistautumista vaativan lääketieteen opiskelun sekä kuntosaliyrittäjyyden. Yhtälö ei ole helppo, vaan edellyttää pitkää pinnaa ja joustamiskykyä.

”Koulunkäynti vaatii paljon yhteistyötä minun, koulun ja opintotoimiston välillä. Ei se mahdotonta ole, mutta suunnitteluun pitää itse varata tosi paljon aikaa”, hän kertoo.

Oulussa olleessaan hän saa kuitenkin keskittyä vain opiskeluun ja tuntee saavansa paljon aikaan.

Liikkumisen helppous ykkösjuttu

Karoliina Korhonen ja Anni Vuohijoki kiittelevät Oulun näppäriä etäisyyksiä – joka paikkaan pääsee vaivatta.

”Oulussa on todella helppo liikkua pyörällä paikasta toiseen. Kuopiossa kasvaneena olen tottunut siihen, että mennessä ja tullessa on ylämäki”, Korhonen sanoo.

Vuohijoki on iloinen, että pyöräilykaupunki Oulu on saanut hienot pyöräkaistansa eli pyöräbaanan:

”Kun viisi vuotta sitten muutin Ouluun, ihmettelin, miksi pyöräkaistoja ei ole. Mutta nyt ne on onneksi saatu.”

Jaksossa Iiro Insinööri rullailee vuoden 2019 rakennusteoksi valitulla Oulun pyöräbaanalla ja ulkoiluttaa askartelemaansa tukiasemaa. Musiikista vastaa tuttuun tapaan yhden miehen house band Aapo Rautio. Ohjelmassa myös Oulun suurvisa Tiiäkkö nää nää.

Katso jakso osoitteessa talkshow.oulu.com.