Pirjo Yli-Maunulalle Suomi-palkinto – taiteen ytimessä inhimillisyys, immersio ja kollektiivisuus

Tanssitaiteilija, ohjaaja Pirjo Yli-Maunula on ollut tanssin uranuurtajan Oulussa ja Suomessa. Kuva: Janne-Pekka Manninen.
Flow Productionsin taiteellinen johtaja, tanssitaiteilija Pirjo Yli-Maunula sai merkittävän Suomi-palkinnon. Valtakunnallisesti korkein mahdollinen taiteellinen tunnustus myönnettiin Yli-Maunulalle hänen 45-vuotisjuhlavuonnaan. Aiemmin hänet on palkittu Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2019.
Oululainen Pirjo Yli-Maunula on yksi suomalaisen tanssitaiteen merkittävistä ja monipuolisista vaikuttajista. Hänet tunnetaan urastaan tanssijana, koreografina ja taiteellisena johtajana.
“Palkinto tuntuu uskomattomalta huomionosoitukselta. Tämä osoittaa, että pohjoisessa, suuren median ja päättäjien tietoisuuden ulottumattomissa tehty työ on huomattu ja sitä arvostetaan”, Yli-Maunula kertoo.
Inhimillisyys ja läpinäkyvyys taiteen peruspilareina
Yli-Maunulan taiteellista uraa ohjaavat teemat ovat paljaus, rehellisyys ja inhimillisyys.
Hän korostaa, että tanssitaiteilijan oma keho ja persoona ovat kokonaisvaltaisesti mukana työssä. Tavoitteena on läpinäkyvyys, jolloin ihminen näkyy näyttämöllä paljaana ja avoimena.
Yli-Maunulalle on tärkeää nähdä ja näyttää inhimillinen epätäydellisyys, roso ja haavoittuvuudet.
Katsojalle valta ja seikkailu
Yli-Maunulan tuotannossa on korostunut viimeisen kymmenen vuoden aikana keskittyminen
immersiivisiin teoksiin, joissa katsoja pääsee sisälle teoksen maailmaan. Tässä taiteen muodossa häntä kiehtoo erityisesti esiintyjän ja katsojan välisen hierarkian purkaminen ja vallan antaminen katsojalle suhteessa hänen omaan kokemukseensa.
Katsoja voi valita vapaasti katseluetäisyyden ja -kulman, ja päättää, osallistuuko vuorovaikutukseen. Katsoja saa itse valita katseluetäisyyden ja -kulman, säädellä kohtauksissa viipymäänsä sekä päättää osallistuuko vuorovaikutukseen vai kieltäytyykö siitä. Hän vertaa kokemusta videopelien pelaamiseen, jossa katsoja hallitsee omaa pelikokemustaan löytämällä uusia tiloja ja kohtauksia. Myös moniaistisuus kiehtoo Yli-Maunulaa.
”Kun astuu esitykseen sisälle, pystyy aistimaan esimerkiksi materiaalit, hiekan lattialla tai vesilammikon tai ruusun tuoksun. Esityksen maailmaan astuminen muistuttaa minua lapsuuden mielikuvitusleikeistä.”
Lisäksi hän korostaa paikkasidonnaisuutta. Esityksen paikka on yksi teoksen päähenkilöistä. Paikan historia ja fyysiset elementit tuovat sisältöä ja vaikuttavat voimakkaasti teokseen.
Kollektiivisuus tuo taiteellisen vapauden
Yli-Maunulan työskentelyssä ovat tärkeitä dialogisuus ja kollektiivisuus. Hän varmistaa aidon yhteistyön antamalla koko työryhmälleen poikkeuksellisen paljon taiteellista vapautta.
”Vaikka olen ohjaaja, työryhmä voi todella paljon vaikuttaa teoksen sisältöön, mikä on osoittautunut taiteilijoiden viihtymisen kannalta erittäin tärkeäksi”, Yli-Maunula toteaa taiteellisen vapauden merkityksestä.
Uusi teos juhlistaa Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026. Tällöin Flow Productions toteuttaa yhdessä Oulun teatterin kanssa suurena yhteistuotantona Faravidin maan. Yli-Maunula ohjaa teoksen yhdessä Oulun teatterin taiteellisen johtajan Alma Lehmuskallion kanssa.
“Siinä on iso työryhmä, 14 esiintyjää, ja kaikkiaan 50 esitystä syksyn 2026 aikana. Se on harvinaisen pitkä esityskausi vapaalle ryhmälle”, Yli-Maunula kertoo.