Oululainen radiotoimittaja Minna Koivunen: Kulttuuri vie ajatukset pois kammottavista asioista

”On mielenkiintoista päästä keskustelemaan kulttuuria tekevien ihmisten kanssa, ja avaamaan taustoja ja tekemisiään muille”, sanoo radiotoimittaja Minna Koivunen. Kuva: Juhani Saraste

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Dimi Salo

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Minna Koivunen on Madetojan musiikkilukion kasvatti. Hän on opiskellut Tampereella, Berliinissä ja Göteborgissa ja paluumuutti Ouluun syksyllä 2011.

Lapsesta asti musiikki on ollut tärkeä osa Koivusen elämää. Hän haaveili toimittajan töistä jo hyvin nuorena.

”Musiikkilukiossa oli Leevi-lehti, johon aloin tehdä bändihaastiksia, joita siinä ei aiemmin ollut. Tein haastattelut Neljästä Ruususta, Don Johnson Big Bandista ja The Crashista”, Koivunen kertoo.

Koivunen on kunnianhimoinen ja hänestä on mahtavaa oppia joka päivä jotain uutta. Hän nauttii uuden ideoimisesta ja töiden ohella hänellä on yleensä aina jokin projekti meneillään.

”Tällä hetkellä se on radio-ohjelmani Täpinä”, Koivunen innostuu.

Monipuolista viestintää

Päivätyössään Oulun teatterilla Koivunen pääsee hyödyntämään kaikkea oppimaansa.

”Työni sisältää Oulun teatterin ohjelmistosta ja muusta meillä tehtävästä kertomisen.”

Työssään Koivunen laatii tiedotteet medialle ja uutiset teatterin omille sivuille. Hän tekee sosiaalisen median päivitykset, uutiskirjeet ja osan mainosteksteistä.

Lisäksi Koivunen kirjoittaa, tekee videoita ja valokuvaa Oulun teatterin somekanaviin.

”Työhön kuuluu myös mediaseuranta, sisäinen viestintä, viestinnän kehittäminen ja yhteydenpito toimittajien kanssa.”

Vuosikymmen musiikkitoimittajana

Ennen omaa Täpinä-radio-ohjelmaansa Koivunen toimi yli 10 vuotta freelancer-musiikkitoimittajana. Hän teki bändihaastatteluja sekä keikka- ja levyarvioita.

”Kirjoitin muun muassa Sueen, Vertigoon ja Soundiin. Oon tehnyt musahaastiksia myös LestaTV:seen ja kirjoittanut Kalevaan ja Forum24:seen.”

Koivunen muistaa pohtineensa jo yli vuosikymmen sitten, että olisi mukava joskus voida hyödyntää koko haastattelu.

”Saatoin tehdä tunnin bändihaastattelun, josta printtilehden juttuun pystyi käyttämään vain murto-osan. Silloin monesti harmitti, etteivät kaikki hyvät sisällöt mahtuneet mukaan”, hän myöntää.

Koivunen ei malttanut tehdä lyhyitä haastatteluja, koska oli niin paljon kiinnostavia asioita, joita hän halusi itsekin tietää.

”Nuo haastattelut olivat keskustelunomaisia, eli nyt ikään kuin Täpinässä olen vienyt nuo haastattelut radioon”, toimittaja kiteyttää.

Pitkäaikainen unelma todeksi

Yksi Koivusen pitkäaikainen unelma toteutui, kun hän sai oman radio-ohjelman.

”Sain idean Täpinästä alkuvuodesta 2014. Suunnittelin ja demotin ohjelmaa muutaman kuukauden, mutta sitten tuli mutkia matkaan eikä ohjelma käynnistynytkään.”

Syksyllä 2020 oululainen Tulva ry avasi radio-ohjelmahaun. Koivunen päätti kokeilla, josko hänen ideansa sopisi uudelle Kulttuuriradio Oulu -nettiradiokanavalle.

”Ja sehän sopi! Vaikken meinannu aluksi uskoa, että Teidät halutaan mukaan radiokanavalle -maili oli tullu oikeaan osoitteeseen”, hän iloitsee.

Koivusen Täpinä-ohjelma tuo kerran kuussa studioon mielenkiintoisia kulttuuri- ja tapahtumatyyppejä. Koivunen soittaa ohjelmassa musiikkia omasta levyhyllystään.

”Levyhyllyni on aakkosissa ja levyjä on Saara Aallosta YUP:hen. Väliin mahtuu eniten indierockia ja popia 2000-luvulta eri maista.”

Täpinässä kuullaan vieraidenkin valitsemia biisejä. Koivunen valikoi omat kappaleensa yleensä fiiliksen, mutta joskus myös ohjelman teeman mukaan.

Suunnittelu kannattaa

Radio-ohjelma pitää käsikirjoittaa ja suunnitella. Koivunen kokee, että siirtymä radioon on ollut hänelle luonteva.

”Tampereen yliopiston toimittajaopinnoissa oli radiokursseja, joten pientä pohjaa on tähän opintojen kautta. Oon kans tehnyt videohaastatteluja, joten audiovisuaalisen tekemisen kokemustakin löytyy.”

