Rastas lehahtaa tänään Tukikohtaan ValveLiven merkeissä

Rastas on oululainen, kolmimiehinen trio: Katz laulu ja kitara, Mikko Futu Heikkinen rummut ja Ari Eldan basso.
”Onhan tämä jännää”, sanoo Rastaan kitaristi-laulaja Katz eli Esa Nissi.
”Edellinen keikkarupeama Rastaalla oli tammikuussa, joten mielenkiintoista päästä soittamaan tällä kertaa livestriimin kautta. Ei ainakaan tarvitse miettiä tuleeko ketään paikalle, kun ei kuitenkaan tule. Toivotaan että kameran toiselle puolen tulee”, hän lisää.
Tukikohtaa ylläpitää Tilaa kulttuurille ry ja ainakin Katzin mielestä se on oiva keikkapaikka.
”Olemme esiintyneet siellä aiemminkin. Ehkä tällaisessa striimauksessa on hieman bänditreenien tuntua, en osaa sanoa,” hän miettii.
Paljon vettä virrannut
Rastaan juuret juontavat 90-luvun puoliväliin. Tai oikeastaan jo 80-luvun puoliväliin.
Esa Nissi muistetaan Ray Katzina vuonna 1986 perustetun pitkänimisen bändin, EBPSATRFM:n, keulahahmona, eli Electric Blue Peggy Sue and the Revolutionions from Marsin toisena perustajajäsenenä.
”Kyllä, älä kysy vuosilukuja, niitä ei kukaan muista, en ainakaan minä, mutta paljon on vettä virrannut noista ajoista”, Katz naurahtaa.
Hänet tiedetään myös Radiopuhelimet yhtyeen nykyisenä kitaristina. Bändit saivat syntynsä samoina vuosina, 1986 tietämissä.
Rastas-yhtye syntyi vuonna 1994 – samoihin aikoihin, kun EBPSATRFM oli jo pikkuhiljaa pistelemässä pillejä pussiin. Katzin lisäksi yhtyeessä soittivat silloin rumpali Pasi Aikio sekä islantilainen basisti Ari, Arska, Eldon.
”Kyllä se sitten kuivahti siihen kun Arska muutti pois Oulusta, yritimme tovi toisella kokoonpanolla, muttei se oikein lähtenyt. Ei sitä väkisin viittinyt”, Katz kertoo.
Kas kummaa, Arska muutti takaisin Ouluun ja Rastas lehahti uudelleen lentoon 2018. Rumpali on vaihtunut Mikko Futu Heikkiseen.
”Pasilla kun oli noita muita hommia”, täydentää Katz.
Uutta tee-se-itse -musiikkia tulossa
Bändi ei ehtinyt aikoinaan juurikaan julkaista ainokaisen EP:nsä lisäksi muuta, mutta nyt kuulemma on uusiakin biisejä syntynyt.
”Vakaa aikomus on niitä äänittää lisää ja julkaista”, lupaa Katz.
1990-luvulla Rastaan musiikki luokiteltiin niin sanotuksi vaihtoehtorockmusiikiksi. Joko aika on mennyt eteenpäin tai vaihtunut kullanväriseksi, mutta Rastas kuulostaa nykyisin hyvinkin tuoreelta ja uudelta.
Miten Katz kuvailisi Rastaan laulua?
”Kyllä me ollaan sellainen punk-tee se itse -bändi, edelleen.”
Rastas to 23.4. klo 19 , suora keikkastriimaus Tukikohdasta osoitteessa:
www.kulttuurivalve.fi/valvelive
ValveLivessä luvassa monipuolinen kulttuurikevät:
Ke 29.4. klo 10 Pentti Punkin syntymäpäivät, lastenmusiikkiorkesterin konserttitallenteen ensiesitys
To 7.5. klo 10 Akseli Klonk: Satu K -näytelmä & Timo Harjun Kun sanat loppuvat, kirjoita satu -kirjailijakohtaaminen, tallenteiden ensiesitys
Ke 13.5. klo 19 Havut-yhtyeen konsertti, suora striimaus
OMVF & ValveLive – kuratoidut musiikkivideosoittolistat:
Tommi Saha (julkaistu la 18.4.)
Emilia Aarnio (julkaistaan la 25.4.)
Juhani Oivo (julkaistaan la 2.5.)
Vaski Filmi esittää:
Juuret On ja Minä ja pikkusisko (katsottavissa 4.5.–17.5.)
Hip Hop Kiina (18.5.–31.5.)
–