Sinisessä saaressa asuu salamatkustajiakin – Urho Kähkönen toi kasvitaideteokseensa öttiäisystävälliset kasvit ja pökkelöpuita
Sininen saari -kasvitaideteos kirjaston toisesta kerroksesta katsottuna. Teos muokkautuu vuodenaikojen ja luonnon kiertokulun mukaan. Kuva: Pasi Rytinki
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Kuvataiteilija Urho Kähkönen istutti heinäkuun helteissä yhteensä 78 kasvia keskustakirjasto Saaren eteen valmistuvaan Sininen saari -kasvitaideteokseensa. Marraskuussa kasvien joukkoon saadaan sekä kuhmolaisia kastematoja että hirsitönö valoineen.
Pian avattavan keskustakirjasto Saaren kokonaisuuteen kuuluu myös prosenttitaideperusteinen kuvataidehankinta, vuodenaikojen mukaan elävä kasvitaideteos, jonka suunnittelija ja toteuttaja on kuhmolainen taidemaalari ja puutarhuri Urho Kähkönen.
Kähkönen tarkastelee lokakuisena aamuna Sininen saari -kasvitaideteostaan kirjaston pitkän lasijulkisivun edessä ja huomaa, että rusakkohan se on siellä vieraillut nakertamassa. Seuraavalla viikolla Kähkönen aikoo tuoda teoksen multiin kastemadot kotoaan itärajalta Kuhmosta.
”Tämä on seulottua multaa eli siitä ovat poistuneet eliölajistot, kuten kastemadot. Ne pitävät yllä viemäriverkostoa, joten vedet eivät jää sinne seisomaan, sekä muutenkin maan hyvinvointia, varsinkin kun tämä on käsiteltyä maata”, Kähkönen selvittää.
Marraskuussa hän pystyttää teokseensa myös hirsitönön, joka on muuten tyhjä metrin korkuinen rakennus, mutta sisältä lyijyikkunasta kajastaa talven mustuuteen valoa.
”Tönö myös peilaa tervakulttuuria, sillä siitä tulee samansävyinen kuin ranta-aitat.”
Hankala istutuskesä
Sinisessä saaressa on 78 kasvia plus kasvien mukana saapuneet salamatkustajat, kuten koristeheiniä, alaskankleitonia, joka on kova siementämään, sekä keto-orvokki.
Kähkönen huokaa, että viime kesä oli kasvien kasvatukselle ja istutukselle erittäin haastava, sillä ensin oli todella kylmää ja sitten todella kuumaa.
”Heinä-elokuun olosuhteisiin nähden kasvit ovat kasvaneet superhyvin. Taimivalikoimassa on kiinnitetty huomiota niiden kestävyyteen sekä siihen, ettei olisi aggressiivisesti leviäviä kasveja.”
Urho Kähkönen on sitoutunut hoitamaan Sinistä saarta kolme vuotta. Kuva: Sirpa Tarkkinen
Sinisen saaren kasvit ovat peräisin monesta paikasta. Osan Kähkönen kasvatti omalla pihallaan, loput kasvatuksesta hoiti Sotkamon taimisto ja muut pienet firmat. Kartionmuotoiset puut saapuivat lappeenrantalaisesta PR-taimistosta.
”Ihastuin joensuulaisen Lehmon puutarhan pikkuhavuihin, kuten Korven Kaunotar -kartiokuuseen ja purppurapallokuusiin, joissa kerkkä on punainen. Lehmosta löysin myös surukultakuusen, joka tekee keltaisen kerkän, sekä harmaalepästä varjomuodon, joka minulla on myös omassa pihassani. Se kasvaa vänkyröitä oksia, siitä tulee se varjo-nimi. Lehmosta löytyi kaksi taimea, joista toisen toin tuohon.”
Myrkyllinen kielo karsiutui
Hiisikuusi viittaa veteen ja taatanpihlaja kirjallisuuteen.
