Koululaisten koronarokotukset jatkuvat

Kouluterveydenhoitaja Eeva-Kaija Niemelä on valmiina rokottamaan oppilaita Jäälin koululla.

Julkaistu: Kirjoittaja: Minna Mäki-Heikkilä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Peruskoululaisten toisen rokoteannoksen antaminen alkoi maanantaina 27. syyskuuta Kiiminkipuiston koululta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n uuden linjauksen ja vallitsevan epidemiatilanteen takia koululaisten koronarokotteiden väli aikaistettiin kuuteen viikkoon.

”THL linjasi alkuvuodesta, että rokote annetaan 12 viikon välillä, jotta mahdollisimman moni saadaan yhden annoksen rokotesuojan piiriin mahdollisimman pian. Nyt uusien virusvarianttien myötä on huomattu, että henkilöllä tulisi olla kahden annoksen rokotesuoja, jotta hän saisi paremman suojan vakavaa koronavirustautia vastaan”, toteaa Oulun kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Jarkko Huusko.

Oulussa vallitseva viruskanta on tällä hetkellä Delta-variantti. Koululaisten rokotuksissa käytetään Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta.

”Syksyn alkaessa nuoret ovat sairastuneet aiempaa enemmän. Tämän vuoksi Oulussa halutaan antaa nyt koululaisille mahdollisimman pian täysi rokotesuoja. Tämä kuuden viikon väli on myös THL:n hyväksymä, ja varmistaa että rokotesuoja kehittyy hyväksi”, Huusko jatkaa.

Rokotukset hoidetaan yhteistyöllä

Perukoululaisten rokotukset järjestetään yhteistyössä koulujen, kotien ja kouluterveydenhoitajien kesken. Kunkin koulun rokotusaikataulu on käyty läpi koulun johdon kanssa.

”Kouluterveydenhoitajat tiedottavat koteja rokotuksista, koulujen henkilökunta huolehtii, että rokotukseen huoltajiltaan luvan saaneet oppilaat tulevat oikeaan aikaan paikalle ja me kouluterveydenhoitajat rokotamme oppilaat luokka kerrallaan”, kertoo kouluterveydenhoitaja Eeva-Kaija Niemelä Kiiminkipuiston koululta.

Jäälin koululla tiistaina 28. syyskuuta koronarokotukset järjestettiin koulun liikuntasalissa. Rokotuksen jälkeen koulunkäynnin ohjaajat seurasivat oppilaiden vointia.

”On hienoa, että koulu järjestää tilat rokotuksia varten. Näin oppilaiden ei tarvitse lähteä kauemmaksi hakemaan rokotuksia. Koulunkäynnin ohjaajien apu on meille ensiarvoisen tärkeää”, Niemelä kiittelee.

Koululaisten vanhemmat ovat olleet hyvin valveutuneita koronarokotuksiin liittyen. Oppilaiden rokotukset perustuvat vapaaehtoisuuteen.

”Olemme saaneet vain vähän kyselyjä rokotuksista. Vanhemmat ovat osanneet hienosti hyödyntää THL:n verkkosivuilta löytyvää tietoa koronarokotteista”, Niemelä lisää.