Dimi Salo: Vähemmän on vähemmän, ja hyvä niin

Mitä olen oppinut ensimmäisen koronavuoden aikana?

No, olen oppinut todella paljon. Olen oppinut sitä kuuluisaa ja trendikästä hidastamista, jota kutsuisin ennemminkin yksinkertaistamiseksi. Olen rauhoittunut. Keskittynyt. Seisahtunut. Hiljentynyt. Hidastanut. Olen pysähtynyt, mutten jämähtänyt paikoilleni.

Korona-aikana minulle on aiheutunut taloudellista haittaa työprojektien siirtymisestä ja peruuntumisesta. Henkistä harmia ja raastavaa ikävää on aiheuttanut matkasuunnitelmien peruuntuminen – en tiedä, pääsenkö tapaamaan Kreikan perhettäni ensi kesänäkään. Välimatkaa on 3500 kilometriä, halauksia ei valitettavasti tunne ruudun kautta.

Jos näitä seikkoja ei lasketa, ensimmäisen koronavuoden aikana olen ymmärtänyt, että loppupeleissä vain perusasioilla on merkitystä. Tulen pienellä toimeen ja materia on entistäkin toissijaisempaa. Pärjään harvemmalla huvittelulla ja maltillisemmalla hössötyksellä. Voisin jopa todeta, että länsimaalaisen ihmisen ahdinkoni on lievittynyt. Uskoisin, etten enää kurtista otsaani pikkuasioista, sillä etuoikeutetun länsimaalaisen maailma ei oikeasti kaadu niihin.

Nyt jos menisin kahvilaan, kauramaidon puuttuminen valikoimasta ei tuottaisi ärsytystä ja saisi minua kyseenalaistamaan kahvilanpitäjän ympäristötietoisuutta. Maito tai tilkka kermaa kahviin olisi satunnaisena vaihtoehtona ok. Maustamaton musta pussiteekin kelpaisi, jos haudutettua ei olisi saatavilla. Jos noudattaisin edelleen vegaaniruokavaliota, voisin napata lautaselleni juustoraastepäällysteisiä täytettyjä paprikoita.

Koen olevani etuoikeutettu, jopa hemmoteltu, kun saan nauttia luonnosta – halutessani päivittäin. Samalla olen lähellä kaikkia välttämättömiä palveluja, jos jotakin pahaa ja ikävää sattuisi.

Koronavuoden myötä minulla, ja varmasti monilla muilla, oma tärkeysjärjestys on napakoitunut ja arvot ovat kirkastuneet. Kun koronavuosi numero kaksi alkaa, yritän pitää kiinni viime vuonna oppimistani asioista. Loppupeleissä vain perusasioilla on merkitystä – perhe, koti, terveys, hyvä ja puhdas ruoka ja lähiluonto.

Kyllä, lähiluonto. Koska matkustamista on tullut ja tulisi edelleen välttää, lähialueen luonto on tullut entistä tutummaksi. Erityisesti olen kuljeskellut Oulujoen suistoalueella ja Hietasaaressa. Koen olevani etuoikeutettu, jopa hemmoteltu, kun saan nauttia luonnosta – halutessani päivittäin. Samalla olen lähellä kaikkia välttämättömiä palveluja, jos jotakin pahaa ja ikävää sattuisi.

Jossitella voi, vaikka loputtomiin. Pelätä voi, turhaan tai aiheesta. Korona on kuitenkin semmoinen vihulainen, ettemme vielä ole saaneet siitä niskaotetta. Meidän kaikkien on yhä syytä olla varuillamme, sillä emme ole läheskään voiton puolella. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme! Välitetään, yhdessä. Noudatetaan suosituksia ja nautiskellaan yksinkertaisemmasta arjesta, kaventuneesta sosiaalisesta elämästä, etäkoulun- ja työn tuomista mahdollisuuksista.

Kuten ei elämässä mikään, tämäkään ei kestä ikuisesti. Jossakin vaiheessa, hamassa tulevaisuudessa, nämä korona-ajat ovat vain pahaa unta. Ah, silloin voimme sisään hengittää muutakin kuin kasvomaskien pienhiukkasia! Nuuh, kauppareissulla voimme haistella muutakin kuin marketin etikkaista käsihuuhdetta… Sitä odotellessa tunnen, että korona-aika on tuonut ainakin minulle myös hyvää yksinkertaistamalla elämääni. Vähemmän on vähemmän, ja hyvä niin.

Toivon kaikille hyvää alkanutta vuotta, sinnikkyyttä ja terveyttä!