Elvytetään Oulu

Kirjoittaja on kansainvälisen kaupan ja markkinoinnin asiantuntija, yrittäjä ja Oulun yrittäjien hallituksen jäsen

Uutiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oululaisten perusluonne on utelias ja sisukas. Kansainvälistä kauppaa olemme harrastaneet jo 1600-luvulta lähtien. Oulu oli Suomen tervakaupan keskus kilpaillen maailman johtavan tervasataman asemasta Venäjän Arkangelin kanssa. Oulun terva tuli tuolloin Kainuusta, jossa tervanpoltto säilyi 1800-luvun loppupuolelle kannattavimpana metsänkäyttömuotona. Tervan myynti hiipui tervahovin tulipalon ja laivateollisuuden kehittymisen myötä 1900-luvun alussa.

Oulun kauppiaskulttuuria jatkoivat muut elinkeinot kuten matkailu koskireitillä, lohen myynti, Åströmin nahkatehdas ja Oulun Konepaja. Rakenteelliset muutokset ovat seuranneet toinen toistaan. Koski padottiin energian saantiin vaikuttaen lohen myyntiin ja matkailuun, muovi syrjäytti nahan ja hevosten käyttö työvoimana lakkasi, joten satuloiden ja hihnojen menekki arvatenkin lakkasi.

Laivanrakentamiseen erikoistunut Oulun Konepaja myytiin Raahe Oy:lle, toiminta lakkasi Pikisaaressa 1970-luvulla. Myöhemmin nousimme ylös Nokian ja siihen liittyvän mobiiliteknologiaosaamisen avulla joutuen myöntämään, että tämäkin menestystarinan loppu oli sama kuin muillakin Oulua kannatelleilla vientialoilla.

Oululaisuutta on ollut uudistumiskyky. Nokian jälkeinen it-alan startup-yritysten nousu on ollut hyvä esimerkki kaupunkimme uudistumiskyvystä. Mobiiliosaaminen on laajentunut mm. pankkialoille tuoden pankkialan yrityksiä Ouluun mobiiliteknologiaosaamisen perusteella.

Terveysteknologian innovaatiot ovat kansainvälisen menestyksen kynnyksellä, ajankohtaisempana nyt kuin koskaan. Yritysten ja yliopiston kansainvälinen houkuttelevuus ovat hyvinkin kilpailukykyisiä kansallisilla mittareilla.

Koronaviruksella tulee olemaan Oulun yritysmaailmaan ja työpaikkoihin suuri merkitys. Kauppakamarin kyselyn mukaan puolet yrityksistä harkitsee lomautuksia tai irtisanomisia, kolmasosa pelkää konkurssia.

Meillä on kaikki edellytykset päästä tästä eteenpäin. Olemme onnistuneet aina nousemaan. Meillä on salaisuus. Se on oululainen luonteenlaatu. Se on meissä ihmisissä. Olemme samaan aikaan riittävän ylpeitä, että emme kainuulaisten ystävien tyyliin totea: mitä se hyvejää vaan sisukkaasti mietimme, että perkele, nyt ei anneta periksi. Oululainen on kuin möyhennetty Rambo, joka tekee kaikkensa noustakseen kanveesista.

Maailmaa kiertäneenä paluumuuttajana näen kotikaupunkini kauniina, kompaktina korkean osaamisen kehtona. Sitä ei vie pois mikään. Vahvuutemme on arjessa, luonnonläheisyydessä ja osaajissa.

Meillä on kaikki mahdollisuudet olla monialaisesti kansainvälisen kaupan johtava kaupunki, kun olemme selättäneet koronan. Nyt emme vie tervaa vaan osaamista, palveluita ja innovaatioita. Nyt vaan kauppiashenki päälle – myymään ja markkinoimaan.

Teija Ruokamo