Siirry suoraan sisältöön

Hiukkavaaran Kokardi-klubilla Hiukan Parempi Festivaali – kellareista stagelle huhtikuussa

17.3.2022

Kevät tuo tulleessaan säpinää myös Hiukkavaaraan. Oululaiset muusikot päättivät järjestää oman Hiukan Paremman Festivaalin Kokardi-klubilla huhtikuussa.

Idean isä, myös musiikkimiehenä tunnettu kokki, Janne Pekkala ystävineen pohti, että kahden vuoden koronakurimuksen ja tapahtumakentän vapautumisen myötä on aihetta ihan oikeaan keikkailuun Tykkihallissa treenaavien bändien kanssa.

”Hiukan Parempi Festivaali on treenikämppämme bändien yhteinen ponnistus, jossa bändit pääsevät pitkästä aikaa lauteille ja samalla myös pienimuotoinen festivaali oululaisille. Kahdessa vuodessa bändit ovat todellakin treenanneet paljon, mutta live-esiintymisiä on ollut rajoitetusti. Nyt on aika nousta kellarista stagelle”, iloitsee Janne Pekkala.

Hiukkavaaran Tykkihallissa treenaa useampikin oululainen bändi ja lähistöllä sijaitseva Kokardi -klubi sopii tähän pienimuotoiseen festivaaliin mainiosti. Kokardi-klubi on jo itsessään nähtävyys: Hiukkavaaran kasarmin alueella sijaitseva tila on kunnostettu talkoovoimin ja sisustettu kierrätysmateriaaleilla.

Osaamista löytyy bändeissä

Talkoohenkeä on toteutettu myös tilaisuuden järjestämisessä.

”Tykkihallin bändeistä löytyy monenlaista osaamista soittamisen ohella. Bändien jäsenet ovat innolla mukana järjestämässä yhteistä festivaalia – palo soittamiseen ja yhteiseen tekemiseen on kova. Taiteilija ja muusikko Kari Södö taiteili tilaisuudelle logon, markkinointiin löytyi oma tiimi ja monelle muullekin tehtävälle tekijänsä”, Pekkala sanoo.

”Erityisen ylpeä olen talkoohengestä, jota kaikki bändien jäsenet edustavat. Hiukan Parempi Festivaalille ovat tervetulleita kaikki ja musiikkiakin löytyy moneen makuun aina rokkenrollista discomusaan”, hän lisää.

Hiukkavaaran Hiukan Parempi Festivaali lauantaina 9.4. klo 17.00. 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Hiukkavaaran Tykkihallissa treenaa useampikin oululainen bändi ja Kokardi-klubi sopii pienimuotoiseen festivaaliin mainiosti. Kuva: arkisto/Minna Mäki-Heikkilä

Lue myös

Lue lisää aiheesta