Uudet
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Dimi Salo kerii esikoisromaanissaan auki ihmisyyden eri puolia – onko jokainen sopivanlainen?
Julkaistu:
-
-
-
Majoitusmyynti ylitti maaliskuussa Oulussa ja Pohjolan rengastiellä jo koronaa edeltävät lukemat
Julkaistu:
-
Uutta Koitelin kehittäjää haetaan nyt
Julkaistu:
-
-
-
Hiukkavaaran Tykkihallilla treenaavat muusikot järjestävät lauantaina jälleen oman festivaalin
Julkaistu:
-
-
Oululaisten toiveita on kuultu: Kaikille avoin yhteisötila on avattu Kauppakeskus Pekuriin
Julkaistu:
-
-
-
Synkkä kaamos vaihtui kevääksi – Iloisen musiikin ilta järjestetään ensimmäistä kertaa Oulussa
Julkaistu:
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Lakko vaikuttaa tällä viikolla puhtaanapitoon, hiekanpoistoon sekä ulkoliikuntapaikkoihin
Julkaistu:
-
-
-
-
-
-
-
-
AC Oulun Rasmus Karjalainen ja Otso Liimatta tähtäävät tällä kaudella tosissaan mitalipeleihin
Julkaistu:
-
-
-
-
Innovaatiokilpailu hakee ratkaisuja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen potilaspolkuihin
Julkaistu:
-
-
-
-
Liikunta, ravinto, uni – uusi hyvinvointivalmennuksen starttikurssi alkaa työttömille Oulussa
Julkaistu:
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Tällaisia messukoteja nähdään vuonna 2025 – rakentajat Asuntomessuille Oulussa on valittu
Julkaistu:
-
-
-
Oamk Dancen Aladdin ja taikalamppu -baletti vie koko perheen keskelle ihmeellisen luolan rikkauksia
Julkaistu:
-
Viisi soivaa instrumenttia – uusi oululainen lauluyhtye Kaarne laulaa demokraattisesti ilon kautta
Julkaistu:
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Asuntomessualue Oulussa 2025 edistyy – alueen rakentaminen aloitetaan nyt puuston poistamisella
Julkaistu:
-
-
Arvovesi-hankkeen loppuraportti: Merikosken alapuolisen alueen kunnostamisvaihtoehdot selvitettävä
Julkaistu:
-
-
-
-
-
-
Seurakuntien ensi syksyn maksuttomiin lasten päiväkerhoihin ilmoittautuminen on nyt käynnissä
Julkaistu:
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Oululainen Daisy Bolt kisaa The Voice of Finlandin live-lähetysvaiheessa – haaveissa oma bändi
Julkaistu:
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Luvassa eräretkeilyä ja vivahdus yliluonnollista Oulun Ylioppilasteatterin Pussipiru-näytelmässä
Julkaistu:
-
-
-
Palliatiivisen hoidon kansalaistapahtuma tuo tärkeitä asioita esille Oulun Aleksinkulmassa
Julkaistu:
-
Syyrialainen Nada Nabhani sukelsi suomalaisuuteen tanssia opettaen: Tämä työ on taivaan lahja
Julkaistu:
-
-
-
Keskiössä äitien tuska – Oulun tuomiokirkossa esitetään pitkänäperjantaina Rukous-tanssiteos
Julkaistu:
-
-
Oulun teatterin Vinttikamarin Moninaisuuden näyttämöllä esitetään ensi syksynä videopeliesitys
Julkaistu:
-
Kirjasto mukana Oulun kaupungin ja DNA:n 5G-pilotissa – Kaunon matkassa onnistuvat livelähetyksetkin
Julkaistu:
-
-
-
-
-
-
-
Oulun matkailun kasvusuunta pysyi vahvana helmikuussa – kävijöitä paljon etenkin Saksasta
Julkaistu:
-
-
-
-
-
-
Kaupunki tarjoaa vapaaehtoisvoimin toimivalle Help Center Ukrainelle uudet tilat Torikadulta
Julkaistu:
-
-
-
Uuden Kierrätyskeskus Liken Mika Inkala: Vain taivas rajana, millaiseksi keskuksen toiminta kehittyy
Julkaistu:
-
Jo kuudennen kerran talo täynnä taidetta – Oulun Taiteilijaseura viettää 60-juhlavuottaan
Julkaistu:
-
-
-
-
Oulun vetovoima on kasvanut, muiden kaupunkien laskenut – vertailussa jo jaetulla toisella sijalla
Julkaistu:
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Alakylän koululla Tervatonttu vei lapset metsäseikkailulle: Elämykset ja tarinat tukevat oppimista
Julkaistu:
-
-
-
Maksutonta Walk in -terapiaa nuorille nyt myös Kaakkurissa – matalan kynnyksen avulle on tarvetta
Julkaistu:
-
-
Kiinteistöpalvelualan lakko näkyy kaupungin toiminnoissa – tilat ja palvelut pysyvät auki
Julkaistu:
-
-
20 700 työtöntä työnhakijaa helmikuussa Pohjois-Pohjanmaalla – työttömyys ja lomautukset kasvussa
Julkaistu:
-
-
-
-
-
-
-
-
OYS ja Oulun yliopisto tutkivat uupumusta – uutta terveyssovellusta testataan ensin MS-potilailla
Julkaistu:
-
-
-
-
Pikisaari pysyy Oulun helmenä – Luovaa kylää rakennetaan rauhassa harkiten yhteisessä pöydässä
Julkaistu:
-
-
-
-
-
-
Kansainvälinen kongressimatkailu elpyy myös Oulussa – näköpiirissä isompien kongressien määrän kasvu
Julkaistu:
-
Etelä-Euroopasta Ouluun palanneen muusikko Tuuli Jartin laulut ja surut ovat kulkeneet rinta rinnan
Julkaistu:
-
-
Mistä putkimies, tukea asumiseen tai patterille ilmaaja? Asumisneuvojat tuntevat arjen asumisen
Julkaistu:
-
-
-
-
Opiskelijoiden vaalikarnevaalit Linnanmaalla: luvassa varjovaalit, tori ja paneelikeskustelua
Julkaistu:
-
-
-
-
-
-
Kellari open mic -runoklubi juhlii 1-vuotissynttäreitä – lavarunoutta voi kokeilla kuka tahansa
Julkaistu:
-
-
-
-
-
-