Anni Arffman ja Paratiisi-Ridge tuovat Kauniit ja rohkeat Oulun taiteilijaseuran Fanit-näyttelyyn

Menneen kesän aikana Anni Arffman pääsi toteuttamaan pitkäaikaisen unelmansa, kun hänen ja Risto Ylihärsilän kuvataidetta ja musiikkia yhdistävä poikkitaiteellinen installaatio Viimeinen Tuomio oli koettavissa Hailuodon kirkossa.

Nyt Toivoniemen työhuoneen maalaustelineestä katselee Paratiisi-Ridge ja nurkassa keskeneräisinä ovat vielä Taylor, Brooke ja Ridgen poika Thomas. Valmistuttuaan teokset lähtevät Silja Kejosen kuratoimaan Oulun taiteilijaseuran Fanit- ryhmänäyttelyyn kulttuuritalo Valveen Valvegalleriaan joulukuussa.

Anni Arffmanilla on meneillään myös erään lastenkirjan kuvitus ja yksi taideroskis pitäisi maalata. Lisäksi hän opettaa, ja tällä hetkellä hänellä on meneillään myös lasten- ja nuorten elokuvafestivaalin juhlanäyttelyn ripustaminen Valveella. Hän sanookin, että oman taiteen pitäminen etusijalla on joskus vaikeaa, kun innostuu monenlaisista asioista. Lisäksi taiteilijan on Arffmanin mukaan tartuttava tilaisuuteen, jos siitä saa ansiotuloja.

Ridgen maalaaminen on ihanaa

Arffman kertoo katsoneensa Kauniita ja rohkeita ensin mummonsa ja ukkinsa kanssa, jolloin siitä jäi eräänlainen turvallinen tapa.

”Minähän olen katsonut kaunareita jostain vuodesta 1992 alkaen ja nykyisin minulla on taustatyöskentelyä varten jopa kyseisen sarjan historiikki, kirpputorilta ostettu kattava tietoteos Kauniiden ja rohkeiden fiktiivisestä historiasta, eli siitä kuka on ollut kenenkin kanssa”, Arffman nauraa.

”Olen aiemminkin maalannut näitä hahmoja pienempinä, mutta Silja Kejonen sanoi minulle nyt, että olisi mukavaa saada oikein iso Ridge näyttelyyn. Ajattelin, että saamasi pitää ja vähän muutakin teen. Tuolla on nyt tulossa myös Taylor, Brooke ja Thomas. Rakastan maalaamista ja tuota Ridgeä on ihana tehdä, ihan semmoista flow-hommaa”, Anni Arffman sanoo.

Viimeinen Tuomio oli pitkä projekti

Anni Arffman kertoo, että Viimein Tuomio -teos Hailuodon kirkossa kesällä 2021 oli projekti, joka kesti yli kolme vuotta ja oli hänelle monin tavoin iso ponnistus.

”Ensin saat sen idean, sitten alat tiedustella ja kysellä onnistuisiko toteuttaminen jossakin, sitten haet rahoitusta, joka lopulta onnistuu, mutta vain osittain. Sitten teet saman homman pienemmällä budjetilla, ja kaiken jälkeen tulee korona ja lykkää toteutusta vuodella”, Arffman kertaa Hailuodossa nähdyn teoksen pitkällisiä alkuvaiheita.

”Sitten lopulta se onnistui tosi hyvin. Olin itse siellä valvomassa osan aikaa, niin kyllä tuli positiivista kommenttia ja kuvia siitä otettiin paljon. Myös Risto Ylihärsilän 45-minuuttinen ääniteos sai erittäin hyvää palautetta”, Arffman kertoo.

Hailuodon kirkko valikoitui Arffmanin mukaan Viimeinen Tuomio -teoksen paikaksi myös sattumalta, koska siinä oli sellainen iso ikkuna, joka häntä kiinnosti.

”Mutta sitten suuri onni meille oli myös se, että siellä oli tosi hyvä henki ja jotenkin minusta rohkea mieliala”, Arffman sanoo.

”Hailuodon kirkkohan on upea paikka. Se jonkinlainen imu ylöspäin siellä, ja korkeus, ja sellainen henkinen virittyneisyys.  Minulle se oli voimakkaan visuaalinen tila, ja tietty mystiikkahan siellä leijuu. Oli tosi innostavaa, oikein unelma ja mielettömän hienoa että se toteutui. Mitä olen myöhemmin kysellyt vähän vastaavia tiloja, niin ei ole mitenkään itsestään selvää, että alttarille pääset tekemään 16 metrisen teoksen”, Anni Arffman kertaa kokemustaan.

Rakastaa maalaamista ja leikkelee paperia

Arffman sanoo rakastavansa maalaamista, mutta silti jotenkin päätyneensä leikkelemään paperia teoksiaan tehdessään. Ja koska yksi asia usein johtaa toiseen, on hän nyt jo vuosien ajan leikellyt paperia.

”Näyttelyitä järjestyi paperiteoksille ja sitten niitä tuli haettua ja saatua sillä teemalla lisää. Sitten tein Kainuun uuteen sairaalaan ensin prosenttitaideteoksen ja sitten kuusi hissiteosta – ja ne olivat kaikki paperileikkelyä”, Anni Arffman kertoo.

”Ei minulla Hailuodon kirkkoonkaan olisi ollut maalausideaa. Valkoisesta paperista tehtyinä ne hahmot näyttivät siellä kolmiulotteisilta, ja siinä oli hyvin hillitty se väriskaala, niin se sopi sinne tosi hyvin. Ylipäätään tila aina kiinnostaa minua ja siitä se tekeminen lähtee, eli jos sinne ei sovi maalaus, niin pitää keksiä jotakin muuta”, Arffman sanoo.