Matkailussa mentiin vuoristorataa Oulussakin vuonna 2020

Nallikarin majakka keräsi viime kesänä lähimatkailijoiden lisäksi ihastelijoita etenkin Norjasta. Kuva: kaupungin kuva-arkisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulu selvisi kriisivuodesta kuitenkin hieman verrokkikaupunkeja paremmin. Rovaniemellä matkailuyöpymisten pudotus oli 46 prosenttia sekä Turussa ja Tampereellakin noin 37 prosenttia.

Matkustusrajoitukset rajoittivat erityisesti lentomatkustusta – pudotus Oulussa oli 70 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Matkustajia oli noin 313 000 aikaisemman yli miljoonan matkustajan sijaan. Kotimaan lentoliikenteessä Oulussa pystyttiin säilyttämään jonkinlainen perustaso, vähintään viisi lähtöä arkipäivisin, kun aikaisemmin lähtöjä on ollut jopa 15.

Norjalaisten määrä kasvoi

Oulun koronavuoden valopilkku koettiin kesällä, kun kotimaiset ja norjalaiset matkailijat löysivät Oulun ja lähiseudun matkailukohteet. Norjalaisyöpymisten määrä kasvoi Oulussa edellisvuoteen verrattuna jopa 60 prosenttia.

Kansainväliset yöpymiset koko vuoden tasolla putosivat kuitenkin merkittävästi, kun Oulun matkailijavirrat Keski-Euroopasta, Ruotsista, Venäjältä ja Aasiasta tyrehtyivät. Saapuneet matkailijat viipyivät Oulussa hieman pidempään kuin edellisvuonna.

Lähimatkailu innosti

Vaikka suuret tapahtumat eivät toteutuneet, Oulu näytti kesäisen vetovoimansa vapaa-ajan matkailukaupunkina. Majoitusliikkeiden käyttöasteet nousivat Pohjois-Euroopan kaupunkien kärkeen heinäkuussa.

Lähimatkailulle vuosi oli otollinen, erityisesti luontokohteille. Esimerkiksi Koitelinkoskella käyntimääriä mitattiin noin 15 prosenttia edellisvuotta enemmän. Sadantuhannen käynnin raja rikkoutui jo lokakuun lopussa. Myös muissa Oulun seudun retkeily- ja luontokohteissa kesäkausi oli vilkas.

Nopeat toimenpiteet apuna

EU-rakennerahoituksen turvin pystyttiin toteuttamaan nopeita toimenpiteitä matkailualoille. Oulun seudun matkailumarkkinointia tukemaan VisitOulu avasi kesäkuussa 2020 Elämysten olohuoneen. Se on digitaalinen palvelu, jossa yritykset tarjoavat erilaisia elämystuotteita matkailijoille sekä lähialueiden asukkaille digitaalisesti ostettavaksi.

BusinessOulu tuotti myös lähiluontokohteiden ja reitistöjen esite- ja karttamateriaaleja, joita on tarjolla matkailuneuvonnan ja muiden kanavien kautta seudun asiakkaille ja matkailijoille.

Ensi kesälle suuret odotukset

Alkaneelle vuodelle 2021 odotetaan kesää kohti vilkastuvaa kotimaan matkailijoiden ja lähimatkailijoiden kysyntää. Hyvin saavutettavana, ruuhkattomana ja turvallisena alueena Oulun seudulla on hyvät edellytykset palautua ja vahvistua edelleen pohjoisen kasvavana vapaa-ajan matkailukohteena.

Vuonna 2021 Oulussa matkailun kehittämisen kärjiksi nousevat merellinen lähi- ja luontomatkailu sekä kestävä matkailu. Työtä jatketaan matkailuyritysten ja markkinoinnin digitaalisten työkalujen hyödyntämisessä.