25 vuotta ilmakitaristiminiänä
Kirjoittaja on työskennellyt kolmisenkymmentä vuotta toimittajana ja on tällä hetkellä Mun Oulun toimitussihteeri ja Oulun kaupungin kulttuuriviestinnän asiantuntija.
Jaa sosiaalisessa mediassa:
1990-luvun puolivälissä Oulussa oli erityistä pöhinää. Niille ajoille sijoittuivat Oulun Musiikkivideofestivaalien perustaminen, Kekkosen pään roudaaminen Mieskuoro Huutajien vetämänä teatterinrannalta kumiveneellä kohti avomerta ja paljon, paljon muuta.
Asuin itse silloin pois Oulusta, mutta aamorin nuolen osoittamana jouduin sattumoisin keskelle ilmiötä, jota on nyt kestänyt 25 vuotta.
Vuonna 1996 Oulun Musiikkivideofestivaalit halusi lyödä pökköä pesään ja järjestää hauskoja karkeloita kansan keskuuteen ja jostakin saivat päähänsä perustaa Rotuaarille kaikille ilmaisen Ilmakitaran maailmanmestaruuskisan. Videontekijä, musamiespoikaystäväni, Jukka Takalo, kirjoitti kilpailuun taitoluistelua muistuttavan käsikirjoituksen kaksine kierroksineen; arvosteluperusteina taiteelliset ja tekniset ansiot. Vain pisteenlaskija puuttui.
No, kun muitakaan vapaaehtoisia ei sattunut kohdalle, suostuin toimeen. Pisteitä laskin lyijykynällä ja paperilla muistaakseni vuoteen 2004 asti, jolloin kisa kävi jo niin kuumana, että laskemiseen tarvittiin tietokone.
Jo ensimmäisestä vuodesta lähtien kisa sai hurjasti huomiota. Toisena vuonna voitto meni rohkealle 10-vuotiaalle pikkupojalle, Ville Paakkarille, jota sitten kuskasimme muun muassa Ruben Stillerin viihdeohjelmaan Helsinkiin. Ilmakitaristi oli tietenkin pohojosen ihime etelän vetelille. Googlettelin juuri ja löysin oman juttuni samasta aiheesta Helsingin Sanomista 4.9.1997. Olin sen jo täysin unohtanut.
Vuoden 2006 syksyllä työskentelin ensimmäisiä kuukausia Kalevassa, kun kuulin käytävällä toimitussihteerin huutelevan isoon ääneen, ”eikö meillä kukaan tiedä, kuka on tämän kisan keksinyt.” Yskäisin merkitsevästi.
Nyt elämme vuotta 2020 ja Oulun Ilmakitaransoiton MM-kisat juhlistaa tänään 25-vuotista taivaltaan. Meno on hurjistunut ja sana kiirinyt. Hauskasta tapahtumasta on kehittynyt maailmanlaajuinen verkosto, jossa kisoja järjestetään 14 eri maassa, Taiwanista Belgiaan ja Kanadasta Etelä-Afrikkaan. Siitä on tehty kansainvälisesti rekisteröity tavaramerkki, ja vain lisenssin saaneiden maiden osakilpailujen kansalliset mestarit pääsevät suoraan Oulun MM-finaaliin.
Ilmakitaransoitosta on tullut taidemuoto, jossa ei maineeseen päästä hataralla osaamisella. Meille oululaisille ilmakitara on arkipäivää, jokasyksyinen hässäkkä, ehkäpä aliarvostettukin. Tänne tulevat mestarit olettavat, että kaikki oululaiset soittavat ilmakitaraa.
Minun mielestäni tänä iltana 25-vuotta juhliva Ilmakitarakisa ansaitsee maljan. Siinä maljapuheessa ylistetään sallivuutta, ilmaisun vapautta, maailmanrauhaa ja tietysti: Oulua.