”Puut ovat vielä pieniä mutta kun havut alkavat kasvaa, nähdään kartion-, pilarin- ja pallonmuotoisia puita”, Kähkönen lupaa.
Korkeat perennat karsi pois kokonaisuudesta Oulun tuulisuus. Julkisessa teoksessa kasvit eivät myöskään saa olla myrkyllisiä. Se Kähkösen harmiksi sulki pois kansalliskukka kielon.
”Kestävyyttä piti ajatella erityisesti tässä ilmastossa ja sään rajuja muutoksia sekä kirjastoa ympäröivää suolavettä.”
Kasvitaideteoksen kasvit ja puut ovat saapuneet Sotkamosta, Kuhmosta, Joensuusta ja Lappeenrannasta. Kuva: Sirpa Tarkkinen
Sinisen saaren yksi tärkeä elementti on ymmärrys ekologisuudesta, yleensä luonnosta.
”Siksi sinne tulee näitä pökkelöpuita ja myös öttiäisystävällisiä kasveja eli niitä, joissa viihtyvät kimalaiset ja perhoset. Kun olin istuttanut ensimmäisiä kukkasia teokseen, sinne jo pörhälsi kimalainen.”
Sieltähän näkyvät meren laineet
Kähkönen suunnitteli kasvitaideteoksen pyynnöstä.
”Vuonna 2023 intendentti Elina Vieru soitti Oulun taidemuseolta ja kertoi, että minut on valittu. Olin aivan äimän käkenä. Etuni kuulemma oli, että tunnen paikallisen ilmaston ja kasvit ja olen myös ammattipuutarhuri. Toimin Hietaniemen hautausmaalla puutarhurina ja työnjohtajana 16 vuotta.”
Teoksen nimi on Kähkösen asettama.
”Mietin, että paikallisuus pitää nimessä näkyä, eli merellisyys sekä Kainuu–Oulu-linkki tervan näkökulmasta. Näin ehdolla olivat Tervakukka ja Sininen saari.”
Kähkönen huomauttaa, että teoksessa on vähän aavan meren tuolla puolen -fiilistä, kun sitä katsoo kauempaa. Silloin sinisyys erottuu.
”Kun taas ylhäältä kirjaston sisältä katsottuna näkyvät meren laineet, luodot ja karikot. Saaren kasvit ovat sinikukkaisia, mutta tummuus ja vaaleus tekevät aaltoliikettä.”
Erityiskiitosta Kähkönen sai siitä, että teos ei ole pöheikkö, vaikka kerroksellinen onkin.
”Rakenne on ilmava, kaikki puut ovat pilarimallisia tai rakenteeltaan keveitä. Eikä rakennus peity isoihin kasveihin.”
Luonto muokkaa teosta
Sinisellä saarella on tietty elinkaari nykyisten elinkaariteosten tapaan.
”Aiesopimuksen mukaan hoidan sitä kolme vuotta, ja kaksi vuotta on taimitakuu, eli jos jotain kuolee talven aikana, korvaan kasvit. Mitä sitten tapahtuu, on arvoitus. Luonto muokkaa teosta.
Teoksen keskellä kävely on kielletty.
”Vandalismia ajatellen päätimme työryhmän kanssa vain luottaa ihmiseen.”
Helsingistä Kuhmoon paluumuuttanut Kähkönen on valmistunut artenomiksi Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta sekä opiskellut puutarhuriksi Haapavedellä. Kuhmossa hän pitää kesäisin myös taidekahvilaa.
Pisimmän uran puutarhurina Kähkönen on tehnyt Helsingin Hietaniemen hautausmaalla. Sen hän mainitsee itselleen edelleen hyvin merkitykselliseksi ja rakkaaksi paikaksi.
”Itselleni se on paikkana puistoalue, joka on täynnä Suomen historiaa ja kulttuuria”, Kähkönen toteaa.