Koivunen myöntää, että aluksi radio-ohjelman alkujuonnot jännittivät livetilanteen vuoksi, koska se oli uutta.

”Mutta vieraiden kanssa juttelu ei ole jännittänyt, koska on valmistautunut hyvin ja vieraat ovat olleet huippuja”, toimittaja kehuu.

Koivunen tekee jokaista ohjelmaa varten toimittajan työhön kuuluvat perustaustatyöt.

”Selvitän muun muassa, mitä vieraat ovat uransa aikana tehneet, mitä heillä on työn alla ja mistä asioista he ovat aiemmin haastatteluissa kertoneet. Teen ennen lähetystä taustahaastattelun, jossa selvitän asioita vielä syvällisemmin.”

Täpinää aalloilla

Tähän mennessä Koivusen vieraana on ollut muun muassa muusikoita, tanssijoita, näyttelijä, ohjaaja, valokuvaajia, valotaiteilijoita ja musiikkivideo-ohjaaja.

”Täpinässä keskustellaan siitä, mistä vieraat ovat täpinöissään, mitä heille kuuluu, millainen kaupunki Oulu on tehdä omaa juttua ja mikä kaikki siinä hetkessä onkaan ajankohtaista.”

Koivunen on nauttinut Täpinän tekemisestä.

”On ihanaa, kun pääsee keskustelemaan mielenkiintoisten kulttuuria tekevien ihmisten kanssa ja avaamaan heidän taustojaan ja tekemistään muille”, toimittaja hehkuttaa.

Koivusen Täpinää voi kuunnella Kulttuuriradio Oulu -nettiradiosta eli KRO.fm:stä sekä Radio Kalevan kautta.

”KRO.fm:n Täpinä on kestoltaan kaksi tuntia. Ohjelma tulee kerran kuussa livenä.”

Huhtikuussa alkava Radio Kalevan Täpinä kestää tunnin ja tulee kerran kuukaudessa. Toteutus on joko livenä tai tallenteena.

Vaikutteita siskoilta ja ulkomailta

Koivusen musiikkimaku on laaja eikä genrellä ole oikeastaan väliä.

”Hyvä musiikki on aina hyvää musiikkia.”

Koivusen musiikkimakuun ovat vaikuttaneet vahvasti hänen isosiskonsa. Toiselta heistä hän sai ala-asteella Beatles-innostuksen. Toinen isosiskoista johdatti lukioaikana 2000-luvun suomalaisen indierockin pyörteisiin.

”Musatoimittaja-aikoina Tampereella asuessa kävin todella paljon keikoilla ja levyarvosteluja tehdessä tutustuin itelle uusiin bändeihin.”

Berliinin vaihto-opintoaikana Koivunen kävi sadalla keikalla. Vaihto kesti vain puoli vuotta, joten tahti oli erittäin ahkera.

”Berliinissä kävi kaikki sen ajan eli 2006-2007 isot ja pienemmät nimet The Killersista alkaen. Göteborgissa vaihdossa ollessa vuonna 2011 tutustuin lisää ruotsalaiseen musaan, vaikka olin sitä jo aiemmin paljon kuunnellut.”

Enemmän kulttuuria Ouluun

Kulttuuri on tärkeää ja merkittävää tänään ja huomenna.

”Kulttuuri vie ajatukset pois kammottavista asioista ainakin hetkeksi ja silloin muistaa, että meillä on myös kauniita asioita. Kaksi tuntia esimerkiksi teatterissa tai konsertissa vie keskittymisen aivan muuhun”, Koivunen tietää.

Hän kokee joka kerta ymmärtävänsä elämästä hieman enemmän teatteri-, konsertti- tai elokuvakokemuksen jälkeen.

”Jokin niissä yleensä aina pistää miettimään tai aiheuttaa jonkun oivalluksen.”

Koivunen kokee Oulun olevan virkeä ja monipuolinen kulttuuri- ja tiedekaupunki.

Hänen mielestään Oulussa tehdään jo loistavaa työtä kulttuurin parissa, mutta hän toivoisi Oulun satsaavan siihen, ettei kulttuurin määrärahoista leikattaisi.

”Lisäksi toivon, ettei musa- ja kuvisluokkia lakkauteta. Itse sain ala- ja yläasteen musiikkiluokalla olosta paljon. Lopuksi toivon, että Oulussa ymmärrettäisiin historiaa eikä Ainolaa myytäisi yksityiselle omistajalle.”

Valoisa tulevaisuus

Täpinä-ohjelman tulevaisuus näyttää valoisalta. Koivunen haluaa panostaa yhteen ohjelmaan kerrallaan.

”Täpinät riittävät eikä muita ohjelmia ole ajatuksena tehdä, koska teen tätä päivätöiden ohella.”

Täpinä Kulttuuriradio Oulussa kerran kuussa sunnuntaisin klo 14-16. Koivusen vieraana 24. huhtikuuta on Keksi-kollektiivi. Toukokuun 22. päivä vieraina ovat Oulu Sinfonian soittajat Fanni Hoppari ja Lauri Vasala.

Radio Kalevan Täpinän ensimmäinen jakso perjantaina 15. huhtikuuta. Kaikki Täpinät tallenteina tässä linkissä.

 

Lue myös