Järjestöjen merkitys on kasvanut ja kasvaa kriisissä

Kaikki muuttui pari viikkoa sitten, kun koronakriisi pakotti ihmiset koteihinsa ja katkaisi kaiken normaalin kanssakäymisen. Ensin näytti siltä, että myös kansalaisjärjestöt lamaantuivat. Kaiken toiminnan päälle kirjoitettiin PERUTTU.

Parin päivän sulattelun jälkeen toiminta alkoi järjestäytyä uusiksi. Kansalaisjärjestöt nousivat kuin Feeniks-lintu tuhkasta ja siirsivät kaiken mahdollisen toiminnan puhelimitse, chatin kautta, sähköpostilla, verkossa, sosiaalisessa mediassa ja etäyhteyksin toteutettavaksi. Syntyi puhelinpäivystyksiä, soittorinkejä, etäkahviloita, Facebook-lähetyksiä, nettikoulutuksia ja videoita. Vapaaehtoisia aktivoitiin riskiryhmien, ikäihmisten ja muuten heikoimmassa asemassa olevien tueksi ja kauppa-avuksi. Toiminta organisoitui hetkessä, järjestöille tyypilliseen tapaan ketterästi ja ennakkoluulottomasti, uudelleen.

Myös kunnat heräsivät hetkessä hyödyntämään järjestöjen valmiutta kuntalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Yhteistyöstä sovittiin kuntien, järjestöjen, seurakuntien ja muiden paikallisten toimijoiden kesken. Kaikki olemassa olevat resurssit mobilisoitiin hetkessä. Monelta osin näyttää siltä, että kuntalaisten perustarpeisiin, niin aineellisiin kuin henkisiinkin, pystytään vastaamaan yhdessä toimien.

Kun akuutti kriisi aikanaan laantuu ja yhteiskunnassa päästään palaamaan normaaliin päiväjärjestykseen, toivon, että kriisistä on opittu jotain. Siinä kohtaa, kun kunnissa mietitään järkevää resurssien käyttöä, toivon, ettei enää tarvitsisi miettiä sitä, miksi järjestöjä varten olisi hyvä nimetä kuntaan yhdyshenkilö tai miksi järjestöt olisi hyvä kutsua säännöllisesti koolle.

Toivon, että myös järjestöjen mahdollisuus käyttää kunnan tiloja maksutta kuntalaisille suunnattuun, maksuttomaan toimintaan olisi kaikille itsestäänselvyys. Toivon, ettei punakynä viuhuisi kunnan talousarviokeskustelussa järjestöavustusten kohdalla, vaan jokainen ymmärtäisi, ettei järjestötoiminta pyöri ilman rahaa.

Toivon, että järjestöjen mukaan ottaminen kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä turvallisuus- ja valmiustyön suunnitteluun ja toteuttamiseen olisi kaikille itsestään selvää.

Toivon, että kunnat viestisivät jatkossakin kuntalaisille siitä kaikesta avusta ja tuesta, jota järjestöissä on tarjolla. Koska tämä kriisi tuskin jää viimeiseksi.

Helena Liimatainen,
Projektipäällikkö, järjestöagentti,
Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke
Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry