Siirry suoraan sisältöön

Idyllinen Puu-Toppila tunnettiin ennen Pikku-Moskovana

21.6.2020

Kahdeksan vuotta sitten Oulun teatterin äänimestari Jussi Lappalainen yllättyi, että nykyisiltä kotinurkiltaan löytyy näinkin hieno nurkkaus. Tunnetta hän kuvaa hurahtamiseksi.

Lappalaisten pihalla Puu-Toppilassa on asfalttiosalla liitupiirroksia ja lastenvaunut.

Lapsenlapsia on viisi. Se olikin yksi syy, miksi pariskunta päätyi ostamaan vuonna -53 rakennetun omakotitalon.

Puu-Toppilassa koko perhe mahtuu olemaan.

Aikansa näköinen alue viehättää

Jussi Lappalainen perheineen on talon kolmannet asukkaat. Neliöitä kodista löytyy parisataa.

Toiselta puolelta katua, melkein naapurista, alkaakin jo Koskela. Sieltä löytyy myös Koskelankylän Walo missä vietettiin Lappalaisen ja Melleniuksen häitä 14.12.2012.

”Kuulemma aiemmin tätä aluetta kutsuttiin Pikku-Moskovaksi, johtuneeko satamatyöläisten läsnäolosta täällä”, Jussi Lappalainen huomioi.

Talo elää kesäpäiväänsä.

Vaimo Maarit Melleniukselle seutu on ennestään tuttu. Hän on asunut aiemmin lähistöllä, Paltamontiellä.

Lappalaista ja Melleniusta kiehtoo Puu-Toppilassa se, että alue on ajan myötä elänyt nykyiseen mittaansa.

”Esimerkiksi puut ovat kasvaneet isoiksi ja pihapiirit muotoutuneet asukkaidensa näköisiksi”, Lappalainen huomauttaa.

Yhteisöllisyyttä onkin vähän

Ainoa uutuus. mitä talon kiinteiksi kalusteiksi ostettiin, oli nykyaikainen pönttöuuni.

”Piha on tarkoituksella jätetty puleeraamatta, sillä tykkään vähän tällaisesta villimmästä”, sanoo Mellenius.

 

Puu-Toppilaa Lappalainen pitää viihtyisänä ja kotoisana. Tosin sen kummempaa yhteisöllisyyttä ei ilmene, vaikka niin voisi tämän tyyppiseltä alueelta olettaa.

”Epäilen että kyse on sukupolvenvaihdoksesta”, Mellenius tuumaa.

”Alussa, kun tänne muutettiin, laittelin lappuja yhteisistä tapahtumista ja lähinaapurit kävivät lettukesteillä, mutta ei siitä sen kummempaa syntynyt. Naapurien kanssa tulee kyllä poristua aidan yli ja tiellä tavatessa.”

 

Pihan huvimaja on luonnollisesti Singer-niminen.

Oikullinen pilvikirsikkapuu päätti kasvupaikastaan

Lappalainen on alun perin vuolijokinen eli nykykuntarajojen mukaan kajaanilainen. Aiemmin hän on soittanut bassoa Kumma Heppu ja Lopunajan Voidellut -bändissä.

Kappaleessa Kesä on täällä mainitaan satakielen laulavan vadelmapensaassa. Sitä pensasta Lappalaisen pihasta ei kuitenkaan löydy.

Sen sijaan löytyy oikullinen pilvikirsikkapuu.

”Istutettiin se ensin toiseen paikkaan missä puu ei viihtynyt. Siirrettiin ja yksi päivä viime keväänä katsottiin, että mikä täältä nousee”, Lappalainen kertoo.

Puu-Toppilassa syntyy teosehdotus Lumoon

Asennetta vanhassa talossa asuminen vaatii, sen pariskunta myöntää.

”Koko ajan on tarkkailtava asumuksen kuntoa. Katto on jo ennätetty maalata ja maalämpö asentaa.”

Lappalainen on ollut kevään pakkolomalla teatteritöistä. Hän valmistelee multimediateosta ehdolle Lumo-festivaalille yhdessä Pirjo Lempeän, Karoliina Niemelän ja Tuomo Kalajanniskan kanssa.

Koti odottaa patteriremonttia. Mutta se on sitten viiden vuoden päästä, ehkä.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Jussi Lappalainen on kotiutunut Puu-Toppilaan. Kuvat: Minna Mäki-Heikkilä

Lue myös

Lue lisää aiheesta