OuDance Festival hemmottelee oululaisia monipuolisella ohjelmistolla – luvassa tunteita ja ajatuksia herättäviä teoksia

Beatrix Simkó ja Zoltán Grecsó teoksessa #Orpheus #Eurydice. Kuva: Daniel Dömölky

Uutiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Henna Maria Saarenketo

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulu on tunnettu tanssikaupunki ja taidemuotoa on juhlistettu festivaalin muodossa lähes 30 vuotta. Ensimmäinen Tanssia tyrkyllä -festivaali oli paikallisten tanssitaiteilijoiden itsensä käynnistämä tapahtuma, jossa esityksiä vietiin pois sisätiloista, sinne missä ihmiset kulkivat. Myöhemmin tapahtuman nimi on muuttunut OuDance Festivaliksi ja sen tuottaa JoJo – Oulun Tanssin Keskus.

Tapahtuma on kehittynyt vuosien varrella. Aluksi viikon mittaisesta tapahtumasta on muotoutunut viisipäiväinen ja paikallisten taiteilijoiden lisäksi mukaan on tullut myös ulkomaisia teoksia.

JoJon toiminnanjohtaja Helena Lindqvist on järjestänyt festivaalia yli 20 vuotta.

”Olen saanut ensikosketuksen tapahtumaan aikoinaan Raksilan Prisman liukuportaissa, jossa oli ihmisiä esiintymässä”, kertoo Lindqvist.

Myös JoJon tuottaja Mira Kolanen on päässyt kokemaan festivaalin taikaa jo opiskellessaan Oulussa tanssinopettajaksi vuonna 1994.

”Joku oli Rotuaarilla vaatekaupan ikkunassa tanssimassa, ja kyllä me opintojen puolesta osallistuttiin satunnaisesti itsekin esiintyjinä”, Kolanen muistelee.

Helena Lindqvistille on vuosien varrelta jäänyt mieleen lukuisia upeita tanssiteoksia. Kuva: Jaani Föör

Esityksiä ja koulutusta

Festivaalin tarkoitus on tarjota paikallisille ihmisille tilaisuus nähdä monipuolista ja ammattimaista nykytanssia, sekä järjestää taiteilijoille tilaisuus kouluttautua, verkostoitua ja nähdä toistensa teoksia.

Teosten valinta on pitkä prosessi, jonka aikana ohjelmistotyöryhmä katsoo kaikkien hakijoiden lähettämät videotallenteet.

”JoJon ohjelmistoon on avoin haku ja se on meille tietynlainen arvokysymyskin”, sanoo Lindqvist.

”Yritämme löytää teoksia, jotka ovat jollain tavalla kiinni tässä ajassa sekä siihen liittyvissä aiheissa ja ilmiöissä”, hän jatkaa.

Ohjelmistossa on vuosittain esitysten lisäksi myös tanssin ammattilaisille suunnattuja työpajoja ja seminaareja. Järjestäjät kuvailevatkin tapahtumaa kokonaisuudessaan erilaisten kohtaamisten yhteenliittymäksi.

”Kurssien suhteen kuuntelemme alueen taiteilijoiden toiveita, mitä aihepiirejä heiltä nousee esille ja mihin tarvitaan koulutusta”, kertoo Kolanen.

Riikka Puumalaisen (vas.) ja Anne-Mari Kivimäen Martat-teos esitetään Kahvila-ravintola Paljetissa Kulttuuritalo Valveella perjantaina 16. syykuuta klo 18.00. Tilaisuus on maksuton. Kuva: Kim Saarinen

Tanssiminen itsessään on ikiaikaista, mutta taidemuotona se on ihmisille vieraampi.

Ihanasti haastava nykytanssi

OuDance Festivalin ohjelmisto voi olla monilajinen, mutta pääpaino on nykytanssissa. Esitykset ovat ainutlaatuisia, tekijöidensä näköisiä taideteoksia, jotka saattavat haastaa katsojan ajatusmaailmaa ja aiheuttaa hämmennystäkin.

