Oulun Musiikkijuhlien 30. vuosikerta alkaa sunnuntaina
Oulun Musiikkijuhlat on vuosittain kevättalvella järjestettävä musiikkifestivaali, joka täyttää kaupungin kansainvälisillä ja kansallisilla artistivierailla. Musiikkijuhlien ohjelmistoon kuuluu klassisen ja rytmimusiikin konsertteja sekä yhteistuotantoja, joissa nähdään myös nykysirkusta ja tanssia. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii viulisti, kapellimestari ja säveltäjä Jaakko Kuusisto.
Festivaalin ensimmäisellä viikolla kuullaan kuuden konsertin kamarimusiikkisarja, joka alkaa avajaiskonsertilla Tulindbergin salissa sunnuntaina 8.3. Samalla viikolla Madetojan salissa koetaan kaksi suurta musikaalikonserttia, joiden solisteina loistavat Maria Ylipää ja ruotsalainen musikaalitähti Alexander Lycke.
Madetojan salissa konsertoi myös Grammy-palkittu yhdysvaltalainen Emerson String Quartet. Valvesalissa nähdään Flow-sirkuksen kanssa yhteistyössä toteutettu Melodic Objects -esitys sekä Oulu All Star Big Bandin ja ranskalaisen Camille Bertault’n jazzkonsertti.
Festivaalin ensimmäinen viikko päätetään Vanhalla Paloasemalla sunnuntaina 15.3. jazzyhtye Dalindèon konserttiin.
Kamarimusiikkia, nykysirkusta ja jazzklubitunnelmaa
Festivaalin kamarisarjassa esiintyvät festivaalin taiteellisen johtajan, viulisti Jaakko Kuusiston lisäksi ruotsalainen pianisti Bengt Forsberg, sellistit Senja Rummukainen ja Samuli Peltonen, viulistit Tami Pohjola ja Pekka Kuusisto, alttoviulisti Lilli Maijala, bassobaritoni Jussi Juola, sekä Oulu Sinfonian Kamarimuusikot.
Kamariklubilla esiintyvät muun muassa Pekka Kuusisto, Maria Ylipää ja Bengt Forsberg. Lauantaina 14.3. kamarisarja jatkuu Galleria Harmajassa, ja sarja päätetään sunnuntaina 15.3. Tulindbergin salin konserttiin.
Perjantaina 13.3. Valvesalissa koetaan musiikkia ja jongleerausta yhdistävä Melodic Objects. Lavalla Pekka Kuusiston kanssa nähdään maailmankuulu yhdysvaltalainen jonglööri Jay Gilligan. Oulu All Star Big Bandin solistiksi saapuu ranskalainen jazzlaulaja Camille Bertault lauantaina 14.3. Valvesalissa.
Musikaaliglamouria ja Grammy-voittajia Madetojan salilla
Keskiviikkona 11.3. ja torstaina 12.3. kuultavat Someday, Somewhere -musikaalikonsertit sisältävät sävelmiä neljästä hittimusikaalista sinfonisina versioina. Konserttien solisteina loistavat musikaalitähdet Maria Ylipää ja Alexander Lycke, ja dramatiikkaa, suuria tunteita ja glamouria välittämässä ovat myös Oulu Sinfonia ja Kristian Hebergin valmentama Cassiopeia, kapellimestarinaan Jaakko Kuusisto.
Perjantaina 13.3. Madetojan salin lavalle nousee maailman arvostetuimpiin jousikvartetteihin kuuluva, yhdeksänkertainen Grammy-voittaja Emerson String Quartet Yhdysvalloista. Oulun Musiikkijuhlilla kuultava ohjelmisto juhlistaa Ludwig van Beethovenia säveltäjämestarin 250-vuotisjuhlien kunniaksi.
Oulun Musiikkijuhlat
30. Oulun Musiikkijuhlat järjestetään 8.–22.3.2020.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.