Oulu Sinfonian ylikapellimestariksi britti Rumon Gamba, Kuusisto taiteelliseksi kumppaniksi

Brittiläinen Rumon Gamba aloittaa kolmevuotisen pestinsä ensi vuoden tammikuussa. Orkesterin taiteelliseksi partneriksi on nimitetty kapellimestari, säveltäjä ja viulisti Jaakko Kuusisto. Kuva: Harri Tarvainen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Rumon Gamba saa rinnalleen Oulu Sinfonian taiteelliseksi partneriksi nimitetyn oululaisen kapellimestarin, säveltäjä ja viulisti Jaakko Kuusiston, joka tunnetaan monipuolisesta urastaan. Hän toimii laaja-alaisesti linkkinä suomalaiseen musiikkielämään ja johtaa orkesteria 4–6 viikkoa vuodessa.

Tänä vuonna pestinsä Oulun Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana päättänyt Kuusisto on toiminut orkesterin päävierailijana vuosina 2005–2009 ja johtanut orkesteria sittemmin säännöllisesti. Kuusisto toimii tällä hetkellä Kuopion kaupunginorkesterin ylikapellimestarina kesään 2023 ulottuvalla sopimuksella.

”Yhteistyöni Oulu Sinfonian kanssa on alkanut jo yli 15 vuotta sitten, ja yhteistyömme on ollut siitä saakka tiivistä, joten kiinnitys lämmittää mieltä. Olemme tehneet lukemattomia konsertteja yhdessä, ja koen suhteemme edelleen tuoreeksi ja inspiroivaksi. Odotan innolla myös vuoropuhelua Rumon Gamban kanssa.”

Gamba tuttu Skandinaviassa

Brittiläinen Gamba, (48) on tehnyt mittavan uran usean eurooppalaisen orkesterin vieraana ja ylikapellimestarina. Hän on erikoistunut pohjoismaisten orkestereiden kapellimestariksi. Gamba on toiminut Umeåssa kotipaikkaansa pitävän Norrlannin oopperan, tanskalaisen Aalborgin sinfoniaorkesterin sekä Islannin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina.

Gamba on ollut Grammy-ehdokkaana kahdesti levytyksistään Chandosille, jolle hän levyttää yksinoikeudella. Ensimmäinen ehdokkuus tuli Erich Wolfgang Korngoldin elokuvamusiikkia sisältävästä levystä BBC Philharmonicin kanssa, ja toinen Vincent d’Indyn orkesteriteosten levytyksestä Islannin sinfoniaorkesterin kanssa.

Oulu Sinfonian kapellimestarina Gamba on vieraillut kolmasti.

“Olen hyvin otettu nimityksestäni Oulu Sinfonian uudeksi ylikapellimestariksi”, Gamba sanoo.

“Vierailuni orkesterissa ovat olleet erittäin hedelmällisiä ja hyviä. Sellaisten viikkojen jälkeen toivoo aina saavansa uusintakutsun, mutta oli iloinen yllätys, että tapahtuikin jotain vielä isompaa.”

Laaja-alaisuus uutena suuntana

Gamba sanoo aistivansa orkesterissa välittömyyttä, luovuutta ja avoimuutta, jotka ovat aina inspiroineet kapellimestarin ja muusikoiden työskentelyä jo ensimmäisistä harjoituksista lähtien. Oulu Sinfonian ohjelmistoa hän aikoo kehittää yhä laaja-alaisempaan suuntaan. Suunnittelutyön lisäksi Gamba johtaa orkesteria vähintään kahdeksan viikkoa vuodesta.

“Tietenkin haluan tutkia sellaista ohjelmistoa, jota orkesteri ei ole viime vuosina soittanut. Minulla on todella laaja musiikkimaku, ja toivonkin pystyväni rakentamaan mielenkiintoisia ohjelmia, jotka vievät niin orkesterin, yleisön kuin minutkin kiehtoville matkoille”, toteaa Gamba.

”Olen äänittänyt esimerkiksi useita elokuvamusiikin teoksia monilta tunnetuilta konserttimusiikin säveltäjiltä. Sieltä löytyy varmasti musiikkia, joka toimii hyvin tai jopa paremmin ilman liikkuvaa kuvaa. Suurimmat säveltäjät ovat hyvin monipuolisia, kuten mielestäni parhaat orkesteritkin, ja yleisö. Haluan tilanteen, jossa kukaan ei raaski jättää yhtäkään konserttia väliin.”

Oulu Sinfonian intendentti Maija Kuusisto odottaa tulevaisuudelta paljon.

Johannes Gustavssonin kaudella Oulu Sinfonia on ottanut merkittävän askeleen eteenpäin, ja tästä lähtökohdasta on nyt hyvä asettaa yhteisiä tavoitteita Rumon Gamban kanssa. Kokemus, taiteellisen suunnittelun innovatiivisuus ja laaja-alainen suhdeverkosto niin Suomessa kuin ulkomaillakin ovat seuraavina vuosina avainasemassa.”

Kuusisto kiittelee orkesterin hyvää ilmapiiriä, tahtoa kehittyä ja innostua asioista.

”Nämä seikat ovat edellytys sille, että saamme yhdessä jotain merkittävää aikaiseksi.”

 

Lue myös