JVG-elokuva Vuodet ollu tuulisii ensi-illassa perjantaina

Mäk Gälis (kuvassa vas. ylhäällä), Antti Kosonen, VilleGalle, Jare ja Andrei Kipahti olivat JVGn menestykseen johdattanut ykkösketju. Kuva: JVG/Cocoa Play

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Anne Maarit Laurila

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Koronan vuoksi moneen kertaan siirrettyä Vuodet ollu tuulisii –elokuva saa ensi-iltansa perjantaina. Tarina sisältää ennennäkemätöntä materiaalia JVGn uran vaiheista, mutta kuvasto on tuttua bändin faneille, sillä Andrei Kipahti taltioi artistien edesottamuksia JVG:n ensimmäisistä keikoista lähtien.  

Artistielokuvat lupaavat kurkistusta kulisseihin, mutta harvoin lunastavat lupauksensa, eikä Vuodet ollu tuulisii tarjoile poikkeusta. Räppäreiden tarinaa yhtään tuntevat ovat nähneet duon vaiheita pitkin uraa somessa ja artistien brändin taakse on kurkittu milloin Satulinnan ruokapöydässä (viihdeohjelma Vain Elämää 2015 ja 2019) tai artistien tarinaa avaavassa kirjassa (Etenee – JVG:n tarina, Laura Friman 2016). Oikeastaan kirjan takakansi voisi olla suoraan Vuodet ollu tuulisii -elokuvan esittelytekstiä. 

Musiikkibisneksen varjopuolet – bileet, päihteet, julkisuuden paineet, menestyksen vauhdissa rakoilevat ihmissuhteet tai raskaan keikkaelämän kuvaus ovat jokaisen artistielokuvan peruskauraa, oli kyseessä autofiktio tai dokumentti. Elokuvien päähenkilöistä harvoin tarjoillaan mitään jo julkisuudessa ruotimatonta, mutta todettakoon, että artistielokuvien viehätys onkin harvoin elokuvallisissa ansioissa. JVG on osa meidän suomalaisten kollektiivista juhlahumua – estotonta festaririemua ja sokka irti-bileitä. Elokuva palauttaa katsojat Suomen jääkiekon MM-juhliin vuonna 2019 ja niihin tunnelmiin onkin mukava palata.  

JVG elokuva toimii siellä, missä räppärit loistavat muutoinkin: keikkalavoilla. Elokuva tarjoaa hetkittäin mainiota eskapismia festareita, areenakonsertteja tai klubikeikkoja kaipaaville musiikin ystäville. Jos koronan jäljiltä vielä vierastat tiivistä tunnelmaa lavan edessä, leffateatterin terveysturvallinen ympäristö auttaa pahimpiin livemusiikin vieroitusoireisiin. Mikä parasta, viikonloppuna siirrytään myös virallisesti kesäaikaan ja on aika suunnata katse kesään ja keikoille: JVG esiintyy livenä perjantaina 15. heinäkuuta Suomipopissa ja lauantaina 30. heinäkuuta Qstockissa.

Festaritunnelmiin voi virittäytyä paitsi käymälle elokuvissa, ottamalla seurantaan Qstockin Backstage: sieltä löytyy myös huomenna perjantaina JVGn uunituore haastattelu!   

Vuodet ollu tuulisii -leffan näytökset Oulussa.