Murua rinnan alle! Neljässä Oulun peruskoulussa kokeillaan ruokajakelua myös etäoppilaille

Yksittäispakatuissa lounastarjoiluissa on mukana myös hedelmää.
”Maanantaina ja torstaina ovat vuorossa Rajakylän ja Kaakkurin koulut, joissa lounaita jaetaan oman koulun oppilaille. Myllyojan koulussa jaetaan lounaspaketteja Myllyojan, Hintan, Hiukkavaaran, Laanilan ja Oulujoen koulujen oppilaille. Lintulammen koulussa jaetaan lounaspaketteja Lintulammen, Teuvo Pakkalan ja Pohjankartanon koulujen oppilaille”, kertoo Lintulammen koulun rehtori ja sivistys- ja kulttuuripalveluiden valmiuspäällikkö Jari Haapalainen.
Lähiopetuksessa olevat oppilaat ovat saaneet kouluateriat 18. maaliskuuta lähtien. Etäopiskelijoille jaettavat tuotteet ovat hygienisesti yksittäispakattuja.
”Eväspakkaus voi olla yhden, kahden tai kolmen päivän annoksissa. Se sisältää pääruoan sekä esimerkiksi 2-3 seuraavista: kokonainen hedelmä, tuoremehujuoma, välipalakeksi, kuivatut hedelmät”, ateriapalvelupäällikkö Pauliina Värttö Oulun Tilapalvelut -liikelaitoksesta kertoo.
Huoltajia on informoitu asiasta viime viikolla Wilma-viestillä ja pyydetty ilmoittamaan etukäteen oppilaan osallistumisesta ruokailuun.
Suunnitelmissa ensi viikolla myös muut koulut
Eväspakkausten jakelussa noudatetaan erikseen laadittuja hygieniaohjeita, jotka perustuvat terveysviranomaisten koronavirukseen liittyviä hygieniaohjeita. Pilottikoulujen rehtorit saavat ohjeet ja organisoivat lounasannosten jakelun. Jakeluaikataulu porrastetaan koulukohtaisesti oppilaiden ikä ja jaettavien lounaiden lukumäärä huomioiden.
Opetushallitus suosittelee, että kouluaterian merkittävyyden takia on tärkeää, että ateria voitaisiin tarjota mahdollisimman laajasti myös muille kuin lähiopetuksessa oleville. Tarjonnassa tulee ottaa huomioon, ettei ruokailun järjestäminen aiheuta pandemian leviämistä tarpeettomasti. Opetuksen järjestäjä päättää kouluruokailun järjestämisen laajuudesta.
Mikäli pilotti onnistuu, eikä muita toimintaohjeita tule, ruokajakelua laajennetaan muihinkin kouluihin ensi viikolla.