Mauri Karvosen kirjoissa historia ja aavetarinat kulkevat rinnakkain – mukana Oulun Uusi Seurahuone ja Linnasaari

Mauri Karvosen kirjoissa Aavetaloja ja ihmiskohtaloita tutustutaan suomalaisiin historiallisiin rakennuksiin ja niihin liittyviin kummitustarinoihin. Kuva: Mauri Karvonen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Vanhat linnat ja kartanot ovat kiinnostaneet Mauri Karvosta jo lapsuudesta asti. Mummolan kirjahyllyn sotateokset ja perheen lomareissut historiallisiin kohteisiin tekivät pieneen poikaan sellaisen vaikutuksen, että hän hakeutui myöhemmin elämässään historian opintojen pariin Joensuun yliopistoon.

Suomen historian tutkijana Karvosta viehättää aatelissukujen ja kartanoiden historia, joka sijoittuu keskiajalta 1900-luvun alkuvuosikymmenille. Tutkimusten myötä esiin nousseet, eri paikkoihin liittyvät ilmiöt ja kummitustarinat antoivat Karvoselle uuden lähestymiskulman ihmisten elämäntarinoihin.

”Halusin kirjoittaa vanhoista rakennuksista ja ihmisistä, mutta tuumin, että näistä kirjoittaa varmaan joku muukin Suomessa, joten pitäisi keksiä siihen jotain lisää. Pitkän linjan aaveharrastaja kun olen, päätin tehdä harrastuksesta osan työtä”, Karvonen kertoo.

Aavetaloja ja ihmiskohtaloita -kirjasarjasta on ilmestynyt kolme osaa, ja neljäs on tuloillaan. Teoksissa tutustutaan kymmeniin suomalaisiin kartanoihin, teattereihin, hotelleihin, ravintoloihin sekä kaupunkeihin. Oulusta mukaan ovat päässeet Uusi Seurahuone sekä Linnasaari.

Linnasaaressa sijaitsevan Tähtitornin kahvilan kellarista on kuultu outoja ääniä ja alueeseen liittyy monia kummitustarinoita, jotka kiertävät oululaisten keskuudessa. Kuva: Sanna Krook

Linnasaaren asukkaat

Oulun linna, Tähtitornin kahvila ja Linnasaari kätkevät sisäänsä useita tarinoita, jotka kulkevat oululaisten keskuudessa. Linnan raunioilla on kuultu erikoisia ääniä ja nähty liikkuvan outoja hahmoja. Kahvilan asiakkaat ovat kuulleet tyhjästä kellarista naisen huutoa ja autiosta yläkerrasta korkokenkien kopinaa.

Linnan kellarista kerrotaan lähtevän salakäytävä kosken alitse ja linnan valleilla on nähty vahtisotilaan pitävän vartiota.

”Kävin tutkimassa paikan vuonna 2017. Alueeseen sisältyy paljon historiaa, johon liittyy muun muassa punaisten ja valkoisten yhteenottoja, ja siellä on pidetty vankeja”, Karvonen kertoo.

Yksi Oulun linnan kuuluisimmista vangeista on Matti Juhonpoika Montonen, joka sijoitettiin linnan vankityrmään 1600-luvun lopulla, syytettynä moniavioisuudesta sekä sotaväkikarkuruudesta. Hänet jouduttiin eristämään muista vangeista linnan kellariin, koska hän käyttäytyi sopimattomasti ja juopotteli.

Montosella kerrotaan olleen yliluonnollisia kykyjä, joiden avulla hän pystyi puhumaan henkien ja aaveiden kanssa. Hänen sanotaan osanneen sytyttää tulen ilman apuvälineitä ja pystyneen parantamaan sairaita eläimiä ja ihmisiä.

Erikoinen vanki tuomittiin lopulta poltettavaksi roviolla noituudesta, jumalanpilkasta ja paholaisen liittolaisuudesta. Hän ehti kuitenkin kuolla tyrmässä sitä ennen. Hänet löydettiin kasvot raadeltuina, mutta kuoleman syytä ei tiedetä varmasti. Huhu kertoo, että mies lähti paholaisen mukaan.

Kirjailija ja historioitsija Johannes Messenius puolestaan asettui Ouluun vietettyään 20 vuotta Kajaanin vankilassa syytettynä maanpetturuudesta. Vapauduttuaan hän rakennutti vuonna 1636 Oulun linnan pihalle pienen tiilirakennuksen, mutta ei ehtinyt nauttia uudesta elämästään kuin vajaan vuoden ennen kuolemaansa.

Messeniuksen sanotaan edelleen kulkevan linnan piha-alueella.

”Voisi ajatella, että kun vanha mies oli viimein päässyt vapaampiin olosuhteisiin, hän haluaa olla siellä edelleen”, tuumii Karvonen.

Jos minulta kysytään, että uskonko yliluonnolliseen, niin kyllä uskon. On tässä sen verran tullut kaikenlaista nähtyä.

Uusi Seurahuone

Oulun Uusi Seurahuone on nähnyt monta käännettä historiansa aikana, ja sillä on ollut useita eri omistajia. Rantakadun varrella sijaitsevassa, merikapteeni Johan Fredrik Petrellin (1847–1900) rakennuttamassa palatsissa on toiminut muun muassa seurahuone, lääkärin vastaanotto, rautakauppa sekä Oulun yliopiston arkkitehtuuriosasto. Nykyinen rakennus on järjestyksessään Oulun historian kolmas seurahuone, ja siellä toimii tällä hetkellä ravintola, olutpubi ja yökerho.

