Help Center Ukraine on palkittu Vuoden oululainen -tunnustuksella
Help Center Ukraine on valittu Vuoden oululaiseksi. Vapaaehtoisten vuosi sitten maaliskuussa aloittama toiminta sai äänestyksessä noin 25 prosenttia annetuista äänistä.
Help Centerin voitto tuli pienimmällä mahdollisella erolla: yhdellä äänellä, kun kaupunkilehti Forum24:n lukijat äänestivät kiperästi kakkoseksi 50 Centin Suomen-konserteissa viime vuonna lämpännyt Sana-laulajan. Kolmanneksi tuli olympialaisista ja MM-kisoista kultaa tuonut jääkiekkoilija Sakari Manninen.
Ääniä annettiin yhteensä noin 2 000 kappaletta.
”Hienolta tuntuu. Ylpeä pitää olla”, Help Centerissä työskentelevä Mona Hyvärinen sanoo.
Vuoden oululainen on valittu 80-luvulta lähtien. Aiempina vuosina tittelin on saanut muun muassa Blind Channel (2021), Lasse Kukkonen (2020), Jorma Kontio (2019), Ernest Lawson (2018), Aki Häkkinen (2017), Saara Aalto (2016) ja Sebastian Aho (2015).
Forum24-kaupunkilehti järjesti äänestyksen yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.