Kiiminkipuiston koulu valmistui Kiimingin keskustaan

Kiiminkipuiston koulu on kohonnut Syke-talon viereen. Pääsisäänkäynnille saavutaan pitkää käytävää pitkin. Kuvat: Pirkko Vääräniemi

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Koulu suunniteltiin yhteistyössä rakennuksen käyttäjien kanssa. Suunnittelu käynnistyi arkkitehtuurikilpailulla, jossa toimijoita pyydettiin esittelemään omat ratkaisunsa muun muassa tilojen muunneltavuuteen, turvallisuuteen ja terveellisyyteen.

”Papereilla esitellyt asiat ovat realisoituneet hyvin lopullisessa rakennuksessa”, kiittelee hankepäällikkö Juha Kaisanlahti Oulun Tilapalveluista. Koulurakennuksella on poikkeuksellisen pitkä, jopa kymmenen vuoden takuuaika.

Kiiminkipuiston koulun välittömässä läheisyydessä on hyvät urheilupaikat sekä Syke-talo, kirjasto ja lukio. Koulun viereen rakennettiin kouluhankkeen yhteydessä uusi jalkapallokenttä. Rehtori Hannu Haataja ja Kaisanlahti pohtivat, että palvelut lyhyen välimatkan sisällä tuovat kouluille synergiaetuja, mutta todennäköisesti myös lisäävät Kiimingin kaupunginosan vetovoimaa.

Koulun henkilökunta mukana suunnittelussa

Koulun henkilökunta toi omia syötteitään rakennuksen suunnitteluun omasta näkökulmastaan.

”Toimme esille meille tärkeitä arvoja pedagogiikan kannalta. Arkkitehti on saanut ne näkymään konkreettisina asioina valmiissa rakennuksessa”, Kiiminkipuiston koulun rehtori Hannu Haataja kiittelee.

”Tiloja suunniteltaessa yritetty katsoa mahdollisimman kauas tulevaisuuteen: millaiset tilat palvelisivat tarvetta myös jatkossa. Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen”, Haataja myhäilee.

Koulun aulatilaa hallitsee puinen portaikko, jota voidaan käyttää myös katsomotilana.

”Koko rakentamisen aika on sujunut hyvässä yhteistyössä rakennuksen käyttäjien kanssa. Myös arkkitehti on osallistunut aktiivisesti keskusteluun. On ollut tunne, että tässä puhalletaan yhteen hiileen”, Kaisanlahti kertoo.

Koronaepidemia myöhästyttää vihkiäisiä

Vanhasta koulusta uuteen tuodaan vain oppilaat ja opettajat, tavarat jäävät vanhoihin tiloihin. Kaikkia oppilaita ei voitu päästää tutustumaan uuteen kouluun ennen koulutyön alkua koronan vuoksi, mutta pieniä ryhmiä pääsi kurkistamaan uusia tiloja etukäteen.

”Vihkiäiset kyllä pidetään sitten aikanaan, kun koronatilanne helpottaa”, Haataja toteaa.

Koulun pääsuunnittelijana toimi Uki Arkkitehdit Oy ja pääurakoitsijana Oulun Rakennusteho Oy. Hankkeen kokonaisbudjetti oli 21,5 miljoonaa euroa.