Oulukin sammuttaa valot jälleen ilmaston puolesta lauantaina

Huomenillalla eli lauantaina, 28. maaliskuuta, pimenee pääkirjastokin tyystin tunniksi, kello 20.30-21.30. Osallistu sinäkin kotona, vaikka kynttiläillallisen muodossa, maailmanlaajuiseen Earth Houriin. Kuva: Lumo/Inkeri Jäntti.
Oulun kaupunki on ollut mukana Earth Hourin vietossa jo usean vuoden ajan. Tänä vuonna valot sammuvat laajasti, kun joukko paikallisia yrityksiä, seurakunta, kaupunki ja yliopisto osallistuvat tempaukseen. Valot sammuvat muun muassa yliopiston päärakennuksesta, kirkon kiinteistöistä, pääkirjastosta, Ympäristötalolla, Oulu10:ssa, Byströmin talossa ja kaupungintalosta. Lisäksi Kempeleessä kauppakeskus Zeppelin pimentää mainosmastonsa.
Oulun kaupunki haastaa myös jälleen oululaiset osallistumaan ja sammuttamaan turhat valot kodeistaan lauantai-iltana 28. maaliskuuta kello 20.30–21.30. Oulun kaupunki kannustaa asukkaitaan esimerkiksi viettämään Earth Houria kasvisruokaillallisen äärellä.
Yhteinen kynttiläillallinen kotona
Vuonna 2020 WWF:n järjestämää Earth Houria vietetään viidettä kertaa peräkkäin teemalla maailman suurin kynttiläillallinen. Tapahtuman tarkoituksena on herättää keskustelua ruoan ilmastovaikutuksista.
”Perheet ovat nyt kodeissaan paljon koronavirusepidemian vuoksi. Nyt on aikaa järjestää perheen yhteinen kynttiläillallinen kasvisruoan äärellä”, kehottaa energia-asiantuntija Johanna Mäkelä Oulun kaupungilta.
Suomessa Earth Hourissa kiinnitetään huomiota myös ruuan ilmastovaikutuksiin. Earth Hour tarjoaa mahdollisuuden rauhoittua kasvisruuan äärellä.
”Hyvä ruoka yhdistää ihmisiä myös silloin, kun emme voi kokoontua tapahtumiin tai suurten pöytien ääreen. Yhteisen kokkaus- ja ateriahetken voi järjestää etänäkin. Nyt on sallittua käyttää kännykkää ruokapöydässä”, vinkkaa WWF:n ruokaan erikoistunut suojeluasiantuntija Mari Koistinen.
188 maata osallistui viime vuonna
Miljoonat ihmiset näyttävät jälleen Earth Hourissa, kuinka huoli ilmastosta ja luonnosta koskettaa ihmisiä ympäri maailmaa. Lisäksi tunnettujen maamerkkien valot sammuvat useissa kunnissa ja kaupungeissa ympäri Suomen.
Earth Hourin tunnetuin teko on sammuttaa turhat valot tunniksi, mikä on symbolinen ele ilmaston ja luonnon puolesta. Tänä vuonna WWF haluaa nostaa Earth Hourissa esiin monimuotoisen luonnon merkityksen ilmastonmuutoksen torjunnassa sekä korostaa ihmisten yhtenäisyyttä.
”Elämme poikkeuksellista aikaa, joka vaatii meiltä yhteishenkeä ja solidaarisuutta. Siitä Earth Hourissakin on kyse. Meidän on huolehdittava toisistamme ja yhteisestä planeetastamme”, sanoo WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder.
Huoli ilmastonmuutoksesta ja luonnon monimuotoisuuden häviämisestä on yhdistänyt miljoonat ihmiset ympäri maailmaa jo yli 10 vuoden ajan. Viime vuonna Earth Houriin osallistui 188 maata tai maantieteellistä aluetta.