Siirry suoraan sisältöön

Iin IlmastoAreenassa puhutaan taloudesta, taiteesta ja tulevaisuuden ruokalautasesta

19.8.2021

Tämän viikon perjantaina ja lauantaina järjestettävä IlmastoAreena tuo Iin Huilingin puistoalueelle runsaasti ohjelmaa. Festivaalin kahdelle lavalle nousee yhteensä noin 70 puhujaa, ja tapahtuma-alueen IlmastoTorilla on mukana viitisenkymmentä yhteistyökumppania, jotka esittelevät omia ilmastoratkaisujaan.

Elokuun 20. ja 21. päivinä Iissä keskustellaan kuluttajan hiilijalanjäljestä – teemoina siis liikkuminen ja matkailu, kuluttaminen, ruoka sekä rakentaminen ja asuminen.

Yksi suurista puheenaiheista on talous. Perjantaina 20. elokuuta päälavalla puolen päivän jälkeen alkavassa Miten Suomi nousuun – Vihreä talous kasvun ratkaisijana -paneelikeskustelussa pohditaan, miten Suomi saataisiin nousemaan vihreän teollisuuden ja talouden kärkimaaksi. Keskustelussa puidaan muun muassa luonnon monimuotoisuutta, EU:n tukipaketteja ja ehdotettuja taksonomiamalleja sekä Suomen tarvitsemia teknologisia innovaatioita.

Taloutta puidaan myös perjantai-illan puoluejohdon tentissä, jossa päättäjät pääsevät vääntämään kättä siitä, miten hiilineutraaliudesta otetaan taloushyödyt irti ja voiko vihreällä teknologialla luoda kasvua Suomeen. Samalla pohditaan, mistä löytyy töitä ihmisille, joiden elinkeinot hiipuvat.

Lauantaina myös asiaa taiteesta

Lauantaina 21. elokuuta lavalla puhutaan muun muassa tulevaisuuden ruokalautasesta.

Ruoka lautasella 2035: Mitä Suomi syö -paneelissa asiantuntijat visioivat, miltä mahtaa näyttää tulevaisuuden ruoantuotanto. Voisivatko tulevaisuuden eläinproteiinit syntyä laboratoriossa – ja millaista kohtaloa se tarkoittaa Suomen tuotantoeläimille, elinkeinoille ja huoltovarmuudelle?

Lauantaina asiaa myös taiteesta. Miten suomalaisten luontosuhde ja ilmastonmuutos heijastuvat taiteeseen ja kirjallisuuteen? Onko kulttuurista kulutusjuhlan vastalääkkeeksi? Ilmastonmuutos taiteessa ja kirjallisuudessa -keskustelussa mukana muun muassa kirjailija Emmi Itäranta ja säveltäjä Jaakko Kuusisto.

Muihin IlmastoAreenan esiintyjiin lukeutuvat muun muassa Ylen Voiko tätä syödä -ohjelmasta tuttu sijoitusjohtaja Lauri Reuter, työelämäprofessori ja tietokirjailija Pauli Aalto-Setälä, Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtaja Kimmo Tiilikainen, Ympäristömerkintä Suomi Oy:n toimitusjohtaja Riikka Holopainen sekä Oulu Sinfonian jousiorkesteri kapellimestari Johanna Almarkin johdolla.

”Tänä vuonna IlmastoAreenan lavoilla pureudutaan syvemmälle ilmastonmuutoksen ratkaisuihin rakentamalla kaksi erillistä tapahtumalavaa. Oli mieltä ylentävää juuri keskustella erään asiantuntijan kanssa, joka sanoi, että kyllä Iissä ollaan edelläkävijöitä – tätä todella tarvitaan koko Suomessa”, vastaava tuottaja Hanna Lahti toteaa.

Koronaturvallisuus ajanmukainen

IlmastoAreena järjestetään voimassa olevien suositusten ja ohjeistusten mukaisesti. Järjestäjät seuraavat tilannetta ja viranomaistiedotusta tiiviisti. Tapahtuma-aluetta rakentavan GoArcticin tapahtumatuottaja Sipe Åqvist kertoo, että aluesuunnittelulla pyritään siihen, ettei esimerkiksi jonotustilanteita pääsisi syntymään.

”IlmastoAreenassa on lavea tapahtuma-alue, jolle pääsee useita eri reittejä ja muun muassa tämä on asia, joka mahdollistaa rennon ja väljän alueelle saapumisen ja poistumisen”, Åqvist sanoo.

Åqvist lisää, että festivaalialueella on yhteensä 10 wc-tilaa, joiden yhteydessä on mahdollista pestä kädet. Tapahtuma-alueella on saatavilla myös käsidesiä. Koronaohjeistusta annetaan muun muassa juontojen yhteydessä ja tapahtuman porteilla.

IlmastoAreena on ympärivuotinen ilmastoasioita ratkaiseva keskustelu, joka kiteytyy vuosittain kaksipäiväiseksi, kaikille avoimeksi ja ilmaiseksi ilmastofestariksi. IlmastoAreena syntyi halusta tuoda esille Iin ilmastotyötä ja samalla tuoda kaikki yhdenvertaisena saman pöydän ääreen keskustelemaan ilmastonmuutoksen ratkaisuista.

IlmastoAreena järjestetään 20.–21.8 Iin Huilingin puistoalueella. Lisätietoja: ilmastoareena.fi/2021.

Iin IlmastoAreena kutsuu puhumaan ihmisten jättämästä hiilijalanjäljestä. Tapahtuma järjestetään Huilingin puistossa 20.-21. elokuuta. Kuva vuodelta 2019: IlmastoAreena

Lue myös

Lue lisää aiheesta