Linnanmaalle suunnitellaan viherkattoja ja viljelypihoja

Linnanmaan Huvilarantantie näyttää havainnekuvassa näin vehreältä. Kuva: Ouka

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Asemakaavamuutoksessa ohjataan rakentamista nykyisen rakennuskannan ehdoilla. Kaava mahdollistaa nelikerroksisten kerrostalojen nousemisen Alakyläntien varteen.  

”Huvilarannantien suuntaan rakentaminen laskee kaksikerroksisiksi rivitaloiksi. Huvilarannantien varteen on sijoitettu viherkattoiset autokatokset ja pysäköintitilat. Korttelin keskelle tulee sen asukkaita yhdistävä kylätalo”, kertoo kaavoitusarkkitehti Jonna Koivuranta

”Tilaa on varattu myös monipuolisille pihatoiminnoille, kuten viljelyalueelle, ja suunnitelmissa on sijoittaa kerrostalojen väliin etätyöskentelyn mahdollistavia tiloja.” 

Autokatosten viherkatot on mainittu jo rakentamista määräävässä asemakaavassa. Osa vihreän korttelin tavoitteista sisältyy toteuttamissopimukseen kaupungin ja rakennusliikkeen välillä. Kortteli toteuttaa Rakennusteho Groupin Vihreän Korttelin -konseptia. Kortteli on myös ensimmäinen rakennushanke, jossa käytetään kaupungin viherkerroin-laskuria apuna vehreän piharakentamisen suunnittelussa. Viherkertoimen tavoitteet ylitetään kymmenellä prosentilla. 

”Asuinkerrostalojen katoille tulee aurinkopaneeleja. Myös kylätalo on suunniteltu niin, että se tuottaisi itse käyttämänsä energian.” 

Rakennusteho Group Oy:n hankkeeseen liittyvän asemakaavamuutoksen on tavoitteena tulla lainvoimaiseksi kevään aikana. 

Tutustu: ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/huvilarannantie 

Vihreä myös pinnan alla 

– Rakennusteho tutkii Ruskon Betonin kanssa hukkabetonin käyttöä rakentamisessa

– sekä rakenteissa että taloteknisissä ratkaisuissa on painotettu vähähiilisiä valintoja

– kaikissa autopaikoissa on sähköauton latauspiste

– kestävään liikkumiseen kannustavat pyöräpysäköinnit, joiden yhteydessä pyörän pesu ja huolto on mahdollista

– rakennuksista teetetään hiilitaselaskelma