Seurakunnat tarjoavat maksuttomia jouluaterioita vähävaraisille

Seurakunnat tarjoavat taas joulupuuroa useissa tilaisuuksissaan. Kuva: Anna-Maija Kilpijärvi / Kirkon kuvapankki

Uutiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Seurakunnissa koetaan, että yhteiset jouluateriatilaisuudet ovat tärkeitä sosiaalisia tapahtumia, joissa voi myös solmia uusia tuttavuuksia ja ystävyyssuhteita. Käsitys vahvistui viime vuonna diakonian asiakkaille tehdyn kyselyn perusteella: tärkein syy tulla seurakunnan tarjoamalle aamupalalle oli yhteen tuleminen.

”Yhteinen ateria muiden kanssa on syy lähteä kotoa liikkeelle. Seurakunnan aterialla tutustuu toisiin ihmisiin, ja paikalle on helppo tulla. Seurakunnan tarjoama jouluateria voi olla vähävaraisen tai yksinäisen ainoa jouluateria, mutta ennen kaikkea se voi olla ainoa ateria yhdessä toisten kanssa”, Oulujoen seurakunnan diakonissa Ulla-Maija Ruotsalainen sanoo Oulun seurakuntayhtymän tiedotteessa.

”Seurakunnan tarjoama jouluateria voi olla vähävaraisen tai yksinäisen ainoa jouluateria, mutta ennen kaikkea se voi olla ainoa ateria yhdessä toisten kanssa.”

Oulujoen seurakunta järjestää myös jouluaattona kello 12 diakonian jouluhetken Hintan seurakuntatalossa erityisesti joulua yksin viettäville.

”Minusta tuntuu hyvältä, että seurakunta voi tarjota paikan jonne seurakuntalaiset voivat kokoontua myös jouluaattona. Diakoniatyössä usein korostuu ihmisten kokemus siitä, että on ihanaa, kun on mahdollisuus tavata muita ihmisiä”, kertoo Oulujoen seurakunnan diakoni Matias Jurmu.

”Joulu voi olla aikaa, jolloin yksinäisyyden tunne lisääntyy tai mieleen voi nousta esimerkiksi lapsuudessa koettu trauma, kuten vanhemman päihdeongelmat.”

 

Jouluateriat ja -puurot 2022 Oulun seurakunnissa

Perhemessu ja riisipuurotarjoilu sunnuntaina 27.11. klo 12–15 Pyhän Tuomaan kirkossa.

  • Tapahtumassa myös Puolivälikangas-Välivainion diakonipiirin joulumyyjäiset. Perhemessun jälkeen riisipuurotarjoilu.

Joulunodotusilta tiistaina 29.11. klo 18–20 Ylikiimingin seurakuntatalolla.

  • Illan aikana yhteistä tekemistä ja puurotarjoilu. Varaudu iltaan säänmukaisin varustein.

Joulunodotusilta torstaina 1.12. klo 18–20 Jäälin kappelilla.

  • Illan aikana yhteistä tekemistä ja puurotarjoilu. Varaudu iltaan säänmukaisin varustein.

Tuiran seurakunnan diakonian jouluateria perjantaina 2.12. klo 12 Pyhän Tuomaan kirkossa.

  • Ilmoittaudu etukäteen 21.–25.11. välisenä aikana tekstaamalla oma nimesi numeroon 040 709 2700. Ateria on maksuton.

Kuusijuhla ja Kimmo Kieksin lähtösaarna sunnuntaina 4.12. klo 10–13 Karjasillan kirkossa.

  • Kuusijuhla alkaa yhteisellä messulla klo 10, jossa kuullaan pitkäaikaisen pastorin ja Sallan seurakuntaan siirtyvän aluekappalaisen Kimmo Kieksin lähtösaarna. Kuusijuhla jatkuu messun jälkeen seurakuntasaleissa. Ohjelmassa perinteisiä ja iloisia yhteislauluja, joulubingo palkintoineen, jouluista askartelua sekä riisipuurolounas ja kirkkokahvit.

Tuomiokirkkoseurakunnan diakonian jouluruokailu keskiviikkona 7.12. klo 11 Sofia-seurakuntakeskuksessa.

