Palikoista kiinnostuneiden oma Lego-tapahtumakiertue pysähtyy myös Ouluun

Tunnelmia rakennustapahtumasta Helsingin messukeskuksesta vuodelta 2018, jolloin tapahtumassa vieraili yhteensä 13 500 näyttelyvierasta. Kuva: Tuomo Ranto/Pii Poo Oy

Uutiset

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Pii Poo Oy:n kaksipäiväinen Lego-tapahtuma palaa Ouluun kolmen vuoden tauon jälkeen. Paikalle odotetaan 17.- 18. syyskuuta viikonlopun aikana yli 3 000 kävijää. Vuonna 2019 samaisessa tapahtumassa Tullisalissa vieraili 3 700 kävijää.

Tapahtumassa on esillä muun muassa suuria yksityisten harrastajien paikalle tuomia näyttelyitä, erilaisia rakentelupisteitä sekä myymälä. Tapahtumassa voi tavata ja kuvauttaa itsensä myös elävän Lego-hahmon kanssa. Tapahtumaan on pääsymaksu.

Pii Poo Oy on järjestänyt Lego-rakennustapahtumia vuodesta 2009 lähtien. Tapahtuma on ensimmäinen Legotapahtuma Suomessa koronapandemian aiheuttaman tapahtumasulun jälkeen.

Tapahtuman järjestäjä on Lego-palveluiden tuottamiseen, tapahtumien järjestämiseen ja tuotteiden myyntiin erikoistunut yritys. Pii Poolla on kivijalkamyymälä Helsingissä sekä verkkokauppa Ilmajoella.

Tapahtuma avoinna: la 17.9. klo 10-17, su 18.9. klo 10-16, Tapahtumakeskus Tullisalissa, Tyrnäväntie 16, 90400 Oulu. Tilaisuuteen pääsymaksu. Lisätietoja tästä linkistä.