Oululaisten vedenkulutus on laskusuunnassa – koronakeväästä tietoja myöhemmin

Kun harjaat hampaat, sulje hana. Myös käsiä pestessä voi välttää turhaa vedenjuoksutusta. Pienistä puroista kasvaa suuret joet eli omilla kulutustottumuksilla on väliä.

Uutiset

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Viime vuonna vedenkulutus laski Oulussa selvästi, vaikka kaupungin väkiluku kasvoi.

Osa syynä oli myös vesijohtovuotojen vähäinen määrä, mikä pienensi myös verkostoon pumpatun veden kokonaismäärää, mutta suurin osan vedenkulutuksesta menee yksityistalouksien kautta.

Verkostoihin pumpattiin vettä viime vuonna noin 12 330 000 kuutiota, kun luku edellisvuonna oli noin 12 870 000 kuutiota.

Asukasta kohden vedenkulutus laski yhdellä litralla per henkilö vuorokautta kohden. Yksi asukas kulutti keskimäärin 109 litraa vettä vuorokaudessa viime vuonna, kun edellisvuonna vettä kulutettiin 110 litraa.

Kulutusta kannattaa seurata

Vuotuista vedenkulutuksen määrää pienikin muutos laski noin kaksi tuhatta kuutiota. Oulussa asutuksen kuluttaman veden osuus on 73 prosenttia koko veden määrästä, loput on palveluiden ja teollisuuden kulutusta.

Kotona vedenkulutusta kannattaa siis seurata ja kiinnittää siihen huomiota. Päivittäisillä kulutustottumuksilla on vaikutusta omaan vesilaskuun.

Myös Oulun kaupungin ympäristöohjelmassa kannustetaan oululaisia ympäristövastuullisuuteen, johon kaupunki voi ensin itse näyttää esimerkkiä.

Pienillä valinnoilla merkitystä, tässä muutama vinkki:

1. Älä lotraa suihkussa ja peseytyessäsi

Kymmenessä minuutissa kuluu suihkussa 150 litraa vettä. Keskimäärin voidaan laskea, että joka päivä suihkuttelu maksaa 300 – 350 euroa vuodessa. Suihkun yhteyteen kannattaa laittaa vaikkapa munakello muistuttamaan ajan kulumisesta. Hana kannattaa myös sulkea sampoon ja pesuaineen levittämisen ajaksi.

2. Täytä pesukoneet kunnolla

Vajaat koneelliset tuhlaavat vettä ja sähköä, joten lataa sekä pyykinpesukone että tiskikone täyteen ja vältä käsinpesua, joka kuluttaa vettä moninkertaisesti.

3. Sulje hana hammaspesun ajaksi

Jos hampaita harjaa kolmisen minuuttia kahdesti päivässä ja hana valuu hammaspesun ajan, kuluttaa yksi ihminen vuorokaudessa noin 30 litraa vettä pelkästään purukaluston putsaamiseen. Uusimpien ohjeiden mukaan fluorihammastahnan tulisi jäädä vaikuttamaan suuhun pesun jälkeen, eikä huuhtelua tarvita lainkaan.

4. Tarkista vessanpyttysi vedenkulutus

Vanhat vessanpytyt saattavat kuluttaa vettä merkittävästi uusia enemmän. Remonttien yhteydessä vanhat kalusteet siis kannattaa uusia, vaikka hinta hetkellisesti kirpaisisikin.

5. Korjaa vuodot

Vesivuodot tulevat kalliiksi. Jos hana vuotaa ompelulankamaisesti ja tasaisesti, kuluu vettä karkeasti noin 30 kuutiota vuodessa hukkaan. Se maksaa vuosittain toistasataa ylimääräistä euroa. Virtaava, parsinneulan paksuinen vuoto maksaa jo kymmenen kertaa enemmän, sillä vettä valuu vuodessa hukkaan noin 300 kuutiota.

Jos haluat tietää enemmän Oulun kaupungin ympäristöasioista, tilaa uutiskirje tästä linkistä.