Mun Oulu jää perinteiselle kesätauolle – Asuntomessut ja Kuninkuusravit ovat kesän 2025 helmiä

Jälleen on tullut aikaa levähtää ja vetää henkeä tulevaa talvea varten. Mun Oulu jää kesätauolle juhannusaattona 20. kesäkuuta ja palaa linjoille jälleen maanantaina 4. elokuuta. Uutisoimme poikkeuksellisesti kesän aikana kuitenkin 18. heinäkuuta avattavista Asuntomessuista sekä 1. elokuuta kisattavista Kuninkuusraveista.
Oulun kaupungin viestintäosasto perusti Mun Oulu -verkkolehden ystävänpäivänä helmikuussa 2020. Lähtöajatuksena oli palvella kaupunkilaisia viestinnällisesti entistä paremmin. Tavoitteena oli tehdä uutisia ja juttuja lämpimällä sydämellä Oulusta. Näin tehdään edelleen ja se on otettu lämpimästi vastaan.
Pelkästään Facebook-ryhmäämme on lyhyessä ajassa kerääntynyt yli 14 000 seuraajaa, ja yksittäiset päivitykset ovat tehneet ennätyksiä tuhansien tykkäyksillä. Kiitos niistä ja asiallisesta keskustelusta.
Teemme tasaiseen tahtiin uusia lukijaennätyksiä, yhden viikon aikana Mun Oulu on välillä kerännyt lähes 40 000 lukijaa ja yhteensä käyttökertoja on viimeisen 12 kuukauden aikana ollut noin 600 000.
Luvut kertovat, että Mun Oulun hyville uutisille on edelleen kasvavaa tilausta, ne myös kaikuvat kauemmaksikin. Toteutamme neljän P:n tehtävää: olemme positiivinen, paikallinen, palveleva ja paikkansapitävä. Samat kulmakivet pidämme mielessämme jatkossakin.
Näillä eväin, Mun Oulu palaa linjoille 4. elokuuta tekemään lisää uutisia lämpimällä sydämellä – kaikille oululaisille ja oulunmielisille.
Mun Oulu toivottavaa kaikille lepoa ja rauhaa, sekä älylaitteetonta kesää!
Mun Oulun toimitus