Läskikävelyillä laskeudun talveen

Mitä vanhemmaksi kasvaa, sitä merkityksellisimmiksi käyvät vuodenajat. Näin tapahtuu, vaikka ei lähtökohtaisesti tunnustautuisikaan kovan luokan luontoihmiseksi.

Surin kesän päättymistä tyhjentyneellä uimarannalla ensimmäisen kerran, kun olin vuotta vaille viisikymmentä vuotta. Mihin hävisi tämäkin suvi? Lohduttomaan tunteeseen ei auttanut edes tieto pian saapuvista avantouimareista.

Koska rannan autius puristaa sydämestä joka vuosi kovemmin, palkkasin tänä syksynä henkilökohtaisen valmentajan. Nykyaikainen aikuinen ei osaa syödä ja liikkua oikein, joten siksi näiden toimintojen valvomisesta pitää maksaa terveysalan ammattilaiselle joka kuukausi seteleitä.

Läskikävely on länsimaiselle keski-ikäiselle matalan kynnyksen liikuntaa, jolla kaltaiseni ylipainoinen voi vaivattomasti aloittaa terveellisen elämän. Keväällä samaa liikuntalajia kutsuttiin koronakävelyiksi.

Innokkaana aloittelijana olen yhdistänyt reippailuun liikennevalojumpan musiikin tahdissa. Näin vältän laiskat tauot.

Kulkeminen saa myös konkreettisesti huomaamaan ajan ilmiöt, jotka taas yllättivät yhtä yhtäkkiä kuin otsikot talvirenkaiden vaihdosta autoilijoille. Vuodenaika paljastaa siirtymäajan vivahteet, sävyt ja ihmisen luovuuden kuten ruskalehdillä peitellyn lumiukon kerrostalon pihassa.

Etätyöpäivän jälkeen ulkona tapaa paitsi luonnonilmiöitä ja koiranulkoiluttajia myös ohikulkijoita. Aina ne kohtaamiset eivät ole helppoja.

Miten neuvon yksinkertaisesti reitin maahanmuuttajalapsille Isokadulta Limingantullin hypermarkettiin? Mitä sanon, kun surullinen, vähän tästä maailmasta pois oleva nuori nainen kysyy missä on Oulun keskusta?

Kävely on normaalipainoisellekin kirjoittajalle tie vireyteen. Aivot näet lähtevät liikenteeseen samalla hetkellä, kun vartalo poistuu ulko-ovesta. Monet kirjailijat tietävät tämän.

Viime aikoina kävely on lööpeissä mainittu jopa trendikkäimmäksi ja terveyttä varmimmin edistäväksi liikuntalajiksi. Atk:n käpertämä ryhtini koheni heti moisesta muodikkuudesta.

Vielä marraskuun alussa valaisee Hartaanselän päällä hienovarainen harmaa valo. Sitten sekin sammuu ja muuttuu mustaksi, hyiseksi aukottomuudeksi. Kävely vaihtuu räätälöityyn kotijumppaan keinovalossa älypuhelinsovelluksen kanssa.

Kun selkälihasliikkeissä suuhuni leijailee maton nukkaa ja laminaatin pölyä, lohduttaudun tulevaisuudella: pimeys, liukkaus ja kylmyys tietävät uuden kevään ja kirkkauden tuloa.

Ja sehän on aina pohjoisen vuoden huumaavin tapahtuma.