  • Jouluruokailu on tarkoitettu vähävaraisille Oulun tuomiokirkkoseurakunnan alueella asuville. Liput ruokailuun ovat etukäteen jaossa 7.11. alkaen ajanvarauksen yhteydessä maanantaisin kello 9–11 osoitteessa Isokatu 17. Lippuja on jaossa 100 kpl. Ruokailun jälkeen jaetaan joulukasseja yksi kassi / talous.

Joulunodotusilta keskiviikkona 7.12. klo 18–20 Yli-Iin kirkossa.

  • Illan aikana yhteistä tekemistä ja puurotarjoilu. Varaudu iltaan säänmukaisin varustein.

Kaiken kansan puuropäivä perjantaina 9.12. klo 12–18 Haukiputaan seurakuntakeskuksessa.

  • Tarjolla riisipuuroa, kinkkuleivät ja torttukahvit. Ohjelmassa lähetystyön myyjäiset, joululauluja tunnin välein, lapsille tunnelmallinen joulutupa. Ulkona joulupolku tapulista kirkkoon sekä poroajelua klo 14–17. Vähävaraisten jouluruokakassin vai varata puuropäivässä käydessään klo 13–15. Ruokakassit jaetaan joulun alla.

Messu ja puurotarjoilu sunnuntaina 11.12. klo 10–13 Kastellin kirkossa.

  • Wanhan ajan joulujuhla ja Kastellin kirkon 60-vuotisjuhlamessu. Messun jälkeen puurotarjoilu ja kakkukahvit srk-salissa, ulkotapahtumassa muun muassa Tiernapojat ja hevos- ja poniajelua.

Tuiran seurakunnan eläkeläisten joulujuhla ja messu sunnuntai 11.12. klo 12–15 Pyhän Tuomaan kirkossa.

  • Messun jälkeen joulupuuro ja torttukahvit.

Kauneimmat Joululaulut ja puurotarjoilu maanantaina 12.12. Martinniemen koulun ruokalassa

  • Puurotarjoilu klo 17.30–18.30 koulun ruokalassa (Jokisuuntie 1) ja sen jälkeen klo 18.30 Kauneimmat joululaulut.

Diakonian jouluateria keskiviikkona 14.12. klo 12 Maikkulan kappelilla.

  • Nouda aterialippu etukäteen klo 9–11 keskiviikkona 30.11. Maikkulan kappelilta, torstaina 1.12. Karjasillan kirkolta tai perjantaina 2.12. Pyhän Andreaan kirkolta. Lippuja on rajoitettu määrä. Yksi lippu/henkilö Karjasillan seurakunnan alueella asuville. Lippu on noudettava henkilökohtaisesti.

Kaiken kansan joulupuuro keskiviikkona 14.12. klo 16 Myllyojan seurakuntatalossa.

Diakonian jouluateria torstaina 15.12. klo 12 Karjasillan kirkolla.

  • Nouda aterialippu etukäteen klo 9–11 keskiviikkona 30.11. Maikkulan kappelilta, torstaina 1.12. Karjasillan kirkolta tai perjantaina 2.12. Pyhän Andreaan kirkolta. Lippuja on rajoitettu määrä. Yksi lippu/henkilö Karjasillan seurakunnan alueella asuville. Lippu on noudettava henkilökohtaisesti.

Diakonian jouluateria perjantaina 16.12. klo 12 Pyhän Andreaan kirkolla.

  • Nouda aterialippu etukäteen klo 9–11 keskiviikkona 30.11. Maikkulan kappelilta, torstaina 1.12. Karjasillan kirkolta tai perjantaina 2.12. Pyhän Andreaan kirkolta. Lippuja on rajoitettu määrä. Yksi lippu/henkilö Karjasillan seurakunnan alueella asuville. Lippu on noudettava henkilökohtaisesti.

Diakonian jouluhetki lauantaina, jouluaattona 24.12. klo 12 Hintan seurakuntatalossa.

  • Yhteinen jouluhetki yksinäisille. Jouluista tarjoilua. Ohjelmassa hartaus, joululauluja ja pientä ohjelmaa. Ilmoita tulostasi etukäteen tarjoilun vuoksi tekstiviestillä 15.–19.12. Kerro viestissä nimesi ja mahdollinen ruokavalio. Lähetä viesti joko Ulla-Maija Ruotsalaiselle p. 040 574 7097 tai Matias Jurmulle p. 040 558 0435.

Lisätietoa tapahtumista Oulun seurakuntien joulusivuilta: www.oulunseurakunnat.fi/joulu ja www.oulunseurakunnat.fi/jouluateriat