”Suomalaisessa kulttuurissa taidetanssin historia on vielä lyhyt. Tanssiminen itsessään on ikiaikaista, mutta taidemuotona se on ihmisille vieraampi”, toteaa Lindqvist.

”Usein ihminen hakee teoksesta kerronnallisuutta, jota ei nykytanssista löydy samalla tavalla kuin esimerkiksi näytelmistä, joissa on usein selkeä narratiivi”, hän jatkaa.

Lindqvist näkee, että teosten yleisinhimilliset aiheet auttavat katsojaa virittäytymään esityksen taajuudelle.

”Pyydämme taiteilijoita avaamaan teosten tematiikkaa ja näin voimme kertoa siitä myös yleisölle. Esimerkiksi suruun, ulkopuolisuuden kokemuksiin tai ihmisten välisiin valtasuhteisiin on monen helppo samaistua”, hän toteaa.

Graces-teos perustuu mytologiaan Zeuksen kolmesta tyttärestä. Kuva Fabio Sau

”Mielekkyyden kokemus on tärkeää ja sitä varten yritämme viestiä teoksista siten, että ihmisten olisi helppo löytää itselle sopivan teoksen äärelle”, Lindqvist painottaa.

Kolanen haluaa rohkaista katsojia, jotka kokevat nykytanssin vaikeasti ymmärrettäväksi. Itselle ajankohtaisen aiheen kautta nykytanssin maailma voi avautua kuitenkin helpostikin.

”Vaikka kävisikin niin, ettei ymmärrä teoksesta hölkäsen pöläystä, ei sitä kannata säikähtää. Kokemus on jo itsessään arvokas ja aina sieltä jotain jää mieleen kutkuttamaan”, hän sanoo.

Ulos ihmisten luo

Festivaali on palaamassa kohti alkuperäistä tarkoitusta viedä tanssia ihmisten arkisiin ympäristöihin, sinne missä sitä ei yleensä ole.

”Meillä on nyt yksi teos, Lihadisko, joka esitetään kolmena päivänä julkisilla paikoilla. Silloin voi tanssiin törmätä ihan vahingossakin”, Lindqvist kertoo.

”Tarkoituksena on myös jalkautua muun muassa päiväkoteihin ja vanhainkoteihin, sellaisten ryhmien luo, jotka eivät muuten pääse katsomaan esityksiä”, hän jatkaa.

Tanssiteokset ovat nähtävillä Valveella sekä Oulun teatterin Pikisalissa.

”Festivaalin luonteeseen kuuluu, että yksi teos esitetään vain kerran. Jos jonkin esityksen haluaa nähdä, kannattaa tarttua tilaisuuteen, tai muuten se on ohi”, naurahtaa Kolanen.

Mira Kolasella on kokemusta festivaalista sekä esiintyjänä että järjestäjänä. Kuva: Vilma Laukkanen

Lindqvist iloitsee saumattomasta yhteistyöstä Valveen ja Oulun teatterin kanssa, joka mahdollistaa vuosittaisen festivaalin järjestämisen.

”Erityisesti Valvesalin tekninen ja lippupalvelun henkilökunta ovat meille äärimmäisen tärkeitä yhteistyökumppaneita”, hän toteaa.

”Kahden koronavuoden jälkeen on upeaa päästä tarjoamaan kaupunkilaisille myös kansainvälisiä, ainutlaatuisia esityksiä, ja että muutaman vuoden takaa tälle vuodelle siirtyneet teokset ja taiteilijat pääsevät viimeinkin lavalle myös Oulussa”, sanoo Kolanen lopuksi.

OuDance Festivalin ohjelmiston löydät tästä linkistä.

JoJo on yksi Pohjoisen tanssin aluekeskuksen neljästä jäsenorganisaatiosta ja sen toimintaa rahoittavat Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Oulun kaupunki.

Lue myös