Se mitä emme vielä näe

Muistan teininä kun telkkarissa kehuttiin meidän kylän tarinoita kirjoittavan Joni Skiftesvikin kirjoja. Martinniemen tarinat kelpasivat niille hienoille Helsingin ihmisille! Miksen siis minäkin voisi kertoa minun ja meidän tarinoita? Niihin voitaisiin samaistua muillakin pikkukylillä ja kenties jopa kaupungeissa!

Kun kaverit alkoivat saada ajokortteja, ajoimme Ouluun ihmettelemään vasta avattua Rotuaaria. Marraskuun pakkasiltana kävelykadulla kilisi ja kimmelsi. Jouni Kestin tuulikellot toivat pienen tulitikkutytön tunnelmat Ouluun. Keväällä Kari Tykkyläisen Sairaalaosasto valtasi kaupungin keskustan. Jos täällä voi tehdä tämmöistä, mekin voimme!

Kun sitten perustimme musiikkivideofestivaalit, kaupunki piti ottaa haltuun katutapahtuman avulla. Rotuaarille tietenkin! Massakaraoke, Ilmakitarakisat ja Kekkos-spektaakkeli, jossa Matias Keskisen kovia kokeneen Kekkosen näköispatsaan näköispatsas tuotiin salaa Rotuaarille. Iltamien päätteeksi Huutajat kantoivat patsaan hautajaissaattueessa kohti merta perässähiihtäjien, flamencotanssijoiden ja Teekkaritorvien luodessa karnevaalia. Ilon kautta, sydämen puhtautta etsien. Teatterin rannasta menneisyyden haamu lähti kumiveneiden kannattelemana kohti rannatonta horisonttia.

TV1 kuvasi kulkuetta. Koko Suomi näki sen pääuutisissa. Teimme tapahtumamme, Oulun sekä historian kipupisteen näkyväksi taiteen ja kulttuurin keinoin.

Näkyväksi tekeminen on iso osa kulttuurin ja taiteen merkitystä. Itse ymmärsin sen palattuani maailmalta Kiiminkijokisuulle. Minun pitää kertoa niitä minun ja meidän tarinoita, joita kukaan muu ei kerro. Tehdä lauluilla, teksteillä ja videoilla alueen ilmiöitä näkyviksi. Yksityinen yleiseksi. Skiftesvik, Päätalo ja García Márquez, miksen siis minäkin?

Kuitenkaan se, että tekee Haukiputaalla maailman hienointa taidetta, ei vielä riitä. Näkyväksi tehty pitää tehdä vielä toiseen kertaan näkyväksi. Siihen tarvitaan tiedonvälityksen ja median tekemiä näköispatsaan näköispatsaita. Olemme pulassa, jos tiedonvälitys ja media jäykistyy ja pakenee pohjoisesta pääoman ja politiikan paineissa.

Jos ilmiöiden ja kipupisteiden näkyväksi tekeminen taiteen ja kulttuurin keinoin on tärkeää, yhtä tärkeää on nähdyksi tuleminen. Tavallisen ihmisen kokemus siitä, että meidän asioista puhutaan, niitä käsitellään ja nostetaan esille.

Nähdyksi tuleminen on olemassa olemista. Tärkeä pala siinä mistä syntyy identiteetti, tieto siitä mitä me olemme. Tieto siitä, että me, ja elämä täällä, on arvokasta.

Joka päivä tarvitaan päätöksiä ja tekoja, jotka mahdollistavat sen mistä emme vielä tiedä. Jos nyt luomme suotuisan ilmapiirin, jossain vaiheessa jotkut nuoret näkevät sinne, minne kukaan ei vielä näe. Tulevaisuuteen, sinne aikahorisontin kulman taakse, voidaan talloa polkuja ja rakentaa teitä.

Suunnitella ideoiden tindereitä ja ajatusten tanssipaikkoja, sillä kohtaamisista syntyy uusi.

Uusi, joka tuo kukoistusta ja onnea. Luo pohjaa taas jollekin uudelle.