Siirry suoraan sisältöön

Brent Cassidy: Oulu on irlantilaisen musiikin suomalainen mekka

2.10.2021

Mun Oulu julkaisee Oulu2026:n kulttuuripersoonaesittelyjä.

Brent Cassidy on irlantilaisamerikkalainen muusikko, tarinankertoja ja gaelin puhuja. Cassidy perusti The Irish Festival of Oulun vuonna 2006 ystäviensä ja useiden muusikkojen kanssa, jotta saisivat soittaa ja kokea irlantilaista musiikkia. Festivaalia vietetään jälleen tänä viikonloppuna 1.–3. lokakuuta – tällä kertaa paikallisin voimin.

Irlantilaisen kulttuurin festivaali lähellä pohjoista napapiiriä oli villi unelma, mutta siitä on tullut tärkeä irlantilainen festivaali Pohjoismaissa, joka houkuttelee jopa 95 000 ihmistä ja irlantilaisten esiintyjien parhaimmistoa.

Pohjois-Carolinasta kotoisin oleva Cassidy on asunut Oulussa 20 vuotta. Yhtä kauan hänellä on ollut oma Gaelic Culture Productions -niminen yrityksensä, jonka kautta hän on perustanut, tuottanut ja konsultoinut muita irlantilaisfestivaaleita ympäri Suomea. Hän edistää irlantilaista musiikki- ja kulttuuriskeneä ja tuo yhteen suomalaisia artisteja ja faneja. Cassidy on myös tuottanut The Global Greening -valoinstallaatioita, jotka edistävät irlantilaisen ja suomalaisen kulttuurin välistä yhteistyötä. Installaatiot ovat herättäneet maailmanlaajuista huomiota.

Oulu, yhdessä 32:n muun pohjoisen kunnan kanssa, on vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki! Miltä nyt tuntuu, Brent?

Se on loistavaa, koska nyt ihmiset Euroopassa ja maailmalla löytävät Oulun ja pohjoisten kuntien kauneuden ja kulttuurilliset rikkaudet. Tämä on vetänyt alueelle ihmisiä, kuten minut vuosia sitten. Kulttuurimatkailu kasvaa ja monet ihmiset tulevat kokemaan kulttuuritapahtumamme ja alueemme kauneuden, mikä inspiroi ja lisää mahdollisuuksia Oululle ja sen asukkaille. Yhdessä meillä on mahdollisuus olla luovia ja vieraanvaraisia Oulun ja Suomen ulkopuolelta tuleville. Me ihmiset teemme Oulusta erityisen!

Millaisena näet Oulun tällä hetkellä?

Oulu on pohjoinen aarre, jolla on rikas kulttuurihistoria ja paljon tarjottavaa ihmisille ja vierailijoille. ‘Oululaisena ihimisenä’ näen, että Oululla on hurmaava pohjoissuomalainen luonne ja huumori, joka on värikäs ja vetovoimainen. Oulu on monien todella luovien kulttuuritapahtumien, ihmisten ja artistien koti. Olemme irlantilaisen musiikin suomalainen mekka ja on mahtavaa, että irlantilainen kulttuuri ja musiikki sekä The Irish Festival of Oulu voivat kukoistaa täällä ja kaikki kävijämme erityisesti ulkomailta tulevat kehuvat tapaamiensa oululaisten vieraanvaraisuutta. “Olemme kaikki Oulussa” on aina ollut teemamme ja tarkoittaa “Miksi et ole täällä? Oulu on totisesti paikka, missä olla.”

Millä tavoin vietät vapaa-aikaasi?

Soitan perinteistä irlantilaista musiikkia, surffaan, SUP-lautailen, patikoin vuoristossa, kokkaan, savustan Pohjois-Carolinan kansallisruokaa nyhtöpossua grillillä, kirjoitan, hiihdän, avantouin, nautin Oulun luonnosta, pelaan UNO-korttipeliä ja vietän aikaa ystävieni ja erityisesti perheeni kanssa.

Mitä Oulu2026:n kantava teema, kulttuuri-ilmastonmuutos, merkitsee sinulle?

Kulttuuri-ilmastonmuutos merkitsee minulle lisää mahdollisuuksia, tunnustusta ja kulttuurirahoitusta meille kolmannen sektorin artisteille ja organisaatioille, jotka ovat ammattimaisesti, hellittämättömästi ja intohimoisesti promonneet ja järjestäneet kulttuuritapahtumia ja omia tuotantojaan Oulussa vuosien saatossa. Me totisesti työskentelemme intohimolla ja ammattitaidolla. Toivon, että tämä muutos tulee tukemaan paremmin erityisesti meitä kolmannen sektorin tekijöitä ja organisaatioita, joilla on ollut haasteita kulttuurirahoituksen saamisessa verrattuna muuhun Suomeen ja erityisesti etelään.

Miten uskot kulttuuripääkaupunkitittelin vaikuttavan pohjoiseen Suomeen?

Toivon, että Oulu näyttää ja tuntuu kulttuurillisesti viisaammalta, omaa kaukokatseisen ajattelutavan liittyen artistien, kulttuurialan tekijöiden tukemiseen samalla parantaen mahdollisuuksien saavutettavuutta kaikille täällä asuville. Kulttuuripääkaupunkititteli edistää kulttuurimatkailua ja pohjoisen Suomen rikkautta.

Lisätietoa the Irish Festival of Oulusta festivaalin verkkosivuilta.

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026

- Oulu2026 esittelee viikoittain alueen kulttuuripersoonia. Haastatteluja julkaistaan myös Mun Oulussa.
- Kulttuuripääkaupungin tapahtumia ja valmistelua voi seurata verkkosivuilla oulu2026.eu.
- Ota Oulu2026:n somekanavat seurantaan:
Facebook: @Oulu2026Official
Instagram: @oulu2026official
Twitter: @Oulu2026offici

-

Brent Cassidy ja Markus Lampela esiintymässä Oulun yliopistolla
“Irlantilainen musiikki ja kulttuuri ovat palava intohimoni, ja sen jakaminen fanien, muusikkojen, ystävien ja kollegoiden kanssa on palkitsevinta”, Brent Cassidy (oik.) sanoo. Kuvassa hän on esiintymässä Markus Lampelan kanssa Festival of Cultures -tapahtumassa. Kuva: Sergei Kopytin

Lue myös

Lue lisää aiheesta