SOS-Lapsikylä avaa maaliskuussa ylisukupolvisen tapaamispaikan Tuiraan 

Tuiraan avattava D-asema tarjoaa Mummun ja vaarin tuvalle lämminhenkisen tilan, johon voi mennä viettämään lasten kanssa vaikka tupailtaa. Kuvituskuva/SOS-Lapsikylä

Uutiset

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Mummun ja vaarin tuvalla tapaavat lapsiperheet ja vapaaehtoiset varamummut ja -vaarit. Viikoittaisten tapaamisten aikana syödään yhdessä ja touhutaan lasten kanssa. Nyt viikoittaista tupatoimintaa on luvassa myös Oulussa, kun tupa avataan 6. maaliskuuta Tuiran D-asemalle. 

“SOS-Lapsikylän Mummun ja vaarin tupa toiminnan aloittaminen Oulussa on saanut hyvän vastaanoton, ja perheitä on heti ilmoittautunut mukaan toimintaan. Tupaillat lisäävät yhteisöllisyyttä ja mahdollistavat ylisukupolviset kohtaamiset sekä lisäävät niin perheiden kuin vapaaehtoisten hyvinvointia”, kertoo Oulu-Rovaniemen alueen ehkäisevän työn koordinaattori Heidi Lötjönen

Varaisovanhemmilla tärkeä rooli  

Mummun ja vaarin tuvalle lapset tulevat aina vanhempiensa kanssa. Tupailloissa on aina mukana SOS-Lapsikylän työntekijä. Tuvalle ovat tervetulleita kaikki lähialueen lapsiperheet.

Uusia varamummuja ja -vaareja otetaan mielellään mukaan toimintaan. Vapaaehtoisten varaisovanhempien rooli on merkittävä, sillä kaikilla perheillä ei ole isovanhempia arjen tukiverkostona tai nämä asuvat kaukana. Usein erityisesti maahanmuuttajaperheet ovat vailla kontakteja ikääntyneeseen väestöön. Vanhemmille tupa tarjoaa hengähdyshetken arjesta. 

Tupatoimintaa on järjestetty pääkaupunkiseudulla vuodesta 2017 alkaen Espoossa ja Vantaalla, ja pilotoitu aiemmin myös Kaarinan ja Kuopion seudulla.

Ennaltaehkäisevää työtä 

Oulun Mummun ja vaarin tuvan käynnistäminen on osa Suomen SOS-Lapsikylän maanlaajuista ennaltaehkäisevän työn laajentumista.

”Haluamme tarjota laadukkaita ennaltaehkäiseviä palveluja ympäri Suomen, jotta yhä useampi lapsi, nuori ja perhe saa apua ja tukea ja jotta mahdollistamme näiden lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden vahvistumisen ja oikeuksien parantumisen”, toteaa SOS-Lapsikylä kohtaavan ehkäisevän työn päällikkö Jonna Laitinen.

Ennaltaehkäiseviä työmuotoja tarjotaan tällä hetkellä jo viidellä alueella Suomessa: Espoo-Vantaalla, Kaarinassa, Kuopiossa, Tampereella ja Oulun seudulla. Jokaisella alueella ennaltaehkäisevästä työstä vastaa ehkäisevän työn koordinaattori. 

Ennaltaehkäisevää työtä Mummun ja vaarin tupien lisäksi on Unelmista totta -harrastustuki lapsille ja nuorille, SOS-Kehittäjänuorten osallisuus- ja vaikuttamistoiminta lastensuojelutaustaisille nuorille, aikuiskaveritoiminta lapsille, verkossa toimivat Apuu-chat ja LäksyApuu, sekä ukrainalaisten lasten ja perheiden tukitoiminta, kuten koulunkäynnin ja harrastusten tukeminen.

Lisäksi ennaltaehkäisevällä työllä on valmius aloittaa paikallisesti alueen tarpeen mukaista uutta toimintaa lapsille, nuorille ja perheille. 

Oulun Mummun ja vaarin tupa aloittaa Oulussa 6. maaliskuuta ja toimii Tuirassa D-asemalla, Valtatie 53, maanantaisin klo 16.30–19. 

Tarkemmat tiedot ajankohdista ja toiminnasta tästä linkistä.