Ideakilpailun voitto vei Kastellin koulun lukiolaiset yhdessä Virpiniemeen

Lukiolaisten mielestä Liikuntapäivä oli kivasti erilainen koulupäivä, joka sattumoisin oli myös kesän ensimmäinen hellepäivä. Kuvassa valmiina Silja, Leonoora, Greetta, Tatu ja Kerttu sekä edessä Iida ja Vilma. Kuvat: Juha Näppä ja Piia Haapsaari

Koulutus

Julkaistu: Kirjoittaja: Juha Näppä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kastellin lukion opiskelijat voittivat Oulun kaupungin Liikkuva opiskelu -hankkeen järjestämässä kilpailussa 1000 euroa itse ideoimansa Luontoretkipäivän toteutukseen. Alunperin retki piti tehdä Pilpasuolle, mutta sinne vievät tiet eivät olisi talven jäljiltä vielä kestäneet 800 opiskelijan bussikyyditystä, joten kohde vaihdettiin Virpiniemeksi ja tapahtuman nimi Liikuntapäiväksi.

Niinpä keskiviikkona 12. toukokuuta pitkällisen etäopiskelun vaivat ja murheet jo hiukan karisivat Kastellin lukiolaisten harteilta yhteisissä puuhissa, Virpiniemen kauniissa maisemissa.

”Liikumme varovaisesti pienemmissä ryhmissä, mukanamme valtaisa määrä käsidesiä ja maskeja! Kädet desinfioidaan bussiin mennessä ja siitä ulos tullessa. Maskit pidämme päällä koko ajan, paitsi äärimmäisen liikuntasuorituksen aikana. Luonnossa opiskelijat ovat onneksi kauempana toisistaan kuin koulutiloissa, ja opettajat valvovat touhua”, kertoi Kastellin lukion matematiikan opettaja Piia Haapsaari retkellä noudatettavista varotoimista.

Oman mausteensa maskien käyttöön toi myös keskiviikkona vallinnut kesän ensimmäinen kunnon helle, johon ilman maskiakin olisi ollut totuttelemista.

Frisbeegolfin ensimmäinen kori olikin tosi kaukana, vieläpä pienen mäen takana.

Liikuntapäivä tuli opiskelijoille tarpeeseen

Etäopetus on ollut kaikille niin henkisesti kuin fyysisestikin raskasta istumista. Monet yhteiset tapahtumat on jouduttu perumaan tai siirtämään verkkoon.

”Nyt kun etäopetus on takana ainakin vähäksi aikaa, on hienoa, että pystyimme voittomme avulla tulemaan Virpiniemeen viettämään yhdessä aikaa. Varsinkin ensimmäisen vuoden lukiolaisille tämä on tärkeää, koska he eivät juuri ole ehtineet edes tutustua koulukavereihinsa rajoitusten vuoksi. Lukuvuoteen kuuluvat yhteisölliset tapahtumat, kuten vanhojen tanssit ja penkkarit ovat nekin siirtyneet epidemiatilanteen vuoksi”, Haapsaari kuvasi mennyttä talvikautta.

”Onneksi huomasimme opastaa opiskelijoita ottamaan retkelle mukaan aurinkorasvaa ja juomista! Koulu tarjoaa eväät.”

Koripallorastilla sai keskittyä olennaiseen – ja koreja tuli!

Kastellin lukion yhteydessä on liikunnan erityistehtävän saanut urheilulukio, joten eri liikuntapisteisiin löytyi opiskelijoista kokeneita konkareita vetämään Liikuntapäivän toimintoja opettajien apuna. Ja Virpiniemessä olikin monenlaista tarjolla: frisbeegolfia, patikointia luontoretkellä, jalkapalloa, golf-lyöntien harjoittelua, suunnistusta, koripalloa, beach volleyta ja geokätköilyä.

Nuotiollakin saattoi istua makkaranpaistossa, hyvässä seurassa. Yhdeksän bussilastillista opiskelijoita ja heitä ohjaavat 40 opettajaa katosivat aikalailla kokonaan maisemaan heti bussien pysähdyttyä, mutta jotain kaikesta toiminnasta tavoitimme kuviin pienellä maastokävelyllä.

Komealta näyttää ensikertalaisen golflyönti.

Ideakilpailun sato jää muidenkin käyttöön

Kastellilaisten kisassa syntyneet ideat kootaan yhteen ja niistä tehdään nimettöminä kooste, joka jaetaan eri kouluille. Oppilaitokset voivat poimia listalta valmiita ideoita omaan toimintaansa jatkossakin. Tämänkaltainen toteutus on nyt todettu toimivaksi tavaksi levittää liikunnan iloa.