Uuden Seurahuoneen henkilökunta on vuosien varrella kokenut rakennuksessa monia toistuvia ja selittämättömiä ilmiöitä: vanhoihin vaatteisiin pukeutuneita ihmishahmoja on nähty ravintolassa, portaikoissa ja käytävillä, ja valot elävät omaa elämäänsä. Yläkerrasta on kantautunut lasten ääniä, vaikka tilat ovat olleet tyhjillään.

Työntekijät kokevat etenkin vinttikamarissa vallitsevan ahdistavan ja painostavan tunnelman.

”Kerrotaan, että yhden pitkäaikaisen asukkaan poika olisi aikoinaan hirttäytynyt kamariin”, sanoo Karvonen.

Karvonen on saanut kuulla useilta eri henkilöiltä havaintoja naishaamusta, joka kulkee vaaleassa puvussa yläkerrassa torin puoleisessa osassa, ja katselee kaukaisuuteen palatsin ikkunoista. Myös merikapteeni Petrellin on nähty kulkevan käytävillä.

”Haluan ajatella, että heillä on jäänyt eletty elämä jotenkin kesken. Ehkä jokin juttu on jäänyt hoitamatta, he katuvat jotain tapahtunutta tai ovat kohdanneet onnettomuuden. Tai sitten ovat vain kiintyneitä paikkaan ja haluavat tulla takaisin”, Karvonen pohtii.

Ensimmäisen seurahuoneen tuhouduttua tulipalossa 1882, rakennettiin uusi uljas kokoontumispaikka, joka nykyisin tunnetaan Oulun kaupungintalona. Myös tästä rakennuksesta liikkuu jänniä tarinoita, joiden mukaan hissit liikkuvat itsestään ja keittiössä asustaa hyvin avulias kummitus. Kuva: Sanna Krook

Tarinat osa kansanperinnettä

Karvonen on kiertänyt ja tutkinut satoja kohteita sekä kerännyt tietoa arkistolähteistä, kirjoista ja lehdistä. Hän myös kuvaa kaikki kohteet ja haastattelee ihmisiä.

”Ihmiset kertovat mielellään kokemuksistaan, jos ovat vaikka töissä kyseisessä paikassa. Kaikki tarinat eivät toki päädy kirjoihin ja noudatan niidenkin suhteen lähdekritiikkiä”, tutkija sanoo.

Aavetarinat kuuluvat vahvasti tarinankerrontaperinteeseen ja ne saattavat elää sukupolvelta toiselle.

”Ennen vanhaan on kerrottu omakohtaisia kokemuksia ja kuultuja tarinoita -ja niin se on edelleen. Jostain kummituksesta on voitu kertoa vuosisatoja, mutta se voi matkan varrella modernisoitua. Nykyään ihmiset menevät kohteisiin myös kuvaamaan tai nauhoittamaan, ja käyttävät tutkiessaan teknisiä apuvälineitä”, Karvonen kertoo.

Ennen kirjasarjan ilmestymistä Karvonen oli mukana kempeleläisen Jupe Keskitalon perustamassa Aavedata-tutkimusryhmän toiminnassa. Aavedata käyttää tutkimuksissaan apuna erilaisia teknisiä laitteita, kuten valkoista kohinaa skannaavaa Ghost Boxia.

”Olin mukana taustoittamassa tutkittavien paikkojen historiaa. Se oli todella antoisaa ja mielenkiintoista. Ilman Aavedataa ei olisi varmaan syntynyt yhtään kirjaa”, Karvonen tuumaa.

Ihminen pelkää lentämistäkin, jos se ei tiedä mistä jokin ääni tulee.

Tuntemattoman pelko

Aavetaloja ja ihmiskohtaloita -kirjat ovat saaneet hyvän vastaanoton ja Karvosen sosiaalisen median kanavilla on paljon aktiivisia seuraajia. Tutkijan järjestämät luentotapahtumat ovat suosittuja, ja hän pitääkin niitä ahkerasti ympäri Suomea.

”Pyrin luennoimaan aina siinä kohteessa, josta kerron. Tilaisuuden jälkeen tehdään osallistujien kanssa tutkimuskierros, jos se vain on mahdollista”, Karvonen kertoo.

Karvonen on itsekin kokenut vuosien aikana paljon selittämättömiä asioita.

”Jos minulta kysytään, että uskonko yliluonnolliseen, niin kyllä uskon. On tässä sen verran tullut kaikenlaista nähtyä. Mutta en minä sinänsä tutki itse aaveita vaan aavetarinoita ja niiden taustoja”, hän tarkentaa.

Yleinen reaktio yllättäville ja selittämättömille asioille on pelko, mutta Karvosen mukaan pelko väistyy tiedon tieltä.

”Pelko on sitä, ettei asiaa ymmärretä. Kun asiasta ottaa selvän ja sitä opiskelee, pelko väistyy. Ihminen pelkää lentämistäkin, jos se ei tiedä mistä jokin ääni tulee”, hän sanoo.

”On paikkoja, jossa ei ole välttämättä kiva olla, mutta ei niissä varsinaisesti pelota. Minulla on tapana esitellä itseni, kun menen uuteen paikkaan. Sanon, että olen tulossa teistä kertomaan, mutta en ole tekemässä mitään pahaa, joten ei tarvitse alkaa kummitella tai kiukutella”, kertoo Karvonen lopuksi.

Jutussa on käytetty lähteenä Karvosen Aavetaloja ja ihmiskohtaloita -kirjojen ensimmäistä ja toista osaa.

 

Lue myös