Siirry suoraan sisältöön

Epidemiatilanne jatkaa tasaantumistaan Pohjois-Pohjanmaalla - tartunnan saaneissa suurin osa rokottamattomia

25.8.2021

Alueellinen koordinaatioryhmä ei linjannut muutoksia alueella voimassa oleviin suosituksiin, mutta muistuttaa, että rokotukset ovat turvallisin tie ulos epidemiasta.

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui tiistaina 24. elokuuta arvioimaan alueen koronatilannekuvaa. Ryhmä totesi, että Pohjois-Pohjanmaa on edelleen epidemian kiihtymisvaiheessa, mutta tartuntamäärät ovat elokuun lopulle tultaessa tasaantuneet. Alueella voimassa olevat kiihtymisvaiheen suositukset pidetään ennallaan.

Valtaosa alueen viimeaikaisista tartunnoista liittyy johonkin tiedossa olevaan tartuntaketjuun. Vajaa kolmannes tartunnoista liittyy Kempeleessä järjestettyyn nyrkkeilytapahtumaan, lisäksi tartuntoja on saatu perhepiiristä ja tuttavilta. Heinäkuun lopulla ja elokuun alkupuolella tartuntamääriä nostaneet ketjut Qstockista ja muista kesän illanvietoista ovat sen sijaan sammumassa. Myös ulkomaisten marjanpoimijoiden tartunnat ovat vähentymässä selkeästi.

Rokotuksen ottaminen tärkeää

Tartuntoja todetaan nyt pääasiassa 20-50-vuotiailla. Sairaalahoitoa tarvinneiden potilaiden määrä on säilynyt alueella edelleen matalalla tasolla, eikä tilanne uhkaa sairaaloiden kantokykyä. Oulun yliopistollisessa sairaalassa on tällä hetkellä hoidossa alle viisi koronapotilasta. Lähes kaikki sairaalahoitoa vaatineet potilaat ovat olleet rokottamattomia. Alueellinen koordinaatioryhmä muistuttaakin, että rokotukset ovat turvallisin tie ulos epidemiasta. Tähän mennessä 87,1 prosenttia Pohjois-Pohjanmaan yli 12-vuotiaista on saanut jo ensimmäisen rokotusannoksen. Toisen rokotuksen saaneita yli 12-vuotiaista on nyt 48,3 prosenttia.

Vaikka rokotukset etenevät, on edelleen tärkeää noudattaa korona-ajan yleisiä turvallisuusohjeita, huolehtia turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta sekä käyttää maskeja suositusten mukaisesti. Tapahtumien järjestäjiä muistutetaan huolehtimaan tapahtumien terveysturvallisesta järjestämisestä.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Aikuisväestöstä saanut ensimmäisen rokotteen lähes 90 prosenttia. Kuva: arkisto / Carita Forsman

Lue myös

Lue lisää aiheesta