Mikko Kärmeniemi: Asteen verran parempaa päätöksentekoa kestävän liikkumisen edistämiseksi
Mikko Kärmeniemi on Oulun yliopiston tutkijatohtori Elinikäisen terveyden tutkimusyksiköstä.
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Kyseinen suunnitelma nostaa esiin kolme kokonaisuutta, jotka ovat kestävän liikkumisen edistämistoimenpiteiden kannalta keskeisimmät: päätöksenteko, keskustan liikennejärjestelmä ja joukkoliikenne. Viimeisten 25 vuoden aikana kaikki keskeiset Oulun kestävää liikkumista koskevat strategiat niin liikenteen kuin maankäytön osalta ovat peräänkuuluttaneet yhdyskuntarakenteen tiivistämistä, palvelurakenteen monipuolistamista, keskustan kehittämistä ja kestävien kulkutapojen eli kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kulkutapaosuuksien kasvattamista.
Tuona ajanjaksona kaupunkikeskusta on kehittynyt, tiivistynyt ja monipuolistunut, mutta strategisista linjauksista huolimatta kaupunkirakenne kokonaisuudessaan on jatkanut hajaantumistaan, toimintojen sekoittuminen ei ole parantunut keskustan ulkopuolella ja kestävän liikenteen kulkutapaosuus on laskenut.
Päättäjät ovat kiitettävällä tavalla seisoneet pyöräilyn takana, mutta rivien rakoilua on havaittavissa myös pyöräilyn suhteen.
Kestävän kaupunkiliikkumisen suunnitelma tuo keskusteluun tärkeän elementin: poliittinen johtajuus. Kestävän liikenteen kulkutapaosuuden vähenemiseen liittyen on huomionarvoista, että autoilu ei lisäänny tyhjiössä vaan se on vahvasti sidoksissa poliittisiin päätöksiin ja suunnitteluun.
Myöskään Oulun pyöräilykaupungin maine ei ole syntynyt tyhjästä. Vuosikymmenten määrätietoisen poliittisen sitoutumisen ja suunnittelun johdosta Oulussa pyöräillään paljon, millä on valtavat positiiviset kerrannaisvaikutukset niin kansanterveydelle kuin ympäristölle. Päättäjät ovat kiitettävällä tavalla seisoneet pyöräilyn takana, mutta rivien rakoilua on havaittavissa myös pyöräilyn suhteen.
Tuoreessa muistissa on se, mitä kaupunkipyöräjärjestelmälle tapahtui, baanojen rahoituksen vähentämistä on esitetty ja keskustavisioon pohjautuvat kävelyn ja pyöräilyn kehittämisen suunnitelmat, jotka veisivät tilaa pois autoilulta ja pysäköinniltä, ammutaan nopeasti alas.
Keskustan kehittämisen osalta autoilun rajoittamista vastustavaa diskurssia käydään pitkälti samoin argumentein kuin vuosikymmeniä sitten Rotuaarin rakentamisen yhteydessä. Mauri Myllylä, jota on suurelta osin kiittäminen Oulun ensiluokkaisesta pyörätieverkostosta, on todennut Rotuaarin rakentamisen olleen yksi vaativimmista liikennehankkeista.
”Suunnitelma herätti aikoinaan paljon pahennusta, kun uskottiin, että autolla on pakko päästä ovelle tai kaupat kuolevat”, Myllylä sanoo Kalevan haastattelussa jo 16. toukokuuta vuonna 2015. Tänä päivänä tuskin kukaan Rotuaarin yrittäjistä pitää rakentamispäätöstä huonona, mistä huolimatta viimeaikaiset elinkeinoelämän edustajien kannanotot mediassa noudattavat vuosikymmenien takaista kaavaa. Esimerkiksi Hallituskadun uudistamiseen liittyneet pysäköintipaikkojen vähentämisen suunnitelmat suivaannuttivat keskustan yrittäjät, koska ne koetaan yrityksille elinehtona.
Vertailukohtaa voidaan hakea toisesta pohjoismaisesta kaupungista Oslosta, joka teki keskustastaan käytännössä autottoman alueen. Myös Oslossa suunnitelmat kohtasivat aluksi vastustusta erityisesti yrittäjien osalta, jotka olivat huolissaan tyhjentyvästä keskustasta ja asiakasmenetyksistä. Tapahtui kuitenkin päinvastoin. Muutosten jälkeen kävelijöiden määrä lisääntyi, minkä ansiosta myös keskustan yrittäjien asiakasmäärät ovat kasvaneet. Pysäköintipaikat yritysten elinehtona on hyvin kyseenalainen näkökulma, koska useissa kaupungeissa ympäri maailman on havaittu, että ihmisten ehdoilla toteutettu laadukas ympäristö lisää taloudellista elinvoimaa ja parantaa yrittäjien toimintaedellytyksiä.
Päättäjät, virkamiehet, yrittäjät, järjestötoimijat ja kuntalaiset varmasti kaikki toivovat Oulun kaupunkistrategian mukaisesti elinvoimaista kaupunkia, missä on huomioitu yrittäjien menestyminen, veto- ja pitovoima, ympäristötavoitteet, terveys, sivistys ja palvelut. Jo pitkään Oulun strategiset tavoitteet yhdyskuntarakenteen tiivistämisen ja kestävien kulkutapojen lisäämisen osalta ovat olleet kunnianhimoisia.
Jotta strategiapapereiden tavoitteista päästään käytännön muutoksiin, tarvitaan parempaa kaupunkirakenteen tiivistämisen ja toimintojen sekoittumisen yhteensovittamista myös keskustan ulkopuolella, laadukkaita kävely-ympäristöjä ja pyöräilyinfrastruktuuria ja huomattavasti suurempia panostuksia joukkoliikenteeseen. Viime kädessä tavoitteiden toteutuminen kuitenkin riippuu poliittisesta johtajuudesta, pitkäjänteisestä sitoutumisesta ja rahoituksesta.