Onko huomisen lukio etäinen ja sähköinen?

Kirjoittaja on Pekka Fredriksson, Oulun kaupungin lukiokoulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja.

Uutiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Lukioväki puurtaa kulkutaudin keskellä kohti syksyn ylioppilaskirjoituksia, osa koululla opetuksessa, osa etänä kotioloissa. Samalla lukioiden opetussuunnitelmia valmistellaan loppusuoralla. Kysymys kuuluu: miltä huomisen lukio näyttää?

Kyselin joukolta lukion opettajia myönteisiä kokemuksia etäopetuksesta. Yllätyin, kun niitä löytyi runsain mitoin. Samalla hämmennyin taas kerran opettajien jatkuvasta luovuudesta toteuttaa tehtäväänsä muuttuvassa ja vaihtuvassa arjessa. Mainitut kokemukset myös opiskelijoiden kuulumisista ovat rohkaisevia.

Etäopetus on tuonut onnistumisen kokemuksia. Opettajien ja opiskelijoiden tekninen osaaminen on lisääntynyt. Materiaalin ja aineiston jakaminen verkossa on tuntunut mahtavalta, tiedonhankinta sähköisesti on lisääntynyt ja opetussuunnitelman sisältöjen hahmottaminen on jykevöitynyt. Työtä tämä on vaatinut ja ajankäyttöä, mutta kehittymisen kokemus ja itsensä johtaminen on vahvistunut. Harva opettajakollega on asetellut kontaktiopetusta ja etäopetusta jyrkästi vastakkain. Toisin on ollut julkisessa keskustelussa. Jaksamista on jonkun verran koetellut ajan riittämättömyys uuden haasteen edessä.

Lukiolaissa todetaan, että opetus voidaan toteuttaa joko lähiopetuksena tai etäopetuksena. Koulutuksen järjestäjällä on päätösvalta tässä asiassa. Ylioppilaskirjoitukset ovat muuttuneet digitaalisiksi, ja pian myös oppimateriaalit. Uusissa opetussuunnitelman perusteissa ja Oulun kaupungin sivistysohjelmassa digitalisaation edistäminen kulkee kehityksen kärkenä. Joku on jossakin vaatinut jopa digiloikan hyppäämistä. Mitä tämä kaikki lukioiden arjessa tarkoittaa? Luulen, että lopputulema ei ole ’joko tai’ vaan ’sekä että’.

Opettajan rooli lienee suuremmassa muutoksessa kuin koskaan. Väite siitä, että mikään ei korvaa kontaktiopetusta on kovasti vanhentunut. Sen sijaan opettajan merkitys jatkossakin korostuu. Opettajaa tarvitaan yhä enemmän ohjaavassa ja valmentavassa roolissa. Opiskelijalle opettaja on oleellisen tärkeä. Etäopetus ei tarkoita opetusta ilman opettajaa. Opiskelijan taidot eivät voi jatkossa painottua sisältöjen hallintaan vaan myös geneeriset (katsokaa googlesta) taidot korostuvat. Samalla etäopiskelu valmentaa nuoria tiedonhallintaan korkeakouluopintoja ja työelämää varten.

Näyttää siltä, että huomisen lukio on myös etäinen ja sähköinen.