Ylistyslaulu tyttärientyttärille
Carita Forsman on Mun Oulun toimittaja ja toimitussihteeri.
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Tänään on äitienpäivä. Isoäideille poikkeuksellinen, mutta erilainen myös monelle aviomiehelle, lapselle tai lapsenlapselle.
Pidä turvaväliä. Älä kosketa tai halaa. Huiskuta vain ikkunasta.
Kuuleeko hän mitä sanot puhelimessa? Hyvää äitienpäivää, mummi!
Molemmat mummini kuolivat kun olin parikymppinen. Sitä ennen tuskin olin tiennyt, että kuolema on olemassa. Muistan, kun kävin heitä katsomassa sairaalassa. Kädet olivat hauraat ja ohuet, silmiin oli jo ehtinyt suru. Ei ollut enää sanojakaan.
Nelikymppisenä havahduin siihen, etten ollut tuntenut heitä kovin hyvin. En ollut ehtinyt kuulla heidän tarinoitaan, suvun elettyä elämää. Se oli peruuttamatonta.
Oman suvun tarinat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Tai useimmiten joka toiselta sukupolvelta toiselle; oman äidin tai isän tarinat ovat liian lähellä. Tuntuu, ettei niitä pysty kuuntelemaan. Toisaalta lapsenlapset saattavat olla liian nuoria kiinnostumaan; ”mitä se mummi oikein horisee”. Tuhannet tarinat jäävät tallentumatta.
Kirjoitin tällä viikolla jutun kellolaisesta esikoiskirjailijasta, lapsenlapsesta, joka ehti tallettaa oman isoäitinsä tarinat. Mikä aarre ja onni. Hänen mumminsa tarinat olivat jopa alku uudelle uralle, kirjailijan uralle. Esikoiskirjailija itse oli kiitollinen, että ehti saada kirjan valmiiksi mummin, 92, elinaikana. Esikoiskirjailijan omin sanoin: ”Minun ei tarvitse olla koskaan yksin, koska minulla on aina mukana mummini tarinat”.
Niin. Isoäidit vievät tarinat mennessään. Kunpa meillä kaikilla olisi ymmärrystä kuulla heitä, ennen kuin se on myöhäistä.
Carita Forsman