Yhteisötoiminta mukana siellä missä sinäkin

Kirjoittaja on kaupungin yhteisötoiminnan päällikkö.

Uutiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Meillä jokaisella on omanlaisensa käsityksensä siitä, mitä on olla osallinen, kuulua johonkin yhteisöön ja vaikuttaa oman elinympäristönsä muovautumiseen. Kaikilla on periaatetasolla mahdollisuus vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Kuitenkin moni kokee, ettei oma tai oman yhteisön ääni kanna päätöksenteon porteille, saatikka vallankammareihin saakka. Tässäpä muutamia vinkkejä sulle ja mulle, miten näihin asioihin voit saada muutosta aikaan.

Yhteisötoiminta koordinoi alueellisen toimintarahan jakamista. Asukkaiden asukasilloissa tekemien ehdotusten pohjalta lähidemokratiatoimikunta jakoi helmikuussa toimintarahaa liki 350 tapahtumalle kaikkialle Oulussa. Tämä on osoitus, että kaupunkimme on vireä ja alueellinen yhdistystoiminta on vahvasti elossa. Ympäri vuoden asukas- ja kyläyhteisöt voivat hakea kohdeavustusta tarpeisiinsa.

Nyt on käynnissä asukas- ja kyläyhdistysten toiminta-avustushaku. Rohkaisen hakemaan avustuksia ja vahvistamaan alueiden elinvoimaa. Yhteisötoiminnan osaavat koordinaattorit ovat auttamassa, kun tarvitset tietoa ja tukea, miten oman asuinalueen elämysmaailmaa voisi rikastuttaa.

Oulussa on hyväksytty vuorovaikutussuunnitelma. Se on tärkeä toimenpideohjelma kuntalaisen kannalta. Vuorovaikutus kaupungin viranhaltioiden, asiantuntijoiden ja kuntalaisten välillä ei aina ole ollut kitkatonta. Monesti on jäänyt tunne, että meniköhän asiat nyt niin kuin piti vai sinnepäin. On tärkeää oppia virkapuolellekin, miten kohtaamisesta ja vuorovaikutustilanteesta jää hyvä mieli.

Kaupungin henkilöstön tehtävänä on edistää kaupungin ja kuntalaisten sekä kaupungin ja sidosryhmien välistä vuorovaikutusta. Nyt olemme keränneet viime vuoden toimenpiteet toimialoilta ja ne tulevat kaupunginhallituksen käsittelyyn keväällä. Työ kuntalaisen parhaaksi jalostuu paremmaksi asiakaskokemukseksi pala kerrallaan.

Osallistuva budjetointi on edustuksellisen demokratian rinnalle kehittyvä suoran demokratian toimintatapa, jossa kokeilukulttuuri ja julkinen hallinto toimivat lomittain muuttuvassa maailmassa. Yhteisötoiminta toteuttaa osallistuvaa budjetointia tänä keväänä ja kesän aikana teemalla yhdenvertainen Oulu. Voisiko olla parempaa kuin saada yhteiskehittämisen kautta kehitettyä kaupunkikulttuuria, alueiden ja palveluiden tasa-arvoa?

Tuomme tänä vuonna myös joukkorahoituksen osallistuvan budjetoinnin rinnalle, siinä julkinen sektori yhdessä asukkaiden ja mesenaattien kanssa rahoittavat äänestyksen kautta eri tyyppisiä kohteita. Tästä lisää tuonnempana.

Kokoontumisia on rajoitettu nyt toistaiseksi. Mietitään kaikki, miten voimme auttaa toinen toisiamme tässä poikkeustilanteessa. Yhteisötoiminnan porukka on mukana suunnittelemassa ruoka-apua ja asiointiapua. Muistetaan pitää huolta toinen toisistamme. Yhdessä selviämme tästä entistä vahvempana.

Pasi Laukka, yhteisötoiminnan päällikkö
twitter @LaukkaPasi