Koronatartuntoja Pohjois-Pohjanmaalla edelleen paljon – maskisuositus jatkuu

Suositukset maskinkäytöstä ja etä- ja lähityöskentelyn yhdistämisestä jatkuvat edelleen Pohjois-Pohjanmaalla. Kuva: arkisto/Sanna Krook

Liikunta & terveys

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui tarkastelemaan alueen koronatilannetta tiistaina 15. maaliskuuta. Ryhmä ei linjannut muutoksia alueen koronasuosituksiin, vaan suositukset esimerkiksi maskien käytöstä sekä etä- ja lähityön yhdistämisestä työpaikoilla pidetään toistaiseksi voimassa.

Varmistettuja koronatapauksia on Pohjois-Pohjanmaalla todettu tämän viikon alussa noin 1200 tapausta.

Sairaalakuormitus alueen sairaaloissa on säilynyt alkuvuoden ajan maltillisella tasolla, vaikka sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrä onkin nyt hienoisessa nousussa. Kuormitus näkyy erityisesti perusterveydenhuollon vuodeosastoilla, Oulun yliopistollisessa sairaalassa potilasmäärät ovat säilyneet edelleen noin 15 päivittäisen potilaan tuntumassa.

Epidemiatilannetta seurataan aktiivisesti ja suosituksia ja rajoituksia voidaan tilanteen niin vaatiessa tarkastella uudelleen. Alueellinen koordinaatioryhmä kokoontuu jatkossa kahden viikon välein, seuraavan kerran tiistaina 29. maaliskuuta.

Lisätietoja tilanteesta ja koronasuosituksista.